’Koiran kanssa aamulenkillä tulee löytäneeksi kaikenlaista ihmettä ja kauneutta. Tänä suvena kukat ovat kukkineet viileydestä ja pölyttäjistä johtuen erikoisen komeasti ja pitkään. Olen niitä ihaillut, mutta tänään polun varresta äkkäsin jo elämänsä ehtooseen vaipuneen koivuvanhuksen. Tuuli oli sen kaatanut ja nyt puun juuret sojottivat kohti taivasta ja runko lojui pitkin pituuttaan sammalikossa. Joissakin oksissa oli vielä näivettynyttä lehtimössöä, mutta muuten se oli rankkumuodossa. Erityisesti sen latva näytti huonokuntoiselta ja epäilinkin heti, ettei se ennen kaatumistaankaan ollut voinut enää kovin vetreältä näyttää. Kuorella huomio kiinnittyi suorassa rivissä oleviin pyöreisiin noin millin halkaisijaltaan oleviin reikiin. Utelias kun on, niin pitihän sinne kuoren alle kurkistaa, mihin ne reijät johtavat. Sieltä löytyi kuvan kaltainen taideteos. Koko koivun latva oli täynnä näitä kuvioita.
– Nyt ovat olleet kaarnakuoriaiset asialla, välähti päässäni.
Olinhan näitä nähnyt ennenkin. En vain ollut koskaan erotellut eri lajeja toisistaan pelkän puun pintakuvioinnin perusteella. Nyt otin kuviosta kuvan ja päätin työpöydän ääressä löytää tekijän.’
Hyönteiskirja kertoi kyseessä olevan koivunmantokuoriaisen (Scolytus ratzeburgi), joka on reilun puolen sentin pituinen kovakuoriainen ja todellakin se kuuluu kaarnakuoriaisiin. Aikuinen kuoriainen kaivautuu juuri näihin aikoihin kesästä koivun latvaosissa tuohen läpi nilakerrokseen ja syö sinne reilun sentin mittaisen emokäytävän. Sen laidoille se munii munansa, joista toukat kuoriutuvat heinäkuussa ja aloittavat kukin oman toukkakäytävänsä nakertamisen. Nämä näkyvät kuvioina emokäytävästä poispäin. Toukka talvehtii ja koteloituu keväällä. Kesäkuulla se kuoriutuu ja etsii lähes välittömästi uuden paikan aloittaakseen lajin elämänkierron taas alusta. Kuoriaisen elämä on siis vuoden mittainen.
Tyypillistä tälle hyönteiselle on aloittaa koivun tuhoaminen latvasta ja siksi latvastaan kuolleet koivut hyvin usein ovat juuri mantokuoriaisen viottamia. Joskus puu kuolee, hyvin usein selviää hyönteisen hyökkäyksestä ja siksi siitä ei juurikaan ole vahinkoa metsälle. Pihapuiden kohdalla on eri asia. Kuoriaisen viottama puu joudutaan usein kaatamaan pihasta ja se saattaa olla maisemallisesti pahakin menetys. Kuoriainen on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa Oulun korkeudelle saakka.
Monet muutkin kaarnakuoriaiset tekevät puun kaarnan alle vastaavia toukkakäytäviä. Niitä määritettäessä kannattaa katsoa puun laji, kuvion paikka rungolla ja sen suunta. Näin paljastuvat niin kirjanpainajien kuin tähtikirjaajienkin salat, nävertäjistä ja tikaskuoriaisista puhumattakaan.
