Aihearkisto: Tarinat kuvasta

Mielikuvat, jotka kuva luo

Aamun riite

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

yksioinen

’Ensimmäiset pakkasyöt on takana ja luonto luo taas uutta ja kaunista. En lakkaa ihmettelemästä luonnon monimuotoisuutta myös näin kuolleen materian kohdalla. Esimerkiksi veden kiteytyminen jääksi on yksi hienoimista ja sen voi jokainen nähdä pakkasyön jälkeen paitsi vesilätäköissä niin myös kasvien lehdillä. Sanotaan, ettei kahta samanlaista jääkidettä ole ja vaikka ne kaikki ovat kuusisäteisiä, niin variaatioita riittää miljoonia ja taas miljoonia.

Kuvan jää on muodostunut talon kulmalla olleeseen vesisaaviin. Kuvasin sen heti aamulla ennen kuin sulaminen oli päässyt alkuun. Vedestä heijastuu paitsi saavin väri niin myös talon punaista seinää ja minun vaatteitteni väriä. Taisi siinä veden pinnalla olla jotain luonnonöljyäkin tekemässä pintajännitystä. Jää on kasvanut veden pintaa pitkin muodostaen sormimaisia ulokkeita sitä mukaa kun veden lämpötila on saavuttanut jäätymispisteen. Vai miten se sitten meneekään. Vesihän aineena on yksi kummallisimmista maailmassa. Se on raskainta neliasteisena ja siksi lätäköt ja järvet  jäätyvät pinnalta pohjalle päin eikä päinvastoin. Näin elämä säilyy jääkuoren alla. Hieno asia ja hieno on jään leikkikin.’ 

Ylellisyyttä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

polku1

’Kuvan polku luikertaa läpi nelikymmenvuotiaan istutuskuusikon. Kuuset ovat saaneet olla rauhassa, ei ole harvennettu eikä karsittu. Ne ovat saaneet nuorena kevätpakkasta niskaansa ja kasvattaneet siksi useita latvoja, mutta sinnikkäästi ne kuitenkin ovat pyristelleet kohti valoa ja kilpailleet elintilasta. Miksi tämä sitten on ylellisyyttä? Oikeastaan eihän tuollainen kuusikko olekaan, mutta sen läpi luikertava metsäpolku on. Polku on vanha naapurusten kyläilyreitti ja vaikka enää ei naapurissa käydäkään samalla tavalla kuin ennen, on polku jäänyt ja sitä on pidetty auki raivaamalla aluksi hakkuutähteitä, sitten vesaikkoa ja lopuksi käpyjä sivuun, että pienenkin on helppo sitä vaeltaa.

Metsäpolku ei nykyään pysy auki ilman hoitoa. Nykymetsänhoitoon näyttää kuuluvan edelleen avohakkuu kaikista jatkuvan kasvatuksen menetelmistä huolimatta. Konemiehillä on taipumus karsia puut polkujen päälle tai ajaa koneellaan niiden yli sillä seurauksella, että polku menee rikki, hautautuu risujen alle ja unohtuu. Monesti olen kaivanut esiin näitä ikivanhoja kyläläisten kirkkopolkuja kuljettavaksi, mutta kun ei ole enää kulkijoitakaan, hirviä kummempia. Kaupunkien ja asutuskeskusten läheisyydessä koirien ulkoilutuspolut risteilevät lähimetsiä, mutta maaseudulta polut ovat lähes kadonneet, valitettavasti. Siksi tuollaisen polun, pienen pätkänkin, ylläpito ja huoltaminen tekee siitä ylellisyyttä. Tätäkin kannattaa tehdä, kaiken muun huoltamisen lisäksi.’

Huh hellettä – kaunista kesää!

Julkaistu , kirjoittanut
2

kesä

’ Muistan aina työaikaan, kuinka tärkeä oli ensimmäinen kesäpäivä: aurinko, maalle muuton touhu ja työn muistelu loivat siihen tunnelman. Mieleen laskeutui syvä rauha ja hiljaisuus, kun pääsi tänne maalle, seisoi keskellä pihaa ja kuunteli lintujen konserttia niin että korvia pisteli. Muistan kuinka peruna ja siemenet piti saada heti maahan, katiska järveen ja elämä asettumaan kesäloma-asentoon. Siitä se sitten solui eteenpäin, viimeiset työt käytiin tekemässä, kesätyöt suunniteltiin, aloiteltiin ja lopeteltiin. Syksy tuli aina liian nopeasti.

Tänään on se päivä, paitsi että ei ole ollut työtä, josta tänne on paennut. Edellisen postauksen kuvassa onnea toivotteli keväinen kangasvuokon ja kylmänkukan risteymä, jota oli tullut sitruunaperhonen tervehtimään. Tässä mannekiinina on sama vuokko, mutta kangasperhosen kanssa. Jotenkin molemmat perhoset kuuluvat minulla kevääseen, sen viimeisiin päiviin ja kesän odotteluun, myöhemmin niitä ei enää huomaa. Näin tänään pihalla ensimmäisen auroraperhosen. Se on jo puhtaasti kesän eläjä, yleensä juhannusvieras. Kangasperhonen on kesän airut lentäessään kangasmetsässä teiden yläpuolella pienenä ja huomaamattomana. Sen vihreään välkkyvät siivet vain vilahtavat, kun se siirtyy varvulta toiselle. Harvoin sitä pääsee näin läheltä katselemaan.

Mittari näytti äsken 26,3° varjossa. Kävin uimassa, vesi oli kuin samettia, kesäistä, lapsuuden tuntuista. Keväällä maaliskuussa oltiin myöhässä pari viikkoa, sitten satoi yhden vuorokauden ja oltiin tasoissa, nyt idän korkeapaineen myötä ollaan ainakin pari viikkoa edellä aikatauluja. Varmaan aika eksoottinen kokemus olla Lapissa yli 30° helteessä pilkillä, kun alla on metrinen jää ja tunturit hohtavat valkoisina. Sen voisi myydä erikoisuutena niitä haluaville ulkomaalaisille. Voisi olla menekkiä. Taitaa vain olla perin harvinainen tapahtuma. Mutta nyt on kesä ja nautitaan siitä, helteestäkin.’

Serpenttiiniä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

korte’Vapun jälkeen kerättiin jätettä talteen satojen ihmisten voimin ympäri Suomea. Jo ennen vappua tiedotettiin, että jätelavoja, roskiksia, keräyspisteitä on lisätty tapahtumapaikoille yli puolta miljoonaa jätelitraa varten. Kuohuviinipulloista luvattiin jopa elokuvalippuja. Mutta kuinkas kävikään? Jälleen huomataan, että jätteen paikka on juuri siinä, missä sen on syntynyt eli nurmikolla, kadun laidassa, rannalla. Pelkästään yhdestä helsinkiläisestä puistosta kerättiin 26 000 kuohuviinipulloa muusta jätteestä puhumattakaan. Ilman vapaaehtoisia kerääjiä koko urakasta ei selvittäisi. Siivous kestää nytkin useita päiviä.

Itse kiertelin vapunpäivänä puronvarsilehtoa etsien kuvattavaa tai kerättävää. Hieman likinäköisenä katselin paperinkaltaista serpenttiiniroskaa ja olin jo noukkimassa sitä talteen pois rumentamasta keväistä luontoa, kun huomasin, ettei kyse ollutkaan roskasta. Kovasti serpenttiiniä muistutavat lehtokortteen hangen alla vaalentuneet versot koristivat vihreää sammalmattoa. Syksyllä tämän kortteen tunnistaa juuri siitä, että sen versot ensimmäisenä kuihtuvat ja loistavat kauas vaaleina, kun serkkunsa metsäkortteet vielä jököttävät vihreinä vieressä. Luonnon roskat maatuvat, kun uutta versoa puskee maasta esiin. Ne häviävät itsestään. Näidenkin kortteenpalojen alla kuitenkin odottivat edelleen maatumista muovipurkit, lasipullot ja peltipurkit, jotka oli kipattu sinne kymmeniä vuosia sitten, kun puronvartta oli pidetty lähitalon kaatopaikkana.

 Koskahan me tajuaisimme oman hyvinvointimme riippuvan myös siisteydestä. Patukan kääre painaa vähemmän kuin sen sisältö, tyhjä purkki on kevyempi kuin täysi. Miten se on niin vaikeaa ymmärtää?’

Mustaa jäätä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

jaa3’Tänään voimakas etelätuuli avasi suuriakin selkiä jääpeitteestä. Kävin pitkällä ajelulla aina Tampereella saakka ja seurasin jäiden ryskettä rantapenkereeseen. Eihän sitä auton sisälle kuullut, mutta rantaruovikon helinän kuulin, kun menin rantaan ja katselin ylläolevaa maisemaa. Jo useita päiviä jää on tummunut yhä mustemmaksi. Viikko sitten rantaveteen sai heitettyä katiskan, nyt voisi lähteä vaikka verkonlaskuun. Kun sä kuulet kuovin äänen, ällös mene järven jäälle. Näin opettivat vanhat lapsuudessani ja se sana piti. Tosin ekan kuovin kuulin vasta eilen ja eipä enää tehnyt mieli jäälle mennäkään. Tänään kuovi huusi jo ihan innoissaan ja samalla jääkin sai kyytiä.’

jaa4

’Kun sanotaan, että jää on puikoilla, se varmaan tarkoittaa yläkuvan kaltaista jäätä. Siinä oikeastaan on enää vain paksulti jääsohjoa, vettä, jossa puikkomaiset jääneulat kelluvat pystyssä. Juuri tuollainen jää pitää sen helisevän äänen hankautuessaan itseään vasten tai osuessaan kaisloihin ja ruokoihin rannassa. Joka kevät sitä yrittää ehtiä kuunnella, mutta monesti se on ollut niin lyhytaikainen ilo, että on mennyt ihan sivu suun. Tänään onnistuin sen kuulemaan. Huomenna lasken veneen vesille ja ehkäpä illalla saunasta uskaltaudun jo veteenkin.’

Lumi suli

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

nukkuva kissa’Kolmessa päivässä lumi sai kyytiä. Kun talven aikaan ei ollut oikein kunnon suojaa kertaakaan, niin lumi Hämeessä oli köhöistä ja höttöistä ilman kovettavia kerroksia. Niinpä viime viikonlopun sade pudotti hangen alas eikä jäljelle jäänyt muuta kuin valtavia lätäköitä. Samalla hangen alta paljastuivat talven töryt ja liat. Niitä en käynyt kuvaamaan, vaan valitsin kallionkyljen ja siinä lepäävän kissan. Pitkin talvea seurasin ilvesten jälkien risteilyä hangella näkemättä kuitenkaan jälkien jättäjää. Nyt se löytyi hangen alta ja oikein hyväkuntoisena, mitä nyt pää on kääntynyt hieman kohti kalliota. 

Todellisuudessa kyseessä on viime perjantain ensimmäisen kunnollisen sammalretken antia Kuhmoisten Sarviniemestä. Siellä kallionkolon täytti kuvan  kalkkikiertosammal (Tortella tortuosa). Muitakin mielenkiintoisia sammalia tuolta kalliolta löytyi, kuten riippusammalia (Neckera complanata ja N. besseri) ja viuhkasammalta (Homalia trichomanoides). Myös Vasikkasalon Huuhkainvuorella käytiin ja tavattiin monia mukavia lajeja, mm. taljaruostesammalta (Anomodon attenuatus). Näin on tämän vuoden retkeilykausi virallisesti avattu.’ 

Tarkkailija

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

 

tarkkailija’Tämä ei ole mikään piilokuva. Se vain kuvaa tämän vuoden kevättäni. Olen joka aamu kävellyt tietä pitkin metsään ja kiivennyt hakkuuaukolla olevaan parimetriseen hirvitorniin kuuntelemaan, katselemaan, haistelemaan kevättä. Jänön jäljet risteilevät tornin editse, kettu näyttää viipottaneen perässä, hirvi on mutustellut männynversoja ruoakseen. Ilmoja pitkin torniin on kantautunut koppelon kotkotus, harmaapäätikan uikutus ja teeren kujerrus. Varhaiskevään hajut ovat mietoja, ohikiitäviä kuin ajatukset. Hiljaa istuen tornista voi nähdä enemmän kuin kouhkaamalla kovaa kyytiä metsäautotietä pitkin. Tänä aamuna uusi lumi peitti vanhan hangen. Sanotaan sen olevan vanhan surman. Jäljet ainakin näkyivät selvemmin. Hiirikin oli jättänyt jäljen uuteen lumeen ennen kuin se joutui pöllön ruoaksi. Olisikohan ollut se lapinpöllö, jonka kohtasin pari päivää sitten lähistöllä? Pöllö oli jättänyt vain siivenkärkien huitaisut hangen pintaan. Takaisintullessani ketun jälkien rinnalle tiellä ilmestyivät vanhan koiran laahaavat jäljet – oli lähtenyt perääni, muttei jaksanut perille saakka, vaan oli kääntynyt ja palaillut tutuille tanhuville, kuuro ja puolisokea.’

Valoa ja varjoa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa


valo1

’Pääsiäisen aika on ollut tänä vuonna Komea, oikein isolla koolla. Varsinkin varhainen aamu, kun aurinko säteilee vielä matalalta ja ilma on puhdas ja raikas, muodostuu metsänlaitoihin ja pientareille valon ja varjon vuorottelua. Kuvasin ruudun toisensa jälkeen saadakseni vangittua tuon kimaltelevan leikin. Kokonaisuus muodostuu kuitenkin siitä hetkestä, kokemuksesta ja kaikista mahdollisista aistimuksista. Kaipa siihen hetkeen liittyy hieman pyhyyttäkin. Kuvan valonsäteet viipyivät hangella muutaman minuutin, sitten aurinko siirtyi ja varjot muuttivat muotoaan. Tilaisuus oli ohi.’

varjo2

Rikka sijansa syö

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kapy

’Ennen sanottiin, että kevään etenemisen näki siitä, kuinka nopeasti ja syvälle roskat painuivat hankeen. Viime viikkojen tuulet ovat tiputelleet uskomattoman määrän roskaa metsässä hangille. Täällä Etelä-Suomessakin metsissä on vielä aivan talviset olosuhteet ja yli puoli metriä lunta. Karistajaisten jälkeen roskia hangella riittää ja nopeimmat niistä ovat porautuneet jo monen sentin syvyyteen. Yläkuvan käpy löytyi viiden sentin kuopan pohjalta. Lienee käpylinnut olleet asialla tämän roskan kanssa, kun ainakin nuo latvasuomut ovat ristinokalla halkaistut. Roskien kanssa hankia peittävät myös siemenet. Samassa lumipainanteessa saattaa olla kerääntyneenä kymmeniä kuusensiemeniä odottamassa pääsyä maahan.

siemen

Hangelta voi löytyä kummallisiakin roskia, kuten alimmaisessa kuvassa. Höyhenkin oli painunut jo syvälle hankeen, vaikka ei niin kovin paljon lämpöä kerääkään. Roskahan on usein tumma ja siihen osuvat auringonsäteet lämmittävät sitä enemmän kuin ympäröivää lumilakeutta. Lämminnyt roska sulattaa altaan lunta ja painuu itse samalla huppeluksiin. Lopulta se onkin sitten maassa saakka, sijansa syöneenä.’

hoyhen

Valoshow

Julkaistu , kirjoittanut
1

 revontulet4

Revontulihälytin (aurorasnow@posti.fmi.fi) viestitti hyvää mahdollisuutta nähdä valoja täällä etelässäkin. En tiedä, mikä on sen asteikko, mutten ole ennen nähnyt viestissä yli 500 menevää indeksilukua. Tämä tapahtui tunti sitten. Niinpä kiipesin pikimmiten kameran kanssa lähimmälle pimeälle mäelle ja aloin tähystää pohjoiselle taivaalle. En ole koskaan kuvannut revontulia enkä siksi osannut heti asettaa kameraakaan oikeille säädöille, otsalamppukin jäi kotiin. Kuvat piti ottaa manuaalilla, mutta jokin ohjelma siellä oli sittenkin päällä. Lisäksi tämä iänikuinen kaupungin valosaaste aiheutti ongelmia niissä harvoissa otoksissa, jotka edes jotenkin valottuivat. Kyllä me saastutamme monella tavalla ympäristöämme. Toinen hankaluus oli puusto. Nyt etsiydyin paikalle, jossa maisemaa halkoo sähkölinja. Näin sain eliminoitua puuston peittävän vaikutuksen. Vasta työpöydän ääressä huomasin, etten ottanut huomioon pimeässä näkymättömiä sähkölankoja. Niin on vaikeaa tämä kuvaaminen, niin on vaikeaa! Tietenkään nämä etelän revontulet eivät vastaa millään tavalla pohjoisen värikästä ilotulitusta, mutta jos ei lähde katsomaan edes näitä vaatimattomia, ei näe ollenkaan. Kannattaa siis mennä. Niin, ja kohtahan tulee se komeetta!

revontulet3