Avainsana-arkisto: niitty

31: niittyhumala

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

niittyhumala3

’Liikkuessaan luonnossa näin heinäkuun lopulla ei tätä kasvia voi olla huomaamatta, mutta niin vain on, että kasvikartoitusta tehdessäni usein olen unohtanut autuaasti koko kasvin olemassaolon ja saan ryhtyä tarkistuskierrokselle: kasvaako se täällä, vai ei. Yleensä se löytyy jalkojen juuresta tien pientareelta tai auton alta. En tiedä, miksi se on minulle niin vaikea huomata. Joka tapauksessa, katselkaapa niittyjä ja pientareita niittyhumalan toivossa.’

Viikon kasvi on siis niittyhumala (Prunella vulgaris). Se kuuluu huulikukkaiskasveihin eli on peippien ja pillikkeiden sukulainen. Parhaiten sen bongaa lyhytruohoisilta niityiltä, teiden pientareilta, nurmikoilta, lähteiköistä tai rehevistä metsistä. Kasvi kasvaa koko Suomessa, mutta on yleinen vain Oulun eteläpuolella ja muutenkin yleistyy etelään päin. Sen luontaiset kasvupaikat maassamme ovat varmaankin lähteiden läheisyydessä ja avoimilla niityillä.

niittyhumala2Niittyhumala on alle 30 cm korkea, useinmiten alle 10 cm. Se kestää hyvin tallaamista ja jopa nurmikon leikkaamista. Itse jätän usein nurmikkoon täplän sitä varten ja annan sen kasvaa kookkaammaksi. Se on kuin pieni kukkapenkki muuten ankeassa nurmikossa. Harmittaa oikein, kun sen sitten syksymmällä joutuu leikkaamaan pois. Kasvin kukka on yleensä sinipunainen, mutta toisinaan tavataan myös valkoisia tai punaisia kukkia.

Harvoin olen tavannut kahdella eri eliöllä saman tieteellisen sukunimen. Niittyhumalalla sellainen on. En tiedä mistä se johtuu, mutta niittyhumala on Prunella vulgaris ja rautiainen-niminen lintu, joka meilläkin on melko yleinen livertäjä metsissä, on Prunella modularis. Onko Linnélle tullut erehdys vai muistinmenetys, sillä molempien tieteellisen nimen ovat hänen antamiaan. Rautiainen sai nimensä vuonna 1758 ja niittyhumala 1753. Prunella-nimitys viittaa ruskeaan väriin ja sehän pitää paikkansa: kasvin kukinnot kuivuessaan ovat ruskeita ja lintu on kokonaan ruskea.niittyhumala1

Kansanomaisesti kasvi on saanut nimensä siitä, että sen kuivuneet kukinnot muistuttavat jonkin verran humalan emikukintoja eli käpyjä niin kuin niitä kutsutaan. Kasvia on myös käytetty rohtona, sillä se on lievästi antiseptinen. Sen murskatuilla lehdillä on hierottu tulehtunutta ihoa ja lehdistä keitettyä teetä on juotu kurkkukivun lievittämisen toivossa. Kasvin atiseptisyys ja ihmisen luja usko ovat varmaankin myös paranteneet potilaan.

29: ketoneilikka

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

ketoneilikka3

’Näin kesällä tahtoo aika mennä tarkaan retkien, vierailujen, kasvimaiden ja nyt jopa jalkapallon merkeissä. Blogipäivitykset harvenevat, vaikka luonnossa tapahtuu koko ajan ja paljon. Tämä kaksijakoinen kesä on ollut täynnä asioita, joita ennen en ole edes huomannut. Erityisen paljon olen seurannut hyönteisten elämää, milloin perhosia milloin muurahaisia, mehiläisiä, kuoriaisia jopa luteita. Tämän viikon kasvi on nyt parhaassa kukassa. Liekö alkukesän koleus vaikuttanut, mutta tuntuu siltä, ettei neilikka ole kukkinut vuosikausiin näin komeasti.’

Kohokkikasveihin kuuluva ketoneilikka (Dianthus deltoides) on yleisin neilikkalajimme, vaikka ei sekään enää mikään jokapaikan kasvi ole ja tuntuu harvinaistuvan vuosi vuodelta. Koristekasvi harjaneilikka (D. barbatus) jää joskus viljelyjäänteeksi autiotalon pihaan ja saattaa siitä levitäkin lähimetsiin. Tällaisia kasvustoja on Luopioisistakin löytynyt. Sen sijaan hieta- ja pulskaneilikka eivät täällä kasva. ketoneilikka2

Ketoneilikan voi tavata Etelä- ja Keski-Suomesta kedoilta, kuivilta niityiltä, kallioilta ja pientareilta asutuilta seuduilta. Koska tällaiset kasvuympäristöt ovat harvinaistuneet, on neilikkakin käynyt harvinaiseksi. Pohjoisempana sitä tavataan paikoitellen aina Perämeren pohjukkaan saakka. Karuilta järvialueilta ja Suomenselältä se puuttuu kokonaan.

Ketäneilikka on melko vaikea huomata kukkimattomana. Sen heinämäiset sinertävänvihreät varret ja lehdet kätkeytyvät heinikkoon ja usein vasta punainen kukka paljastaa koko kasvin. Sitten se onkin helppo tuntea terälehtien mallista ja neilikkamaisista kuvioista. Joinakin kesinä kukinta saattaa jäädä lähes olemattomaksi, mutta toisinaan, kuten tänä kesänä, se kukkii näyttävästi.

Vaikka neilikka ei olekaan uhanalainen, on syytä yrittää suojella sen kasvupaikkoja. Varjostavan pensaikon poisto auttaa nopeasti, kunhan huolehtii myös siitä, ettei paksu heinikko pääse sen jälkeen valtaamaan aluetta. Niityn niitto loppukesästä, kun siemenet ovat valmistuneet, auttaa myös asiassa. Suurien rikkakasvien, kuten vuohenputken ja horsman, poistaminen on välttämätöntä. Kedon hoito kyllä palkitsee uurastajan upealla väriloistolla. Neilikan seuralaisia ovat ahomasikka, niittynätkelmä, heinätähtimö, niittyhumala, ahomatara, pukinjuuri ja monet matalat heinäkasvit.ketoneilikka1

28: lehtovirmajuuri

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

virmajuuri1

’Tuo yläkuva ei varmaankaan vielä sano viikon kasvista mitään. Tuollaisia lehtiähän pusikot ovat täynnä. Mutta kuitenkin, kun katsoo vähän tarkemmin, niin eihän siinä olekaan pihlajanlehtiä ei vuohenputken eikä ketohanhikinkaan lehtiä. Tuolla lehdellähän on ihan omanlaisensa hieman kulmikkaat suurihampaiset päättöpariset lehdet. Kun sitten hiertää sormiensa välissä kasvin juuren yläosaa, niin tuntee hieman tympeän voimakkaan valeriaanan hajun.’

Lehtovirmajuuri (Valeriana sambucifolia) muistuttaa erehdyttävästi putkikasveja. Sen kukinto on samantyyppinen sarjakukinto, sen lehdetkin muistutavat joitain putkia ja sen kasvutapa ja -paikka on tyypillisiä putkikasveille, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Se kuuluu virmajuurikasveihin ja kun tarkkaan katsoo niin kukkaa kuin lehtiäkin, huomaa kyllä erot putkikasveihin.virmajuuri3

Lehtovirmajuuri samoin kuin harvinaisempi rohtovirmajuurikin (V. officinalis) ovat vanhoja rohdoksia. Molempien juuresta saadaan valeriaanaa kuivattamalla juuri ilmavassa paikassa.  Kissat tuo rohdoksen haju hullaannuttaa, joten kissojen ulottuville ei juuria pidä jättää. Ihmisille rohdos on hermoja rauhottava ja nukuttava kansanlääke. Tuskin kukaan enää virmajuuren juuria kerää tähän tarkoitukseen, mutta hauskahan sekin asia on tietää.

Viikon kasvia lehtovirmajuurta voi löytää koko maasta lehdoista, rannoilta, niityiltä ja hylätyiltä pelloilta. Merenrannoilla kasvaa sen toinen alalaji merivirmajuuri. Rohtovirmajuuri on harvinaisempi ja sen tapaa pientareilta asutuksen läheisyydestä. Kasvit erottaa toisistaan lehtien lehdykkäparien lukumäärän avulla.

Viikon kasvi kukkii paraikaa näyttävästi hieman punertavin kukin. Sen juuri otetaan talteen vasta syksyllä, kun se on imenyt kaiken voiman itseensä kesän aikana. Kissanomistajat älkööt siis vaivautuko tähän hommaan. Kaikki toki saavat etsiä ja katsella tätä kaunista heinäkuun alun kukkijaa.virmajuuri2

25: metsäkurjenpolvi

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kurjenpolvi2

’Mikä on juhannuskukka? Minulle se on kurjenpolvi. Sen monenkirjavat kukat yhdessä koiranputkien kanssa hämyisessä kesäyössä tuo sadun tunnun niitylle. Monen nuoren neidon seitsemän kukan kimpussa on yhtenä kurjenpolvi päätymässä tyynyn alle juhannusyönä. Jospa se sulho sen vuoksi näyttäytyisi unessa. Tänä vuonna, kun vettä on tullut riittävästi, ovat kurjenpolvet hyvässä vedossa. Eilisellä kukkakävelyllä saimme nauttia sen loisteesta yllin kyllin reittimme varrella.’

Metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum) on Etelä-Suomessa juhannusta edeltävällä viikolla parhaassa kukassa. Se on kookas, näyttävä ja yleinen niittyjen, metsien ja pientareiden kasvi koko maassa. Siihen ei voi olla törmäämättä, siksi yleinen se on. Nimensä kasvi on saanut kurjen nokkaa muistuttavasta hedelmyksestään, jolla se ampuu siemenet kauemmaksi emokasvista. Nimi juontaa juurensa jo antiikin kreikasta, jossa geranos-sana tarkoittaa kurkea. Vaikka kasvia tavataan koko maasta, ei se kaikkialla ole yhtä yleinen, vaan saattaa puuttua laajoilta karuilta alueilta kokonaan, esim. Suomenselältä, Saimaan alueelta ja rannikkoseuduilta. Luontaisin kasvuympäristö sille on lehto, lehtoniityt, pellonpientareet, letot ja muut ravinteiset suot.kurjenpolvi3

Metsäkurjenpolven kukat ovat näyttävät, säännöllisesti viisiterälehtisiä ja yleensä parittain. Väriltään ne voivat olla puhtaan valkeasta lilan kautta siniseen. Yleensä samalla seudulla on vallitsevana tietty värityyppi ja raja seuraavaan voi olla hyvinkin jyrkkä, tosin sekakasvustojakin löytyy.

Suomessa elelee kymmenkunta kurjenpolvikasvia, joista metsäkurjenpolvi on yleisin ja laajimmalle levinnyt. Luopioisista on löytynyt lisäksi haisukurjanpolvi (G. robertianum), jonka tuntee hajusta ja koristekarkulaisena esiintyvä kyläkurjenpolvi (G. pratense) sekä hyvin erikoinen yksivuotinen huhtakurjenpolvi (G. bohemicum). Edellinen löytyy kivikkoisista lehdoista ja jälkimmäinen yleensä asutuksen piiristä. Huhtakurjenpolven siemen tarvitsee lämpökäsittelyn, joten sen löytää nuotiosijoilta tai paahteisilta hakkuuaukeilta. Pieni pihakurjenpolvi (G. pusillum) löytyi muutama vuosi sitten yllättäen Rautajärven kartanon pihapiiristä.kurjenpolvi4

Metsäkurjenpolvi on loisienten suosiossa. Nämä pienet kasvin lehdillä elävät sienet erottaa jo kauas kasvin nuutuneista ja värivaurioisista lehdistä. Lajilleen niiden tunnistaminen vaatiikin sitten tietoa. Valkohomeen ja tervatäpläsienen lisäksi kurjepolven lehdellä kasvaa peräti neljä erilaista ruostesientä.

Kesä ilman kurjanpolvien kukintaa ei olisi kunnon kesä!

 

Helmikuun sammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

liekosammal1

’Tammikuu oli kovin vähäluminen ja vasta helmikuun ensimmäisenä päivän piha sai täällä Keski-Suomessa sellaisen lumipeitteen, että pääsi kolalla työntelemään. Muutamassa kohdassa kola raapaisi syvemmältäkin ja niin esiin putkahti helmikuun sammal. Otin yläkuvan juuri tuolta paikalta. Kesäisen vihreä sammalmatto paljastui katseltavaksi monesta kohtaa. Nurmikkosammaleksihan tuota kutsutaan tai kiusalliseksi rikkaruohoksi, josta on päästävä pikimmiten eroon. Sammal kertoo huonosta nurmikosta ja pihanhoidosta. Itselleni se on sitä vihreää, josta pidän.’

Niittyliekosammal (Rhytidiadelphus squarrosus) on helmikuun sammal. Tämä ’kiusallinen rikkaruoho’ on yleinen nurmikkosammal suuressa osassa Etelä- ja Keski-Suomea. Pohjoisempana se muuttuu harvinaiseksi ja puuttuu Lapista kokonaan. Sen luontaiset kasvupaikat ovat rannoilla, niityillä ja lehtojen karikkeella, mutta yleisemmin sen toisaan tapaa pihanurmikolta.

Liekosammalia on muitakin. Metsäliekosammal (R. triquetrus) on hyvin yleinen metsäsammal koko maassa ja korpiliekosammal (R. subpinnatus) melko yleinen samoilla aluelilla. Varsinkin jälkimmäisestä niittyliekosammal on aika vaikea erottaa. Sanotaan, että sammalasiantuntijan erottaa harrastelijasta, jos hän seisaaltaan määrittää nämä kaksi sammalta oikein. Kova vaatimus.

Jyskä

’Tässä kuvassa on niittyliekosammal kesäisessä asussa. On se kumma, kuinka nämä sammalet loppujen lopuksi on samanlaisia kesät talvet, ainakin samanvärisiä. Upea sammal joka tapauksessa, joten kolatkaapa esiin helmikuun sammal ja katsokaa.’

Verkonkutoja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

hamahakki1

’Sateisen kesän onni on huomata muutakin kuin tavallisia lajeja. Kun yrittää tehdä ruutua sateessa ja paperit kastuvat, ei ole muuta mahdollisuutta kuin suojata ne reppuun ja alkaa katsella jotain muuta aikansa kuluksi, tyhjän panttina kun ei jaksa olla. Kuvan hämähäkki taapersi laudan pintaa tyytyväisenä elämäänsä tai ainakin siltä näytti. Se kierteli ensin kurkistamassa laudan takaa, tuli sitten näkyviin ja saapasteli lopuksi kahdeksalla jalallaan edestakaisin antaen kuvata itseään edestä ja takaa. Lajista minulla ei ole tietoa, ei edes siitä, tekeekö se verkkoa saalistaakseen, juokseeko se saaliinsa kiinni vai vaaniko se sopivalla paikalla.’

hamahakki2Hämähäkit on mielenkiintoinen lajiryhmä. Kun viileän yön jälkeen kulkee niityllä tai metsässä, huomaa kuinka valtavasti hämähäkkejä on, sillä joka paikka on täynnä kasteen esiinnostamia seittejä. Suurin osa seiteistä levittäytyy ruohonkorresta toiseen muodostaen kuin pienen nuotan. Suuret ristihämähäkin seitit on ripustettu puiden ja pensaiden väliin ja juuri niitä saa yleensä repiä kasvoiltaan kulkiessaan varomattomasti metsässä. Osa seiteistä muodostaa kuvioita niin kuin suppilohämähäkin onkalomaiset rakennelmat. Olikohan se vuosi sitten, kun niittysuppilohämähäkki oli esillä? Siihen piti kiinnittää huomiota ja sen elinpaikoista raportoida. Ainakin minulta se huomioiminen jäi kokonaan. Vasta tänä kesänä tapasin kuvan kaltaisia reikiä suolta ja nekin olivat Viron Saarenmaalla. Liekö tämä hämähäkki meillä muuttunut harvinaiseksi tai katoamassa? Toisaalta en muista sitä lapsuudestanikaan ja silloin sen kyllä olisi huomannut, niin tarkkaan kaikki paikat tuli tongittua.

Ilman hämähäkkejä elämä olisi erilaista. Lintumaailma olisi peräti toisenlainen, sillä hämähäkit ovat tärkeällä sijalla monen linnun ruokalistalla. Ilman hämähäkkejä me itse tuskailisimme hyttysten ja kärpästen kanssa huomattavasti enemmän, sille ne taas ovat hämähäkin ravintolistalla ensimmäisenä. Tänä kesänä tuntuu siltä, että hämähäkit olisivat saaneet paiskia enemmän töitä, olisi ollut itsellä helpompaa tonkia metsän aarteita. Yleensä tähän aikaan metsä alkaa olla paikka ilman hyttysmyrkkyä, nyt tuntuu että inisiöiden määrä vain lisääntyy. No, sehän kuuluu sinne ja onhan hämyreille syötävää.

Litistyneitä ilman prässäystä

Julkaistu , kirjoittanut
6

Voikukka
’Kun tuossa aamusella ajelin pihanurmikkoa, törmäsin taas kerran tuollaiseen kuvan näköiseen litistyneeseen voikukkaan. Siinä on pari senttiä leveä mutta normaalinpaksuinen varsi ja sen päässä kukinto, joka on enemmänkin kuin vain yksi tavallinen keltainen voikukka, litteä ja sykeröinen. Näitähän tapaa aina silloin tällöin, tämä oli kuitenkin tämän kesän ensimmäinen havainto. Kyseessä on epämuodostuma nimeltään faskiaatio eli laakaverso, laakauma.’

Tälle ilmiölle on tarjottu monia eri selityksiä. Toiset ovat sitä mieltä, että kyseessä on mutaatio, joka jopa periytyy tuleville sukupolville. En ole kuitenkaan huomannut tällaisia kasveja samalla paikalla vuodesta toiseen, puhumattakaan aina samasta lajista. Niinpä suhtudun hieman skeptisesti ilmiön periytymiseen, mutaatio se kuitenkin voi olla. Toinen selitys on, että jokin kasville vieras eliö: bakteeri, virus, pieni hyönteinen aiheuttaa epämuodostuman vioittamalla kasvin kasvupietettä. Se ainakin tiedetään, että eräs bakteeri (Rhodococcus fascians) kiihdyttää kasvin solunjakautumishormoonin sytokiniinin määrää ja aiheuttaa siten solujen liiallisen jakautumisen ja epämuodostuman. Onko tulos sitten aina litistynyt ja samalla tavalla epämuotoinen kasvi, sitä en tiedä? Luulisi tällöin synyvän hyvinkin erilaisia muotoja, pyöreitä, särmikkäitä, oksaisia jne.

Olen vuosien kuluessa törmännyt tähän ilmiöön lähes joka kesä. Usein litistynyt varsi kasvaa muuta kasvillisuutta korkeammaksi, vääntyilee ja käyttäytyy muutenkin epätavallisesti. Lehdet lähtevät suoraan varresta ei oksista ja kukka on ikään kuin kerrottu, litteä nauhamainen kukinto. Usein faskiaatio ilmenee mykerökukkaisilla eli olen nähnyt sen voikukan lisäksi erilaisilla ohdakkeilla, karhiaisella, kärsämöllä, mutta kirjatietojen mukaan se voi esiintyä toki muillakin, kymmenillä ellei sadoilla eri kasvilajeilla. Onko siitä kasville haittaa vai hyötyä? Siihen lienee vaikea vastata. Kasvi ei ainakaan ole kovin kaunis, eikä ilmiö ehkä suojaa sitä tuholaisiltakaan. Jostakin olen kuullut, että kaupallisesti tätä ilmiötä on hyödynnetty ja esim. pihvitomaatti olisi tämän ilmiön seurausta. Myös puutarhurit uusien lajikkeiden toivossa tietenkin ovat kiinnostuneet tällaisista erikoisuuksista ja ovat ehkä käyttäneetkin sitä jalostuksessa.

Ilmiöstä löytyy melko vähän tietoa ja tämäkin omani saattaa olla hyvinkin puutteellista, sisältää jopa virheitä. Korjatkaa ja lisätkää, niin oikea tieto leviää!