Tämä kirja on yksi vanhoista suosikeistani. Luin kirjan ensimmäisen kerran 70-luvulla ja katsoin varmaan elokuvankin aikoinaan. Nyt luin kirjan uudelleen ja sain siitä valtavasti uutta ajateltavaa, sellaistakin jota en edes muistanut siinä olleen. Kannattaa siis lukea kirjoja myös uudelleen. Tässä muutama kommentti kirjasta.

Eedenistä itään ilmestyi v. 1952 ja kertoo Adam Traskin elämäntarinan. Hän joutuu armeijaan isänsä tahdosta ja harhailee sen jälkeen juurettomana ympäri maata. Lopulta hän päätyy takaisin kotitilalleen Charles-veljen luo. Isä on kuollut ja jättänyt pojille suuren perinnön. Kaiken lisäksi veljekset löytävät portailtaan puolikuolleen tytön, Cathyn. Hän on paha ja hänen taustaltaan löytyy rikoksia ja murhia, mutta päästäkseen pakoon Cathy nai Adamin ja synnyttää tälle kaksospojat. Siinä vaheessa he ovat muuttaneet Adamin perintörahoilla ostamalle karjatilalle Salinasin laaksoon Kaliforniaan. Synnytyksessä auttaa Adamin kiinalainen palvelija Lee ja seudun suuri filosofi Samuel Hamilton, Steinbeckin isoisä. Kun Cathy vahvistuu, hän ampuu Adamia olkaan ja pakenee, jättää taakseen kaiken. Hän menee Salinasin kaupunkin ja asettuu huoraksi ilotaloon. Siellä Kate, kuten häntä nyt kutsutaan, hankkiutuu talon maman suosikiksi ja lopulta tappaa ja perii tämän.

Adam on pitkään aivan sekaisin ja selviytyy vain Leen ansiosta. Samuel Hamilton kastaa lopulta kaksospojat Aaroniksi ja Kalebiksi. Lee tutkii kiinalaisten sukulaistensa kanssa tarkaan raamatunkertomuksen Kainista ja Abelista ja päätyy siihen, että Jumala ei tuomitse Kainia vaan selvittää, että tämä on saava hallita syntiä. Pojat kasvavat ja perhe muuttaa kaupunkiin. Aaron kiintyy Abraan, naapurin tyttöön. Kaleb eli Cal kulkee synkemmissä piireissä. Hän tuntee pahuutta ja yrittää päästä siitä eroon. Lopulta hän onkii tietoonsa äitinsä olinpaikan ja menee tapaamaan tätä. Kate potee nivelreumaa ja on tullut neuroottisen epäluuloiseksi ja pelkää tulevaa. Hän pelkää myös poikaansa ja miestään, mutta rakastaa Aaronia vaikka ei tätä ole koskaan nähnytkään. Aaron opiskelee nopeasti ja saa collegepaikan valmistuakseen papiksi. Adam menettää suuren osan rahoistaan onnettomissa kaupoissa, jolloin Cal yrittää ostaa isänsä rakkauden rahalla, mutta Adam hylkää poikansa hädän hetkellä. Tällöin Cal juo itsensä humalaan ja vie Aaronin katsomaan äitiään. Aaron menee sekaisin ja palkkautuu armeijaan. Kate tekee itsemurhan. Cal ei saa sielulleen rauhaa, vaan kokee syyllisyyttä, varsinkin kun Aaron lopulta kaatuu sodassa. Adam saa aivohalvauksen ja joutuu vuoteeseen. Lee kokoaa perhettä yhteen Abran kanssa. Lopulta Adam antaa Calille anteeksi ja elämä saattaa jatkua.

Luin siis tämän eeppoksen ensi kerran 70-luvulla. Nyt palasin kirjaan uudelleen ja nautin jokaisesta sivusta. Juonen muistin ja aina kun siirryin eteenpäin, palasi tarina mieleen elävänä ja koskettavana. Nyt uudelleenluettaessa erityisesti Leen hahmo puhutteli minua. Hamiltonien sukutarina tuntui joissain paikoissa jopa turhalta, oikeastaan olisin jättänyt siitä mukaan vain Samuelin. Toisaalta tämä on myös kirjailijan sukukronikka, joten ymmärtää tarkan kerronnan myös tältä osalta. Se, että tämä puhuttelee edelleen vuosikymmenten jälkeen, osoittaa tarinan voiman ja iäisyyden. Kun Adam painuu masennukseen tai aivohalvaukseen, kokee kuin itsekin olisi samassa tilassa. Toisaalta voi samaistua Aaronin puhtauteen, viattomuuteen ja hyvyyteen, Calin elämän etsimiseen, jopa Abran naiseuteen. Ainoa, joka jää minulle edelleen mysteeriksi on Cathy. Voiko maan päällä olla moista pahuutta sitoutuneena yhteen naiseen. Onko hän Raamatun Eeva, synnin perikuva, niin kuin vanhauskoisesti luultiin ja selitettiin, että synti tuli maailmaan naisen kautta? Cathy surmaa ja ryöstää vanhempansa, ajaa nuoren opettajansa itsemurhaan, käyttää Charlesia ja Adamia häikäilemättä hyväkseen ja surmaa Fayen, ilotalon emännän. Sen jälkeen talo on todellinen synnin pesä, jossa vain raha käy avaimesta ei mikään muu. Cathy on loppuun asti paha, hän jopa testamenttaa rahansa Aaronille, ilotalon annin ja asiakkaiden maineen itse hyvyydelle ja ’synnittömyydelle’.

Läpi kirjan kulkee punaisena lankana rakkaus: sen puuttuminen, sen etsiminen, siitä kilpaileminen. Aaron saa sitä yllin kyllin, muttei osaa sitä käyttää, Cal kaipaa sitä ja etsii väärillä tavoilla, Lee ei haluaisi kiintyä, mutta huomaa ettei voi elää yksin, Cathylla sitä taitoa ei ole ollenkaan ja Adam on menettänyt rakastamisen taidon kokonaan, hän on saanut liian suuren kolauksen. Raamatun kertomus Kainista ja Abelista antaa kirjan tarinalle synkän pohjavireen ja se palautuu mieleen ja tekstiin aina vähän päästä. Kirja onkin eräänlainen raamatunkertomus uudelleen kirjoitettuna. Cal uskoo kirjan lopulle asti olevansa paha ja surmanneensa Aaronin. Vasta kun halvaantunut isä antaa hänelle synninpäästön, sinä olet saava, tilanne näyttää raukeavan. Jumala ajoi ihmisen Eedenistä itään ja antoi Kainille merkin, joka suojelee häntä. Saiko Cal vastaavan merkin?

Kirja on hieno kuvaus elämästä, sen mahdollisuuksista, ihmissuhteista ja rakkaudesta. Lee seuraa Adamia läpi tämän aikuisuuden ja elää poikien todellisena huoltajana niin maatilalla kuin kaupungissakin. Häntä rakastavat kaikki, Abrakin ja Lee rakastaa kaikkia. Hänen elämänsä on Adamin elämä ja perhe. Hän kokee suunnatonta menetystä, kun Sam Hamilton kuolee, mutta lopulta hän itse nousee jopa tätä suuremmaksi ajattelijaksi ja toimijaksi. Hän ei saarnaa eikä opeta, mutta kun on aika, hän osaa olla päättäväinen jopa julmakin. Lee on kirjan loistavin persoona, sen pyörittäjä. Adam on heikko ja saamaton, huomaamaton, Aaron hyvyys, Cal pahuus ja Cathy mysteeri.

Upea kirja uudelleenkin luettuna. Kannattaa kaivaa vanhat suosikkinsa esiin ja lukea, mutta kun on niin paljon muutakin.

John Steinbeck: Eedenistä itään, Tammi 1952. Suom. Jouko Linturi. 680 s.

Joululahjakirja tuli luettua ja siitä tähän tuoreeltaan muutama kommentti. Suosittelen, vaikka kirja ei helppo olekaan.

Herra Darwinin puutarhuri on erikoinen teos. Sen luettuaan jää miettimään, mitä siinä oikeastaan tapahtui. Oliko se hyvä kirja vai ei?

Teoksen tapahtumapaikkana on englantilainen maalaiskylä Down, jonka kuuluisin henkilö on herra Darwin, suuri tiedemies. Eletään aikaa 1870-luvulla, jolloin Lajien synty-teos on jo parikymmenvuotias ja polemiikki sen sanomasta käy edelleen kuumana. Kyläläisiä tuntuu kuitenkin kiinnostavan enemmän se, että Down Housessa on ’dysh’ eli suihku kuin se, mistä he polveutuvat tai onko ihminen luotu vai kehittynyt.

Kerronnasta kirjassa vastaavat kyläläiset, ihmiset ja eläimet. Lukiessaan kirjaa ei aina tiedä, kuka puhuu, mutta onko sillä kovin suurta merkitystä. Tapahtumapaikkoina ovat kauppa, kirkko ja kapakka. Niihin kokoonnutaan ja niissä pohditaan elmänmenoa, vaihdetaan kuulumisia, juoruja, siellä otetaan kantaa myös Jumalaan ja siihen uuteen, jonka Darwin on tuonut, tieteeseen. Keskustelujen ulkopuolelle jää puutarhuri Davies, koska hän on kyläläisten mielestä hullu ja jumalankieltäjä, kaiken uuden epäilyn kohde. Puutarhuri suree kuollutta vaimoaan ja kahta sairasta lastaan, mutta hoitaa työnsä ja miettii samalla kaikenlaista uutta. Hän on kuin kyläläisten ja Darwinin välissä, suodattimena.

Kyläläiset saavat käsiinsä lehtileikkeen, joka koskee heidän elämäänsä. Oma oikeus ja Davisin onneton elämä tuovat kirjaan sosiaalidarwinismin piirteitä: kenellä on oikeus elämiseen tai yhteiskunnan apuun. Kylän asukkaat ryntäävät todistamaan Daviesin onnettomuutta, hevosen kaatumista tai yleensäkin toisen vahinkoa. Puutarhurin he näkevät puivan nyrkkiä taivaalle, tappavan lapsiaan ja tuhoutuvan, jumalattoman. Kyläläiset ovat valmiit rankaisemaan huorintekijöitä, huijareita ja siinä samassa myös onnetonta puutarhuria. He ovat kuin haaskalintuja saaliinjaossa.

Kyläläisten elämä on takapajuista, mutta he odottavat uutta, sitä minkä he uskovat tulevan Darwinin kautta. He ihmettelevät lääkettä, joka toisaalta tappaa ja toisaalta parantaa. Heidän puheissaan esiintyy myös sähkö, joka on kuin henki, ei sitäkään voi nähdä. Puutarhuri Davies ottaa sen kuitenkin käyttöönsä rakentaakseen sähköistetyn kasvimaan. Samalla hän aavistaa tulevaisuuden ja hänen oma elämänsäkin saa merkityksen, pojalle löytyy apu kampurajalkaan ja tytär tekee iloiten työnsä.

Kirjan teksti on huolella punnittua ja äärimmäisen pelkistettyä, jopa runollista tai aforistista. Sen lauseet ovat täynnä ajatusta. Mutta kirja on myös vaikea lukea, kun siinä ei ole perinteisen kirjan kuvausta, kronologiaa eikä dialogia. Kirjan kertojana toimii välillä yksityinen henkilö, jonka taustasta ei kerrota mitään tai sitten koko kylä me-muodossa. Toisinaan kertoja esitellään kappaleen alussa: ’Minä Stuart Wilkes istuin Anchorin ikkunapöydässä…’. Minulta kesti pitkään saada selville esimerkiksi kunkin kertojan status kyläyhteisössä. Niinpä kirja ei ollut ollenkaan sellainen luokkayhteisöllinen kuvaus, mihin on tottunut tuon ajan englantilaisissa kirjoissa, esim. Dickensillä. Toisaalta Calson kuvaa hyvin tarkasti maaseudun elämää ja saa sen tuntumaan todelliselta. Hän jopa käyttää samaa kuivaa ironista huumoria, jota kutsutaan englantilaiseksi. Kaikkea ei selitetä, vaan lukija saa elää aukkokohdat omien tuntemustensa pohjalta. Ihmisten puheiden kautta tulevat sitten esiin kertojien ajatukset, tuntemukset jopa aistimukset.

Linnut ovat sitten oma lukunsa kirjassa. Niillä lienee symbolinen asema kerronnassa. Naakat pyörivät kellotapulin ympärillä naukuen, kuin arvostelisivat kirkon toimia ja rinnastuvat siten selvästi kirkon ja Darwinin vastakkainasetteluun. Varpuset tirskuttavat nekin uskoansa. Jotenkin tuli sellainen tunne, etteivät ihmiset ja linnut juurikaan eroa toisistaan. Oliko tämä vain Darwinin ajatusten mukanaan tuomaa sattumaa vai oliko kirjailija sen niin ajatellutkin?

Kirja täydentää hienosti Darwinin juhlavuoden teemaa, tulihan tänä vuonna kuluneeksi 200 vuotta tiedemiehen syntymästä ja 150 vuotta Lajien synty-teoksen julkaisemisesta. Kirjassa ei oteta kantaa kehitysoppiin tai luomisoppiin, ei puolesta eikä vastaan, sen paikka on muualla.

Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri. Otava 2009. 176 s.