Aihearkisto: Sammalet

Paakkuja ja uurnia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

paakku-uurna1

’Pari päivää sitten tehdyllä hiihtoretkellä pikkulampien jäälle löytyi sitten oikein mukava sammalkin, paakku-uurnasammal (Amphidium mougeotii). Eihän tämä sammal mikään suuri harvinaisuus ole, mutta jostain syystä se Luopioisissa on harvinainen. Ennestään on tiedossa vain yksi varma paikka Holjasta ja toinen epävarmempi Padankoskelta.

Tämä sammal on vaikea erottaa rinnakkaislajistaan tummauurnasammalesta (A. lapponicum). Oikeastaan varma ero on lehden solukossa ja silloin löytö pitäisi aina toimittaa mikroskoopin alle tunnistukseen eikä se sittenkään ole helppoa. Kuitenkin näillä sammalilla on selviä kasvullisia eroja, joista voi jo päätellä lajin, vaikka varmistuksen tekeekin sitten skoopilla. Nimensä mukaan paakku-uurnasammal muodostaa paksuja paakkumaisia kasvustoja, jotka voivat olla hyvinkin laajoja. Lisäksi siltä puuttuvat lähes aina itiöpesäkkeet. Tummauurnasammal on matalakasvuisempi ja pienenpiä kasvustoja muodostava ja usein täynnä pesäkkeitä.

Sammalia on hauska etsiä, kun ne ovat tunnistettavissa ympäri vuoden. Kun siemenkasvit vasta harkitsevat kasvun aloittamista lumen alla, ovat sammalet ja jäkälätkin jo täydessä vauhdissa. Nyt niitä on hauska etsiskellä ja bongailla. Nämä kaksi uurnasammalta kielivät hieman paremmasta kalliosta, joten niiden koloista voi löytää muutakin mukavaa.’

Kiipijä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Rajalansaari’Olen koko alkuvuoden perannut viimevuotista kuvasaalista. Uskomatonta, kuinka paljon tulee otettua turhaa kuvaa: epätarkkaa, väärin valotettua ja käsittämätöntä tuherrusta. Roskakori pursuaa poisheitettyä kuvasaalista, jota joskus on tullut ihan tosissaan mietittyä: tuosta saan vuoden luontokuvan. Käsittämätöntä. No, onneksi on roskakori.

Viereinen kuva tuli vastaan kesän kansiosta. Mikä se siinä kipuaa kohti haavan latvaa. Ihan tosissaan ensin ajattelin siinä olevan jonkin eläimen. Sitten otin suurennuslasin ja karvat muuttuivat sammaleksi. En kuolemaksenikaan muistanut, mistä, milloin ja miksi olin ottanut tämän kuvan. Selasin kalenteria, muistivihkoa, päiväkirjaa, kokoelmani keruutietoja. Niistä yhdistelemällä lopulta löytyi paikka ja aika: Rajalansaari, syyskuun toinen päivä. Kävin silloin tekemässä saaressa kasvikartoituksen ja otin paljon muitakin kuvia. Sammalen väri viittaa johonkin oudompaan – olisiko karstasammal, mutta mitä se puussa tekisi, kalliollahan sen pitäisi kasvaa. Olisiko kujasammal tai jokin suikerosammal – ei täsmää. Sitten syttyi lamppu ja loppu olikin helpompaa. Siinä kapuaa puun runkoa ylöspäin vemmelvaskisammal. Se on sen verran harvoin tullut vastaan, että siitä on aina pitänyt saada jonkinlainen kuva. Hyvä näin, mutta…

Ehkä tästä opin sen, että kuvat on katsottava tuoreeltaan ja muistiinpanit tehtävä aukottomiksi. Olisiko siinä hyvä uudenvuodenlupaus? Kuva on hyvä apu, muttei siitä yksinään pysty lajia määrittämään. Jatkanpa lajittelua, kun kerran pääsin jo syyskuun puolelle. Enää neljä kuukautta ja muutama tuhat kuvaa, huh,huh!’

Joulukuun sammal

Julkaistu , kirjoittanut
2

rahka1

’Näin enimmäisenä talvikuukautena luulisi kaikkien sammalten olevan joko lumen alla tai uinumassa talviunta. Ehkä näin onkin osan sammalten kanssa, jotka ovat lyhytikäisiä ns. pioneerisammalia. Ne ovat verrattavissa yksivuotisiin siemenkasveihin, jotka talvetivat siemenen avulla, sammalet itiöidensä tai alkeisvarsikoiden avulla. Yksi suuri sammalryhmä on jäänyt esittelemättä (toki paljon muutakin) näissä kuukauden sammalissa – rahkat eli rahkasammalet. Siis aivan oikein, sana on monikossa, sillä rahkasammalia on paljon eikä vain määrällisesti vaan myös lajillisesti. Tässä joulukuun sammalena yksi yleisimmistä.’

Korpirahka (Sphagnum girgensohnii) olkoon esimerkkinä rahkasammalista, joita Suomesta on tavattu 40 lajia ja maailmanlaajuisesti jopa 279 lajia. Luopioisista olen tähän mennessä löytänyt 25 lajia, mutta etsintä on vielä pahasti kesken. Nopeasti katsottuna kaikki rahkat näyttävät samanlaisilta. Helppoja määritettäviä ne eivät ole, mutta eivät myöskään aivan mahdottomia. Siihen tarvitaan hyvä luppi tai preparointimikroskooppi ja paljon näytteitä sekä kärsivällisyyttä. Kasvupaikka antaa hyvän viitteen lajin löytymiselle, mutta siihen ei voi aina luottaa, siksi on katseltava muutakin. Itse olen kiinnittänyt huomiota maastossa kasvupaikan lisäksi seuraaviin seikkoihin: Kasvin väri, kasvin latvan muoto ja mahdollinen silmu, verson varren väri ja kovuus, haarojen määrä varrella. Kuitenkin, jotta laji tulisi varmuudella määritettyä, on syytä tarkastella myös varrella olevien pienten varsilehtien kokoa, muotoa ja kärjen rakennetta. Siihen usein tarvitaan mikroskooppia. Solutason määritys tuo sitten varmimmin oikean lajin, mutta se ei ole ihan helppoa, kun kyseessä on näin suuri ryhmä hyvinkin samanlaisia sammalia.

En ryhdy tässä luettelemaan kaikkia löytämiäni rahkasammalia. Jos haluaa tutustua niihin ja niiden ominaisuuksiin, voi katsoa sivultani kutakin lajia erikseen tai taulukkoa löytämieni rahkojen tuntomerkeistä. Taulukko ei ole ihan ajan tasalla, koska tämän vuoden päivitys on vielä tekemättä.

Korpirahka on hyvin yleinen rahkasammal soiden laitakorvissa, soistuvissa metsissä ja tuoreissa kangasmetsissä. Helpoiten sen erottaa jo maastossa tummanvihreästä väristä ja tähtimäisestä verson latvasta. Ne näkyvät tämän sivun kuvissakin selvästi. Oikeastaan mikään muu maassamme kasvava rahkasammal ei omaa noita kahta tuntomerkkiä. Muutamia muitakin tähtipäisiä rahkoja on, mutta ne eivät ole tasaisesti vihreitä.

Koko ryhmälle on tyypillistä ns. rahkasolut lehdissä. Niihin sammal pystyy keräämään uskomattoman määrän vettä (jopa 20 kertaa painonsa verran) ja sillä tavalla se turvaa suon vesitasapainoa. Kun turvevoimalat polttavat soita taivaan tuuliin, ne polttavat juuri rahkasammalia lajiin katsomatta. Sammal maatuu alaosastaan turpeeksi ja kasvaa noin sentin vuodessa yläpäästään. Se on siksi aikalailla ikuinen, jos suota ei kuivata ja kuljeteta pois. Nyt kun soidensuojelun täydennysohjelma pistettiin jäihin epämääräiseksi ajaksi, ovat etelän rahasammaletkin taas vaarassa. Harvinaisemmat lajit kasvavat nimittäin juuri näillä nyt suojeltaviksi kaavailluilla suorippeillä.

Jos lunta ei ennen joulua tule, niin rahkasammalia voi vielä käydä keräilemässä ja yrittää päästä perille niiden lajeista. Löytyisikö joulukuusta sellaista aikaa? Sadinlampi

Pientä tumpuraa pientareella

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Vesterbacka

’Näin syksyllä lumen ja sulanmaan vuorotellessa on retkikohteet valittava läheltä, että ehtii ennen pimeää ja seuraavaa pakkasta kotilämpimään. Kiertelin pari viikkoa sitten Luopioisten vanhalla kaatopaikalla, jota nykyään kutsutaan komeasti Jäteasemaksi ja etsin – mitäs muuta kuin sammalia. Tällaisilla tampatuilla kentillä sammalet eivät voi olla kovin kookkaita, jotta ne kestäisivät tallaamista ja toisaalta saisivat tarvittavan ravinnon ehkä hyvinkin köyhästä ja karkeasta maaperästä. Nämä kentät ovat yleensä joko hiekalla tai sitten vihreän sammalen peitossa. Suuntasin askeleeni sammalpatjoille. Kulosammal (Ceratodon purpurens), maailman ehkä yleisin sammal, oli yleinen täälläkin. Toinen samanveroinen on nuokkuvarstasammal (Pohlia nutans), joka paikassa mattomaisena kasvustona, mutta …

tumpurasammal2

Ainahan sitä odottaa löytävänsä jotain mielekästäkin ja uutta. Aidan vieressä ei enää ollutkaan tavallisia lajeja. Pienen pienet suikeat tylppäkärkiset lehdet ruusukkeena: tumpurasammal. Sehän se siellä lymysi ja vielä molemmat lajit pikku– (Barbula convoluta) ja kesantotumpurasammal (B. unguiculata), olipa vieressä muutama toukosammalkin (Tortula truncata), laji, joka oli lokakuun sammalena täällä blogissa. Mutta mikäs tuo hieman isompi on? Kääntelin kädessäni paakkua, jossa oli samanlaista sammalta kuin edellisetkin, itiöpesäkekin pitkänokkainen, mutta lehdet olivat teräväkärkiset ja lupilla katsottuna hieman taaksekäänteiset. Tumpurasammalia tämäkin on, mutta mikä laji?

tumpurasammal3

Otin löydön mukaani ja tutkin sitä pöydän ääressä mikroskoopilla. Voisiko se olle isotumpurasammal (Didymodon fallax)? Olen sitä nähnyt vain kerran aikaisemmin toissa kesänä kalkkilouhoksella Pohjanmaalla. Kirjallisuus kertoo, ettei sitä ole Pirkanmaalla ja että se on sitoutunut kalkkiin. Taitavat nämä Jäteaseman kentät olla ravinteisempia kuin luulinkaan. Olisiko hiekan mukana kentälle tullut sementtiä, kalkkia, lannoiteita? Tällä hetkellä sammalnäyte on matkoilla varmennettavana, mutta ainakin kahden henkilön määrityksen mukaan se on isotumpurasammal, uusi laji sekä Luopioisiin että Pirkanmaalle. Aika näyttää, onko määritys oikein. Kannattaa siis katsella jalkoihinsa tavallisilla hiekkakentilläkin.

Yläkuvassa iso-, keskellä kesanto- ja alhaalla pikkutumpurasammal.’

Marraskuun sammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

tikanhiippasammal1

’Näin loppuvuodesta sammalet katoavat helposti karikkeen, syksyn lehtien tai lumen alle. Niiden etsiminen muuttuu haasteelliseksi. Onneksi osa sammalista kasvaa epifyytteinä puiden rungoilla ja oksilla. Niitä voi etsiä hämärämmässäkin säässä vaikka otsalampun valossa. Niitä eivät myöskään häiritse talven lumi eikä syksyn roskat. Marraskuun sammaleksi valitsin juuri tällaisen epifyyttisammalen, jonka voi melko helposti bongata metsäretkellä.’

Tikanhiippasammal (Orthotrichum speciosum) on löydettävissä lähes koko maasta, vain pohjoisimmissa osissa maata se on harvinainen. Sammal kasvaa yleensä lehtipuiden rungoilla, ylivoimaisesti useimmin suuren haavan rungolla. Se vaatii siis emäksisen kasvualustan. Joskus sammalen voi löytää myös ravinteiselta kalkkikailliolta tai laastilta. Itse löysin sen kerran myös vanhalta huopakatolta. Yleensä sen elinpiiriä ovat lehdot tai puistot, mutta joskus myös tuoreella kankaalla tai tulvaniityllä kasvava lehtipuu kelpaa.

Nuuttilan ojaSammal on helppo huomata rungolta, koska se kasvaa tupsumaisesti ulospäin rungosta. Oikeastaan mikään muu yleinen haavan sammal ei kasva samalla tavalla. Hiippasammalia on tosin löydetty maastamme liki kaksikymmentä lajia, mutta muut ovat monetkin melkoisia harvinaisuuksia. Rungoilla voi vastaan tulla lähinnä haapahiippasammal (O. obtusifolium) tai aarnihiippasammal (O. gymnostomum). Laastilla tai kalkkikalliolla taas voi sekaannus tulla kalvashiippasammalen (O. pallens) tai kalliohiippasammalen (O. rupestre) kanssa. Nämä kaikki ovat kuitenkin selvästi pienempiä kuin tikanhiippasammal, joka voi kasvaa jopa viisi senttiä korkeaksi. Hyvänä tuntomerkkinä voi pitää myös kuvissakin näkyviä itiöpesäkkeitä. Niillä on selvä varsi ja alussa karvainen huntu.

Sammalet ovat hienoja ja sitkeitä kasveja. Niinpä tikanhiippasammalkin alkaa yhteyttää ravintoa heti kun se talven jälkeen sulaa. Suojapäivinäkin löytää aivan vehreitä ja elävän näköisiä sammaltupsuja. Niitä kannattaa tähyillä katselemalla runkoa alhaalta ylöspäin. Silloin ne erottuvat selvsäti kujasammalesta (Pylaisia polyantha) ja haapasuomusammalesta (Radula complanata), jotka suikertavat runkoa pitkin. Sammalta ei pidä sekoittaa rungon tyvellä kohoaviin metsäsammaliin, sillä hiippasammalet kasvavat yleensä korkeammalla.

Onnea etsintään!

tikanhiippasammal2

Pellon sarvekas

Julkaistu , kirjoittanut
3

sarvisammal1

’Kylmä hiipii vääjämättä etelään koillistuulen myötä. Taitaa puolessa Suomea olla sammalet jo valkean vaipan alla. Täällä Hämeessä lumi on vasta pelotellut rännän muodossa. Kylmää silti on ollut. Tein kuitenkin vielä pienen retken kyntämättömille pelloille, jospa jotain pussiin päätyisi. Turhaan ei tarvinnut retkeltä palata. Sen löysin, jota kauan olen kaivannut – sarvisammalen.’

Sarvisammal (Anthoceros agrestis) on hämmästyttävä ja hämmentävä näky. Ensinnäkin se poikkeaa tyystin kaikesta mitä aikaisemmin olen nähnyt, toiseksi sen luulisi kuuluvan ihan muihin eliöryhmiin kuin sammaliin ja kolmanneksi se(kin) on häviävän pieni ja helposti ohikäveltävä. Jotta tämä kummajainen on saatu luokiteltua taksonomeja tyydyttävällä tavalla, on se pitänyt sijoittaa aivan omaan ryhmäänsä eli vaikka se on sammal, niin se ei ole lehti- eikä maksasammal, vaan se omistaa ihan oman kaarensa (Anthocerophyta), sarvisammalet.

Sammal on eksoottisen näköinen sentin pituisine sarvineen. Ne ovat sammalen itiöpesäkkeitä. Itse sammal on levymäinen ruusuke, jonka läpimitta asettuu sentin molemmin puolin. Väriltään se on vaaleanvihreä. Ruusukkeen reunat ovat mutkaiset, hieman liuskoittuneet. Muna- ja siittiöpesäkkeet ovat uppoutuneet sekovarteen. Lisäksi siinä erottuu tummia pisteitä, joissa sisällä on Nostoc-sinilevää.

Sarvisammal on lyhytikäinen pioneerikasvi, joka saattaa ilmaantua näin syksyllä pelloille, ojiin, puutarhoihin syystöissä paljastuneelle maalle. Sen etsimisessä pitää olla tarkkana, sillä sammal saattaa tänään olla parhaassa vedossa mutta huomenna jo hävinnyt. Sammalta tavataan pohjoiselta pallonpuoliskolta lauhkeasta vyöhykkeestä. Meillä sen levinneisyys ulottuu hajanaisena Etelä-Suomeen. Missään se ei ole yleinen eikä siitä ole esim. Pirkanmaalta montaakaan löytöä ennen tätä. Luultavasti se kuitenkin on yleisempi, mutta jää huomaamatta ajankohdan, pienen koon ja harrastajien vähyyden vuoksi. Vielä sen ehtii bongata, jos vaan lumi ei peitä maata tai viljelijä ehdi kynsiä peltoaan. Kannattaa kierrellä kosteita savipeltoja, sieltä voi löytää muutakin mukavaa, kuten vaikkapa kuukauden sammalen, savikkolapiosammalen, jota ennen kutsuttiin kuvaavammalla nimellä toukosammaleksi.

Lokakuun sammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

lapiosammal1

’Lokakuussa pellot on yleensä puitu muttei vielä kynnetty. Silloin on löydettävissä suuri joukko mielenkiintoisia mutta valitettavan pieniä sammalia, jotka kasvavat sänkipellon uumenissa savipaakuilla. Niiden löytäminen tämän jälkeen on paljon hankalampaa. Niinpä olen viime päivinä kulkenut avoimia peltoja kumarassa kuin vanha ukko tähyten jalkoihini ja koukkien savipaakkuja tiirattavaksi. Helpoin näistä pienistä on valittu lokakuun sammaleksi.’

Savikkolapiosammal (Tortula truncata) on kooltaan vaivaisen sentin jos sitäkään. Sen lehdet ovat ruusukkeella maata vasten ja itiöpesäke nousee niiden keskeltä. Pesäke on lähes pallonmuotoinen, kypsänä ruskean musta ja alkuvaiheessa kauniin vihreä. Sammal tekee lähes aina pesäkkeitä ja siksi se onkin niin helppo tuntea, joskin vaikea huomata, ellei katsele tarkkaan jalkoihinsa.

lapiosammal3Sammal on pioneerilaji, eli ilmaantuu sinne, missä maata käsitellään ja sille siten vapautuu kasvutilaa. Sitä voi etsiä savipelloilta, kaatopaikoilta, tien pientareilta, rannoilta. Komeimmillaan se on näin syksyllä, mutta vanhoja pesäkkeellisiä versoja voi löytyä aikaisemminkin. Usen se peittää koko savipaakun alleen, mutta paljon sillä on myös seuralaisia. Yllä olevassa mosaiikkikuvassa on useita pieniä sammallajeja, joista nyt voisi mainita ainakin hopeahiirensammalen, pikkitumpurasammalen, törrökarvasammalen, ojahankasammalen, miksei myös tavalliset nuokkuvarstasammal ja kulosammalkin menesty sen läheisyydessä. Savikkolapiosammalta voi löytää Etelä- ja Keski-Suomesta aina Oulun korkeudelle saakka. Pohjoisessa se toki on jo paljon harvinaisempi kuin täällä Hämeessä.

lapiosammal2Nyt on otollinen aika metsästää tämä lokakuun sammal. Peltojen savipaakut kannattaa tutkia tarkaan, niissä voi olla myös siipisammalia. Ainakin itse löysin savikkosiipisammalta ja kääpiösiipisammalta, joka sitten onkin nimensä mukaisesti todellinen kääpiö. Ensi tuttavuuteni sen kanssa tapahtui mikroskoopin välityksellä, koska sammalen verso oli alle millin mittainen. Onnea etsintöihin.

Syyskuun sammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

palmikkosammal3

’Olen aina ihaillut puhtaita sammalmattoja niin metsissä kuin kallioillakin. Näin syksyn alettua varisevat lehdet usein pilaavat tämän nautinnon. Joskus olen sormin haronut keltaiset lehdet sivuun saadakseni ihailla vihreää sammalmattoa. Nyt kun lehdet ovat vielä puissa, löytyvät kivien päältä kuvan kaltaiset peitteet. Syyskuun sammal kasvaa hyvin usein puhtaina kasvustoina ja peittää alleen koko kiven tai kalliopinnan.’

Kalliopalmikkosammal (Hypnum cupressiforme) on hyvin yleinen sammal luonnossamme, mutta harva sen lajilleen tuntee. Se menee usein määritteellä sammal muiden tavallisten sammlten joukkoon eikä kumarruta tarkastelemaan sitä tarkemmin; hei, ei tämä olekaan seinäsammal, eikä kerrossammal, mikäs tämä oikein on. Kyllähän sammalet ovat nopeasti katsottuna hyvin samanlaisia, mutta lähempi tarkastelu tuo esiin hyviä tuntomerkkejä. Tässä tapauksessa sammalverson palmikkomainen rakenne on tällainen hyvä tuntomerkki.

palmikkosammal2Kalliopalmikkosammal on yleinen ja runsas Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjoiseen mentäessä se vähenee ja harvinaistuu. Aivan Lapin perukoilla sitä saa jo kunnolla etsiä. Sen kasvupaikkoja ovat nimensä mukaan kalliot ja kivet, joiden päälle se muodostaa yhtenäisiä puhtaita mattokasvustoja. Usein sen lomasta ei löydä mitään muuta sammallajia, joskus sulkasammal tunkeutuu esiin joskus kivikynsisammal. Sammalpatja kasvaa reunoiltaan ja levittäytyy suuremmaksi. Joskus yhtenäinen kasvusto voi olla neliömetrien suuruinen, mutta yleensä kuitenkin pienempi.

Palmikkosammalista vain tämä laji on hyvin yleinen ja joka retkellä löydettävissä. Vanha laaja Hypnum-suku on hajoitettu usein useaksi uudeksi suvuksi. Meillä siihen kuuluu edelleen 13 lajia, joista useat ovat hyvin harvinaisia. Täällä eteläisessä Suomessa ainoastaan rantojen pikkupalmikkosammal (H. pallescens) yltää yleiseksi, mutta se on helppo erottaa syyskuun sammalesta pienen kokonsa, kasvupaikkansa ja haaroittumisensa vuoksi.

palmikkosammal1Eilen liikuin rantakallioilla ja otin esilläolevat kuvat tästä sammalesta. Juuri nyt se on helppo havaita ja tunnistaa. Siispä letitettyjä sammalversoja etsimään.

Sammalia – sammalia

Julkaistu , kirjoittanut
2

mustapääsammal

’Viime viikon lopulla olin pohjoismaisessa sammalseminaarissa Kuusamossa. Sinne oli kokoontunut parikymmentä asiantuntijaa eri maista etsimään erikoisia sammallajeja Kuusamon ainutlaatuisesta luonnosta. Tutkijoita oli ilmottautunut ainakin Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Saksasta. Kolmen päivän aikana kiertelimme lähellä rajavyöhykettä Oulangan kansallispuiston alueella ja sen läheisyydessä ja etsimme sieltä jo aikaisiemmin löydettyjä tai aivan uusia lajeja. Illalla keruut pussitettiin sitten museonäytteiden tekoa varten. Vaikeimmat löydöt skoopattiin tarkemmin lajin tunnistamiseksi. Varmaankin usealle tutkijalle jäi vielä paljon kotitöitä retkien tiimoilta. Ainakin itselläni on monta arkillista tunnistamattomia sammalia kuivumassa.

kalkkinahkajklKuusamo on meillä ja oikeastaan koko läntisessä Euroomassa ainutlaatuinen paikka. Sinne ulottavat elinalueensa useat itäiset eliölajit. Oulangan vuomien kalliopahdoilla elävät monet uhanalaiset lajit, joiden ainoat kasvupaikat ovat juuri täällä. Usean lajin kohdalla tiedot ovat vuosikymmenien takaa ja siksi on syytä välillä varmistaa, että ne edelleen siellä elävät. Myös tavallisten kasvien osalta nämä vuomat ovat ainutlaatuisia ja tärkeitä. Kiertäessäni Liikasenvaaran kalkkikallioita ja Lammasvuoman rotkokallioiden kivirinteitä vastaan tuli monia Lapista tuttuja lajeja. Siellä kasvoivat lapinvuokko, pahtarikko ja tunturirikko, kultarikko ja mätäsrikko, tunturihärkki ja viherraunioinen. Eteläisiä lajeja edusti ajuruoho ja nähtiinpä todella harvinainen seinäraunioinenkin. Myyränporras peitti vuoman pohjan kauttaaltaan ja kalliohyllyillä sinnittelivät idänimarre ja kalkki-imarre risteymineen. Suurin osa niiden suomalaisista kasvupaikoista on juuri Oulangassa.

viherraunioinenKatselin myös jäkäliä. Tutuksi tulivat koko maassa harvinaisena esiintyvä kalkkinahkajäkälä ja kalkkikuppijäkälä. Otin kuvia myös sellaisista jäkälistä, joita en tuntenut. Niiden määrittäminen jää tulevaisuuteen. Missään en aikaisemmin ole nähnyt niin paljon raidankeuhkojäkälää kuin Lammasvuomassa. Täällä se ei suinkaan kasvanut raidalla tai haavalla niin kuin etelässä, vaan suoraan emäksisellä kalliopinnalla. Jäkälät ovat minulle kuitenkin vielä paljon oudompia kuin sammalet, joten monesta hienosta lajista menin varmaankin ohi kiinnittämättä siihen sen ansaitsemaa huomiota.

myyränporrasSeminaari oli samalla Sammalseuran vuotuinen kesäretki ja sellaisenaan hyvin onnistunut. Näin ainakin tusinan verran itselleni uusia lajeja ja luulen, että kun jaksan tarkistaa kaikki keräämäni näytteet, löytyy niitä monta lisää. Aikanaan teen niistä sivut sammalsivujen jatkeeksi. Sieltä niitä voi sitten katsella ja ihailla. Sammalmaailma on Oulangan alueella hämmästyttävän rikas ja omalaatuinen.

sulkasammal4Tässä postauksessa kuvissa esiintyvät lajit ovat ylhäältä alaspäin: mustapääsammal, kalkkinahkajäkälä, viherraunioinen, myyränporras ja haavan tyvellä kasvava tavallinen sulkasammal. Sitä en ole etelässä huomannut vastaavalla paikalla. Täällä haavan tyvet peittyvät usein metsäliekosammalen alle. Alimmaisena on sitten kaunis sammalkaksikko, jolla toisella on pitkäperäiset pesäkkeet ja toisella lyhytperäiset. Ne ovat hyvin erikoistuneita lajeja, sillä ne kasvavat vain eläinten ulosteissa tai raadoissa. Pitkäperäinen on jänönraatosammal ja lyhytperäinen poronraatosammal. Niitä molempia olen löytänyt myös Luopioisista, mutten koskaan samasta paakusta. Tässä ne kasvavat ilmeisesti ketun vanhalla ulosteella. 

raatosammal

Antoisa retki tuntui paljon pidemmältä kuin muutamalta päivältä ja vaikka koko ajan satoi, ei se latistanut tunnelmaa, tuntui vain vähän epämukavalta. Pääasissa kun olivat sammalet.’

Elokuun sammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

sulkasammal2

’Elikuun sammaleksi olisin voinut valita minkä tahansa metsäsammalen, sillä niitä näen ja tarkkailen päivittäin kiertäessäni joko koiran kanssa lähimetsiä tai kartoittaessani kasvillisuutta Hämeen salomailla. Kerrossammal ja seinäsammal ovat kuitenkin niin tavallisia, ettei niistä löytynyt edes kunnollisia kuvia. Näinhän siinä usein käy, kun joku on tarpeeksi yleinen ja tavallinen, ei tule kumartuneeksi kuvaamista varten, vaan ajattelee, että onhan noita otettu. Niin siinä sitten käy, ettei niitä kuvia olekaan. Niinpä valitsin sammalen, joka on aina viehättänyt minua.’

Sulkasamma (Ptilium crista-castrensis) on nimensä mukaisesti linnunsulan mallinen ja muotoinen. Sitä ei voi olla ihailematta, kun sen kasvuston hämärässä kuusimetsässä huomaa. Säännöllinen ja puhdas kasvusto hivelee silmää. Sammal on yleinen ja usein runsaskin, mutta jää kyllä selvästi jälkeen niin metsäliekosammalesta, seinäsammalesta kuin metsäkerrossammalestakin. Se on sukunsa ainoa laji maassamme ja kuuluu palmikkosammalten heimoon.

AhvenismaaSulkasammalen tapaa parhaiten tuoreesta kangasmetsästä hieman kosteasta painanteesta tai varjoisan kiven päältä, kuten yläkuvassa. Usein se muodostaa puhtaan läiskän muiden sammalten keskelle ja erottuu jo kauas. Sammal on yleinen koko maassa, joskin Lapin tuntureilta sille löytyy vähemmän sopivia kasvupaikkoja, kun varjostavat kuuset puuttuvat. Sieltä sen voikin löytää tunturikoivujen alta purojen penkereiltä.

Näin elokuussa sammalet usein ovat kuivunutta kappuraa. Sulkasammalelle on tyypillistä, että vaikka se kuivuu, niin sen muoto säilyy tunnistettavana. Usein kun sammalia katselee ja yrittää määrittää kuivana, se ei tahdo millään onnistua, vaan sammal on ensin kostutettava ja sillälailla saatettava oikeaan muotoonsa. Tätä ei sulkasammalen kohdalla tarvitse tehdä.

Marjaretkillä on hyvin aikaa koukkiessaan sammalten seasta mustikoita tai puolukoita katsella myös sammalia. Luulen, että jokainen marjastaja pienellä vaivalla tämän kauniin sammalen elokuisesta metsästä löytää.

sulkasammal1