’EU-politiikassa pohditaan maatalouden tukikysymyksiä, luonnonsuojelupolitiikassa lähiruoan ympäristövaikutuksia. Yksiin ne eivät käy. Jos tuki vähenee, siirtyy ruoan kasvatus ja valmistuskin kauemmaksi, näin maalaisjärjellä ajateltuna. Onneksi vielä jaksan kasvattaa ainakin puutarhatuotteet itse, voin saada lähiruokaa ilman tukiaisia. Aki Ollikaisen kirja Nälkävuosi kuvaa aikaa, jolloin tällaisia asioita ei pohdittu, pääasiana oli saada leipää pöytään, edes pettuleipää. Sitä aikaa ei soisi minkään kansan kokevan, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Kuitenkin yli puolet maapallon väestöstä näkee jossain vaiheessa elämäänsä nälkää ja aliravitsemus on ongelmana useissa osissa maapalloa. Finlandia-ehdokas käsittelee vaikeaa aikaa maamme historiassa.
Kirja kertoo yhden perheen tarinan 1800-luvun lopulta suurien nälkävuosien ajalta. Nelihenkinen perhe joutuu lähtemään kotoaan etsimään ruokaa. Isä jää pirttiin. Matkalla he kohtaavat ihmisiä, jotka auttavat siitä vähästä, mitä heillä on, heillä on onnea. He eivät ole yksin. Matleena-tytär jää latoon muiden vainajien kanssa odottamaan kevättä ja hautaamista, Marja-äiti kuolee tielle. Vain Juho-poika säilyy. Hänet nappaa ohikulkija, ottaa omakseen, kun ei voi siihenkään jättää.
Köyhän perheen tarinan rinnalla kulkee hyväosaisten tarina: lääkäri, joka menehtyy kulkutautiin, Teo, joka pelastaa pojan, Lars, joka ottaa hänet Helsingissä kotiinsa. Niin ja senaattori, hänkin on mukana, omine huolineen Venäjän puristuksessa.
Tämä on kirjana pienimuotoinen tarina, yksi niistä monista, joka olisi voinut mennä toisinkin, tulla kerrotuksi tai ei. Ollikainen sai kirjastaan Hesarin kirjallisuuspalkinnon vuoden esikoiskirjana ja pääsi myös Finlandia-ehdokkaaksi. Molemmat ovat tänä päivänä hienoja suorituksia. Kirjan lukeneena voi sanoa, ettei syyttä. Kirja on erilainen kuin tavalliset kurjuuden kuvaukset. Se lähtee sisältäpäin ja sen sanoma on pelkitetty pieniin yksityiskohtiin, jotka kertovat kerrottua enemmän. Kirjan kuvat ovat kauniit, tarina ei. Lumi ja pakkanen nousevat keskiöön, ne ovat luonnonilmiöitä, jotka vain ovat, ei niitä voi syyttää, ne ovat olosuhteita. Ne kuitenkin hävittävät heikon ihmisen. Kuolema on vastustaja, jota ei voi voittaa, eikä sen kanssa voi neuvotella. Voisi sanoa, että kirjan kohdalla kohtalolla on voimakkaasti sormensa pelissä. Ehkä niin on aina. Kuka pelastuu, kuka jää matkalle. Äiti ei voinut siihen vaikuttaa, isä vielä vähemmän. Pieni Matleena jäi latoon, ei hänkään sinne olisi jäänyt, jos tapahtumat olisivat menneet toisin. Juhon kohdalla kohtalo järjesti toisin ja rikkaan sydän pehmeni, poika jäi taloon, vaikka toisinkin olisi voinut käydä ja monen kohdalla kävikin. Kohtaloa on helppo syyttää, hakea siitä selitystä, kun ei ymmärrä. Nälkä oli kaikilla, katovuodet kohtelivat kaltoin koko kansaa, mutta siitä huolimatta rikkailla oli paremmat mahdollisuudet selvitä.
Pienimuotoinen helmi, joka jää mieleen karuudessaan, kauneudessaan pitkäksi aikaa.
Aki Ollikainen: Nälkävuosi. Siltala 2012. 141 s.
