’Aika tuntuu karkaavan käsistä. On kaikkea mielenkiintoista liikaa. Nyt olen päivittänyt kasvisivujen sammalosion viime vuoden havainnoilla ja aloittanut jäkäläsivujen muokkauksen. Jotain vastapainoa kai antaa tämäkin päivitys, ainakin toisenlaista ajateltavaa. Kuten edellisessä osassa uhkailin, että voin kertoa matkasta enemmänkin, niin tässä tulee, tällä kertaa kasveista.’
Gambia ei kuulu varsinaisten sademetsien eikä savannien eikä aavikoiden alueeseen, mutta kaikkia näitä sieltä löytyy jonkinlaisena. Matkan aikana lintuja etsittiin lähinnä sademetsiä muistuttavista pöheiköistä ja pensaita kasvavilta avoimilta savannimaisilta alueilta. Jos pitäisi tehdä lista nähdyistä Gambian kasveista, niin se jäisi ainakin minulta tekemättä. Jos oli lintuja paljon, niin kasvit pursusivat sananmukaisesti silmille. Olisi vaatinut laajat etukäteistyöt ja usean viikon oleskelun ennen kuin siitä kaaoksesta olisi saanut mitään selvää. Suomalaisia kasveja sai turhaan hakea, ehkä joitain meidän huonekasvejamme näin, esim. anopinkielen. Niinpä esittelenkin kuvina lähinnä maisemia.
Yläkuvassa palmut (näin ainakin kookos-, öljy-, taateli- ja erilaisia viuhkapalmuja) näkyivät avoimessa maastossa kauas. Alempana oli yleensä hedelmäpuita ja alimpana viljelyksiä, joissa viljeltiin soijaa, bataattia, riisiä tai koisokasveja. Naiset etupäässä hoitivat viljelyksiä, miehet ehkä – diplomatiaa.
Tässä on mangopuu. Hotellin aamupalalla sai nauttia sen virkistävää hedelmää, maastossa ihailla sen rehevyyttä. Näitä puita oli kaikkialla ja ne kaikki ovat tuotannossa eli joku talo tai suku omistaa ne ja hyödyntää niiden sadon. Vaikka monet hoito- ja korjuutavat ovat alkeellisia, niin sato on runsas ja ahertamalla aamusta iltaan toimeentulo saavutetaan.
Muitakin puita minulle esiteltiin ja kerrottiin, mikä mihinkin vaivaan auttaa tai mihin sen puun hedelmiä, kuorta, lehtiä, oksia käytetään, mutta eihän nopeasti sanottu mielessä pysy. Yleensä koko puu on käytössä, lopuksi se poltetaan puuhiileksi tai pystytetään aidaksi rakennusten ympärille. Näin palmun lehtiruodeista tehtyjä aitoja niin kuin myös vänkkyräisistä oksista tai juurakoistakin. Tietenkin näkyi myös aitoja ruostuneesta aaltopellistä ja jopa kalaverkosta. Se oli kuulema käärmeitä varten. Onneksi en nähnyt bythonia kummempaa. Se on rauhallinen ainakin kylläisenä, mitä samaa ei voi suinkaan sanoa mambasta.
Liikuimme suureksi osaksi kuivilla alueilla, mutta koska valtio on asettunut joen ympärille, ei voinut olla törmäämättä aina silloin tällöin myös kosteikoihin. Niillä kasvit olivat reheviä, jopa tunnistettaviakin, kuten tämä lummekasvi. Sen lehdet eivät vielä kannattaisi pikkulasta niin kuin joskus näkee kuvassa, mutta kaunis se oli ja lehdet mukavasti nirhalaitaiset. Monet vesialtaat olivat täynnä erilaisia lumpeita mutta myös vesihyasinttia, joka kosmopoliittina vieraslajina on riesana täälläkin. Näissä altaissa sikiävät myös taudinaiheuttajat, ne inisijät, jotka levittävät niin malariaa kuin dengue-kuumettakin. Eipä tehnyt mieli mennä kahlailemaan saatika uimaan noihin vesiin. Kaipa siellä elää jokisokeutta aiheuttava bilhartsiamatokin.
Maata halkoo siis Gambiajoki, joka on vaatimattomasti toista tuhatta kilometriä pitkä ja saa alkunsa Afrikan sisäosista savannien ja aavikoiden maasta. Se on liikennekelpoinen väylä ja tärkeä kuljetusreitti sisämaahan. Rannat ovat kauttaaltaan magrovekasvillisuutta.
Itselläni on ollut väärä kuva tuosta kasvillisuudesta. Olen kuvitellut puut kookkaiksi kuin sademetsän valtiaat, mutta ainakin täällä joen varsilla se näytti hyvinkin matalalta joskin tiheältä ja läpipääsemättömältä juuri niin kuin sademetsäkin. Magrove kasvaa suoraan pohjaliejusta ja valtaa vähitellen vesialueen kokonaan. Sen kasvustot ovat täynnä elämää, kuten monista luontoelokuvista on saatu nähdä: rapuja, kaloja, lintuja, hyönteisiä. Tällä kertaa ei ollut mahdollisuutta tutustua tuohon kasvimaailmaan sisältäpäin. Toisaalta se ei oikein houkuttanutkaan, siellä olisi tarvittu viidakkoveistä.
Sitä tarvittiin kuitenkin sademetsissä. Niissä viivyin useamman päivän ja aina jokainen metsä oli erilainen. Joissain oli liaaneja kuin oikeassa Tarzan-elokuvassa, joissakin kasvillisuus kerta kaikkiaan tyrmäsivät pääsyn pois polulta. Milloin apinat milloin metriset liskot estivät tunkeutumisen kasviston sekaan ja todellakin päivittäin niitä polkuja avattiin viidakkoveitsillä meidän turistien kulkea.
Gambian sademetsissä ei ollut kovinkaan paljon kosteutta. Se selittikin sitten sen, ettei myöskään puiden rungoilla ollut epifyyttikasveja, ei orkideoja, ei saniaisia, ei sammalia. Tämä oli minulle pieni pettymys. Olin varannut minigrip-pussin taskuuni muutamaa matkamuistoa varten, mutta sammalet jäivät saamatta.
Viereisessä kuvassa näkyy sademetsän kerroksellisuutta: suuria ylispuita, joista alhaalta näkee vain rungon, tiheää pensasmaista aluskasvustoa ja valtavia määriä erilaisia ilmajuuria ja liaaneja sikin sokin. Luonnonsuojelualueellakin joutuu turvautumaan viidakkoveitseen.
Kasveista lajilleen ei voi sanoa mitään. Kaikki oli yhtä sekamelskaa, ei ollenkaan järjestäytynyttä niin kuin komeassa hongikossa tai korpikuusikossa. Banaanin sukuinen kasvi sinnitteli hädissään sademetsän syleilyssä, kirkasväriset perhoset etsivät tulikruunun kukista mettä ja säihkyvät linnut lentelivät kukkivien puiden latvuksissa. Kaikki sulassa sovussa, siltä se ainakin turistista näytti.
