’Taidan tänä syksynä olla erikoistunut pieniin sammaliin. Tänään pyörin hetken Rautajärven urheilukentällä ja koukin mukaani kentän pinnalta ohutta sammalmattoa. Kotona sitten tiirailin skoopin läpi löytöjäni. Maailman yleisin sammal, kulosammal, siltä tietenkin löytyi, mutta yllätykseksi se ei ollut suinkaan kentän yleisin sammal. Paljon sillä oli pienen pientä rusohiirensammalta, jonka punaiset lehdet värjäsivät keskikenttää juoksuradan väriseksi. Se on kuitenkin tuttu ja tavallinen. Tavallinen on hopeahiirensammalkin, jonka kuva on yläpuolella, mutta sen itiöpesäkkeitä en ole täällä koskaan nähnyt, muualla kylläkin.
Sammal on hopeanvärinen nimensä mukaan. Tämä johtuu siitä, että lehtivihreähiukkaset puuttuvat lehden kärkipuoliskon soluista. Se on siis hämmästyttävän kaunis sammal. Vielä kun pesäkket ovat punasävyiset ja nuokkuvat kuin pienet pussit periensä päässä, sammal on todellakin perin viehättävä. Ainoa huono puoli koko komeudessa onkin sen koko, sillä se ylsi kasvupaikallaan pesäkkeineenkin vain senttimetrin korkeuteen maanpinnasta. Ymmärrettävää onkin, että se kasvaa avoimilla paikoilla, kestää kyllä tallaamista, mutta ei suurten kasvien voimaa. Sammal on tyypillinen ihmisen toiminnasta hyötyvä pioneerilaji, se tulee ja menee ihmisen mukana.
Enpä sateisena ja hämäränä syyspäivänä osannut odottaa näin iloista kohtaamista. Eräänlaista tuurihan tähän aikaan pienten sammalten löytäminen on, mutta kun kulkee mahdollisimman erilaisissa paikoissa ja koluaa vain joka paikan, niin tekee näitä miellyttäviä löytöjä. Näin kävi eilenkin, kun kiersin pientä terveleppäluhtaa ihan kodin lähellä. Siellä oli muutama tervalepän kanto lahoavassa tilassa ja kun hämärästi huomasin sen kyljessä itiöpesäkkeellistä sammalta, otin siitä kämmenenkokoisen palan mukaani. Pöydän ääressä totesin löytäneeni taas paikkakunnalle uuden lajin, kantohohtosammalen. Sen tunnistaa noista oudonmallisista pesäkkeistään ja lehtien hieman hotavasta väristä. Kuvan olen ottanut vasta työpöydän ääressä, koska metsässä satoi ja valon määrä oli lähes nollassa. Saahan sitä kuvia näinkin, mutta paikanpäällä otetut olisivat tietenkin autenttisempia.
Ei tämäkään sammal ole koolla pilattu, mutta sentään suurempi kuin edellinen. Toisaalta näitä tämännäköisiä sammalia on useita eikä niitä ole aina helppo erottaa toisistaan ainakaan hämärässä metsässä. Tuuria sitä tähänkin tarvittiin, mutta retkeily kannattaa, vaikka sitten vesisateessa.’
