’Kesällä tulee luettua vähemmän, kun on niin paljon todellista ja mielenkiintoista ympärillä. Jotain kuitenkin. Matti Rönkän Eino on mielenkiintoinen ja paraikaa pöydällä iltalukemisena, Pari sammalkirjaa lepäilee selailtavana, samoin hyönteiskirjoja kukkakärpäsistä ja sarvijääristä. Siihen lomaan loksahti myös Arturo Perez-Reverten viimeisin suomennettu teos. Aikojen kuluessa olen lukenut lähes kaikki espanjalaisen kirjoittamat romaanit ja pitänyt niistä. Siksi kait tämänkin kirjastoautolta tilasin. Tässä muutama kommentti ajankohtaisesta aiheesta.’

Kirja kertoo graffiittimaalareiden maailmasta. Nuori poika saa surmansa maalatessaan graffiittia vaarallisessa paikassa. Hän putoaa kadulle ja kuolee. Pojan vaikutusvaltainen isä syyllistää salaperäisen Sniperin osalliseksi poikansa kuolemaan ja aloittaa taiteilijan ajojahdin. Samaan aikaan tunnettu galleristi palkaa etsivä Lex Varelan etsimään Sniperin, jotta tämän työt saataisiin tallennettua ja kaupallistettua gallerioiden seinille. Taiteilijan ajojahti alkaa Espanjasta ja päättyy Napoliin.

Sniper ei halua kaupallistaa taidettaan, koska laillinen graffitti ei ole mikään graffiitti. Laiton maalaaminen on pääasia, ei lopputulos. Tällä tavalla hän haluaa hyökätä taiteen olemusta vastaan, mutta samalla itse pysytellä piilossa saadakseen paitsi julkisuutta asialleen myös säilyäkseen hengissä. Hän kutsuu somen kautta toisia maalareita yhteisiin projekteihin ja luo silloin huvinkin vaarallisia tilanteita. Niinpä hän on osaltaan vastuussa nuorten graffiitintekijöiden kuolemaan. Varela pääsee Sniperin jäljilleen ja saa kontaktiensa kautta yhteyden häneen. Lopulta he tapaavat Nopolin maanalaisissa käytävissä ja maalaavat yhdessä seinää. Myös kuolleen pojan isän palkkaamat etsivät pääsevät perille. Loppunäytös näytellään metrotunnelissa.

Laiton on laitonta. Siksi kirjan maailma on enemmän kuin kyseenalainen. Jos Sniperin julistama aate leviäisi kaikkialle, se romuttaisi yhteiskunnan rakenteita. Ei voida ajatella, että saa tehdä, mitä haluaa, sotkea ja turmella yhteistä omaisuutta, edes taiteen nimissä. Tämä on kuitenkin useimpien graffiittimaalareiden ajatus ja tänä päivänä ehkä laajemmaltikin hyväksyttyä. En tunne sitä maailmaa kovinkaan hyvin ja siksi kirja avarsi tietämystäni. Se kuitenkin näytti myös sen laittoman maailman vaarat ja vastuuttomuuden kasvot. Jokainen touhuaa omaansa eikä muista välitetä. Sniper houkutteli nuoria tekemään laittomuuksia ja samalla vaarantamaan henkensä, mutta ei kantanut vastuuta teoistaan ei maalarina eikä värvärinä.

Tämän päivän HS:n artikkeli käsittelee laillista katutaidetta, mutta puhuu samasta asiasta. Hyvin tehty graffiitti on taideteos, jota ei kukaan omista. Se on tehty yleiselle paikalle ja muut maalarit voivat sitä kunnioittaa tai maalata päälle, se lieneekin sitten jo laitonta. Graffiittien maalaaminen on yksi nuorisokulttuurin muoto, jonka jokainen silmät auki kulkeva on huomannut. Valtaosa näistä värikkäistä teoksista junien kyljissä, muuntajien seinissä, tolpissa ja aidoissa on laittomia ja yhteiskunta joutuu sijoittamaan suuria summia niiden puhdistamiseen. Maalarit eivät enää ole pelkästään nuoria, Sniperkin osoittautuu keski-ikäiseksi.

Kirja ei ollut parasta Perez-Reverteä, mutta menetteli näin kesälukemisena. Lopputulos oli ennalta-arvattavissa, mutta sen aiheuttaja ei. Siksi lopussa oli lukijaa hätkähdyttävä ylätys. Epätavallista niin kirjailijalle kuin koko genrellekin on, että päähenkilö Lex Varela on nainen ja lesbo. Ehkä se on nykyajan tuomaa uutta jännitettä tarinankerrontaan. Tässä se ei kyllä häirinnyt millään tavalla. Ehkä Varelan otteet olivat pehmeämmät, pistooli oli vaihtunut pippurisumutteeseen ja voimankäyttö ajatteluun. Niinpä, vaikka kirjassa oli kuolemaa ja väkivaltaa genren mukaisesti, sillä ei mässäilty eikä se noussut tarinassa keskeiseksi. Hyvä näin.

Arturo Perez-Reverte: Kärsivällinen tarkka-ampuja. Like, 2014, suom. Sari Selander. 264 s.