Hiidenportti

hiidenportti1

’Nuorena suosikkilukemistoni oli Martti Linkolan kirjoittama kirja Viimeiset erämaat. Se ilmestyi vuonna 1966 ja esitteli kaikki kansallis- ja luonnonpuistomme. Niitä oli silloin 24 kpl, 15 luonnonpuistoa ja 9 kansallispuistoa. Muistan kuinka haaveilin käyväni niissä kaikissa. Käymättähän se jäi, enkä vieläkään ole käynyt edes niissä kirjan esittelemissä, puhumattakaan kaikista nykyisistä puistoista, joita on 38 kansallispuistoa ja 19 luonnonpuistoa.

hiidenportti21960-luvulla oltiin heräämässä metsien ja kauniiden paikkojen suojeluun ja siksi tuo Linkolan kirja oli tärkeä kannustin uusien puistojen perustamiseen ja myös retkeilyyn niissä. Muistan kuinka silloin puistot olivat vailla mitään palveluita, kartat olivat epämääräisiä ja polut alkoivat ja loppuivat sattumanvaraisesti. Puistovierailussa oli seikkailun tuntua. Toisin on nyt. Jokainen voi turvallisin mielin mennä kansallispuistoon retkeilemään. Metsähallitus on esimerkillisesti opastanut reitit, varustanut nuotiopaikat, rakentanut laavut ja autiotuvat retkeilijöiden käyttöön. Vaan onko kulkijoita? 60-luvulla puistoissa ei tavannut juurikaan ketään, nyt jonkin verran enemmän. Käyttö voisi silti olla suurempaa.

Kävin viikolla Hiidenportin kansallispuistossa kävelemässä vajaan kymmenen kilometrin lenkin. En tavannut oman seurueen lisäksi ketään muita, mutta polun kuluneisuudesta saattoi päätellä, että siellä oli käynyt runsaasti retkeilijöitä. Hiidenporttia ei ollut Linkolan kirjassa, koska puisto perustettiin vasta vuonna 1982, jolloin samalla kertaa rauhoitettiin toistakymmentä uutta aluetta kansallispuistoiksi. 44 km2 aarnimetsää, ojittamatonta suota, pieniä järviä ja lampareita odottavat kulkijaa hyvien yhteyksien päässä Kainuussa Sotkamon kunnassa. 

hiidenportti3Puisto antaa hyvän kuvan kainuulaisesta luonnonmetsästä, sellaisesta mikä se oli ennen tervanpolttoa ja nykytaloutta. Ensinmainittu tuhosi petäjiköt vähitellen kokonaan ja jälkimmäinen muutti laajat alueet hakkuuaukeiksi ja rääseiköiksi. Tällaisia näkee aivan liikaa ajaessaan pohjoiseen tai oikeastaan missäpäin tahansa maassamme. Aikanaan metsät toipuvat ihmisestä huolimatta, jos niiden annetaan toipua, nyt lehtipuupusikko valtaa hakkuut ja tukahduttaa istutetut taimikot ilman hoitoa.

Linkolan kirja oli aikoinaan hätähuuto viimeisten erämaiden puolesta. Se tepsi samalla tavalla kuin Yrjö Kokon kirja Laulujoutsen, nyt meillä on paljon enemmän näitä erämaita suojelun piirissä, kunhan vain huolehdimme siitä, että ne säilyvät erämaina. Vaaranahan edelleen on metsäalueiden pirstoutuminen tai kaivostoiminnan leviäminen niiden liepeille tai päälle. Talvivaaraan Hiidenportista ei ole kuin 40 km.

hiidenportti4Kun aikoinaan ajattelin käydä kaikissa puistoissa, ajattelen nyt ehkä vain käväisemistä. Lapin laajat puistot ovat mahdottomia kaikkinensa kiertää. Talvella suksilla olen kiertänyt niin Saariselkää, Kevoa kuin Lemmenjokeakin, mutta silloinkin näkee vain pienen osan puistosta. Kun istuu Muorravarrakan tuvan rappusilla on erämaan sydämessä, kun keittää pannukahvit Porttilammen laavulla tuntuu aivan samalta. Matka tien päähän ei siis tätä tunnetta ratkaise. Tosin, jos on ponnistellut monta päivää tavoitteen savuttaakseen, se tuntuu paremmalta kuin pieni pistäytyminen puiston sisällä. Tunnelma on kuitenkin sama. 

hiidenportti6Kaikella tapaa voisi suositella puistoissa piipahtamista, se kannattaa. Jos aikaa on vähän, niin kuin nykyihmisellä tuntuu olevan, pääsee hyvin tunnelmaan vain kymmenen kilometrinkin lenkillä. Tällaiseen retkeilyyn meillä on monia puistoja Lapin eteläpuolellakin ja matka sinne on paljon lyhyempi täältä Ruuhka-Suomesta. Suosittelen vaikka näin ruska-aikaan ennen liukkaita kelejä. Toisaalta nämä puistot ovat hyviä retkikohteita kaikkina vuodenaikoina, kunhan varustautuu sillä mielellä, että polku voi olla liukas tai räntäsade yllättävä.’

hiidenportti5

Rajalansaari

rajalansaari1

’Rajalansaari on jo vanhastaan tunnettu ja suosittu retkipaikka niin luonnosta nauttiville kuin kasviharrastajillekin. Tiettävästi siellä ovat viihtyneet ja havaintoja tehneet enstisajan suuret kasvigurutkin Kaarlo Linkolasta alkaen. Ainakin hänen havaintojaan on niin kasvi- kuin jäkälätiedostoissakin 20-luvulta. Jo silloin löydettiin monia hienouksia, joista nykyään voi vain uneksia. Etiketeissä vilahtaa niin saari kuin Rihkan talokin ja sen suuri kuusi, josta on tallennettu monta harvinaista jäkälää. Itse olen sitä suurta kuusta etsinyt, mutta lienee mennyt manan maille jo kauan sitten jäkälineen. Nykyiset metsät ovat liian nuoria näille hienouksille.

rajalansaari3Viikko sitten meloin kanootilla saareen ja tein sieltä putkilokasvien kartoituksen. Vinkkinä oli kesällä tullut tieto soikkokaksikon löytymisestä saaresta. Tämä orkidea on käynyt Luopioisissa kovin harvinaiseksi, kun yksi kasvusto toisensa jälkeen häviää kuivumisen tai pusikoitumisen seurauksena. Niinpä tällä hetkellä ei varmaa kasvupaikkaa ole ollenkaan. Itse kaksikkoa en retkelläni enää nähnyt, mutta ensi suvena sitä voisi uudelleen käydä etsiskelemässä. Sen sijaan löysin upeaa lehtoa lehmuksineen, lehto-orvokeineen ja konnanmarjoineen. Kalliolta äkkäsin karvakiviyrtin (kuva) suuret kasvustot.

Kun olen viime aikoina keräillyt ja katsellut erityisen suurella mielenkiinnolla sammalia, en voinut nytkään niitä sivuuttaa. Niinpä Luopioisiin löytyi saaren suuren kivenlohkareen kyljeltä uusi sammallaji, isoriippusammal (Neckera crispa). Pieni parin käämenen kokoinen läntti sitä vain oli ja koska saaren leiriläiset mielellään kiipeilevät kivillä ja kallioilla, on tämä kasvusto suuressa vaarassa pudota maahan ja tuhoutua. Mitäpä sille voisi tehdä?

rajalansaari2Muitakin harvinaisuuksia löytyi. Soukkalehväsammal (Mnium hornum) oli täällä rantapalteessa valloillaan. En muista eteläisintä Suomea lukuunottamatta missään nähneeni sitä niin paljon kuin Rajalansaaren penkassa tervalepän juurten lomassa. Sitä on kyllä monella muullakin paikalla, muttei näin paljon. Yleensä sitä näkee vai pienen tupsun puron partaalla. Kolusin kalliot erityisen tarkkaan etsien kierrekivisammalta, joka on Suomessa hyvin yleinen laji, mutta joka edelleen Luopioisista puuttuu. Eipä löytynyt täältäkään.

rajalansaari4Kaikkiaan saaresta löytyi 171 kasvilajia, kun koko neliökilometriruudun saldo oli 241 lajia. Tämä on hieno tulos yhdelle saarelle, josta puuttuvat kokonaan pellot, asutus ja tiet. Saari on siis ainutlaatuinen kokonaisuus lehtoa ja rehevää metsää, ravinteista kalliota ja puhdasta rantaviivaa. Lehmuksia saarella on valtavasti ja siksi ihmettelenkin, miksei sitä ole otettu aikoinaan lehmustensa vuoksi lehtojensuojeluohjelmaan. Myös kalliot ovat edustavia ja löytyihän saaresta harvinainen tummaraunioinenkin kallionraosta. Sillä ei taida olla kymmentäkään kasvupaikkaa koko entisessä pitäjässä. Seurakunnalla on leiripaikka saaressa ja suosittu savusauna lämpiää kesäaikaan ahkeraan. Ehkä tämä pitää saaren luonnontilaisena, ehkä ei.

Toivoisin saarelle hyvää tulevaisuutta ja rauhallisia aikoja. Se ei kaipaa rannoilleen mökkejä eikä metsiinsä hakkuita. Näin juuri tällaisena se palvelisi parhaimmin hiljaista kulkijaa ja rauhassa luonnosta nauttijaa.

Sammalia – sammalia

mustapääsammal

’Viime viikon lopulla olin pohjoismaisessa sammalseminaarissa Kuusamossa. Sinne oli kokoontunut parikymmentä asiantuntijaa eri maista etsimään erikoisia sammallajeja Kuusamon ainutlaatuisesta luonnosta. Tutkijoita oli ilmottautunut ainakin Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Saksasta. Kolmen päivän aikana kiertelimme lähellä rajavyöhykettä Oulangan kansallispuiston alueella ja sen läheisyydessä ja etsimme sieltä jo aikaisiemmin löydettyjä tai aivan uusia lajeja. Illalla keruut pussitettiin sitten museonäytteiden tekoa varten. Vaikeimmat löydöt skoopattiin tarkemmin lajin tunnistamiseksi. Varmaankin usealle tutkijalle jäi vielä paljon kotitöitä retkien tiimoilta. Ainakin itselläni on monta arkillista tunnistamattomia sammalia kuivumassa.

kalkkinahkajklKuusamo on meillä ja oikeastaan koko läntisessä Euroomassa ainutlaatuinen paikka. Sinne ulottavat elinalueensa useat itäiset eliölajit. Oulangan vuomien kalliopahdoilla elävät monet uhanalaiset lajit, joiden ainoat kasvupaikat ovat juuri täällä. Usean lajin kohdalla tiedot ovat vuosikymmenien takaa ja siksi on syytä välillä varmistaa, että ne edelleen siellä elävät. Myös tavallisten kasvien osalta nämä vuomat ovat ainutlaatuisia ja tärkeitä. Kiertäessäni Liikasenvaaran kalkkikallioita ja Lammasvuoman rotkokallioiden kivirinteitä vastaan tuli monia Lapista tuttuja lajeja. Siellä kasvoivat lapinvuokko, pahtarikko ja tunturirikko, kultarikko ja mätäsrikko, tunturihärkki ja viherraunioinen. Eteläisiä lajeja edusti ajuruoho ja nähtiinpä todella harvinainen seinäraunioinenkin. Myyränporras peitti vuoman pohjan kauttaaltaan ja kalliohyllyillä sinnittelivät idänimarre ja kalkki-imarre risteymineen. Suurin osa niiden suomalaisista kasvupaikoista on juuri Oulangassa.

viherraunioinenKatselin myös jäkäliä. Tutuksi tulivat koko maassa harvinaisena esiintyvä kalkkinahkajäkälä ja kalkkikuppijäkälä. Otin kuvia myös sellaisista jäkälistä, joita en tuntenut. Niiden määrittäminen jää tulevaisuuteen. Missään en aikaisemmin ole nähnyt niin paljon raidankeuhkojäkälää kuin Lammasvuomassa. Täällä se ei suinkaan kasvanut raidalla tai haavalla niin kuin etelässä, vaan suoraan emäksisellä kalliopinnalla. Jäkälät ovat minulle kuitenkin vielä paljon oudompia kuin sammalet, joten monesta hienosta lajista menin varmaankin ohi kiinnittämättä siihen sen ansaitsemaa huomiota.

myyränporrasSeminaari oli samalla Sammalseuran vuotuinen kesäretki ja sellaisenaan hyvin onnistunut. Näin ainakin tusinan verran itselleni uusia lajeja ja luulen, että kun jaksan tarkistaa kaikki keräämäni näytteet, löytyy niitä monta lisää. Aikanaan teen niistä sivut sammalsivujen jatkeeksi. Sieltä niitä voi sitten katsella ja ihailla. Sammalmaailma on Oulangan alueella hämmästyttävän rikas ja omalaatuinen.

sulkasammal4Tässä postauksessa kuvissa esiintyvät lajit ovat ylhäältä alaspäin: mustapääsammal, kalkkinahkajäkälä, viherraunioinen, myyränporras ja haavan tyvellä kasvava tavallinen sulkasammal. Sitä en ole etelässä huomannut vastaavalla paikalla. Täällä haavan tyvet peittyvät usein metsäliekosammalen alle. Alimmaisena on sitten kaunis sammalkaksikko, jolla toisella on pitkäperäiset pesäkkeet ja toisella lyhytperäiset. Ne ovat hyvin erikoistuneita lajeja, sillä ne kasvavat vain eläinten ulosteissa tai raadoissa. Pitkäperäinen on jänönraatosammal ja lyhytperäinen poronraatosammal. Niitä molempia olen löytänyt myös Luopioisista, mutten koskaan samasta paakusta. Tässä ne kasvavat ilmeisesti ketun vanhalla ulosteella. 

raatosammal

Antoisa retki tuntui paljon pidemmältä kuin muutamalta päivältä ja vaikka koko ajan satoi, ei se latistanut tunnelmaa, tuntui vain vähän epämukavalta. Pääasissa kun olivat sammalet.’

Retkeilyllä

Korpivainio1

’Tänään vierailin Kangasalan Sahalahdella Haapasaaren kylässä Korpivainion tilalla. Tämä 26 ha alue on vuodesta 2005 asti kuulunut kalastaja Pentti Linkolan perustaman Luonnonperintösäätiön rauhoittamiin maihin. Metsäalueet ovat vanhaa kuusikkoa, mutta sekaan mahtuu myös petäjikköä ja lehtipuutakin. Maapohjaltaan alue on lehtoa tai OMT-metsää. Niinpä osasin odottaa hyviä kasvilajeja ja hyviä sammalikkoja. Kiersin ystävien kanssa aluetta neljän tunnin ajan jutellen ja ihaillen. Kirves on viimeksi täällä heilunut sotien jälkeen, mutta enää ei näkynyt kantoja eikä puupinon jäänteitä. Koko alue oli hyvinkin luonnontilaista.’

Korpivainio2Luonnonperintösäätiön tarkoitus on ostaa vanhoja metsiä luonnonsuojelualueiksi. Tämä on tavallaan vastaus siihen huutoon, että Etelä-Suomessa on liian vaähän sellaisia alueita, joissa luonto ja eläimet saavat olla rauhassa. Tämä Linkolan ajatus on ollut mukana säätiön alusta saakka vuodesta 1995 ja kulkiessaan metsän sisällä sen aisti joka askeleella. Hiljaisuus ympäröi pehmeästi kulkijan, metsä puhui suurten puiden alla. Säätiön suojelualueita on tällä hetkellä viitisenkymmentä ja ne sijoittuvat pääasiassa Etelä-Suomeen. Kooltaan ne ovat pieniä mutta edustavia. Monet alueet on ostettu säätiön varoilla, mutta joukossa on myös lahjoitettuja tai osahinnoteltuja maita. Niinpä tämä Korpivainion aluekin on ostettu vain kolmasosalla puuston hinnasta. Metsä on sen vuoksi nimetty Aimo Saksalan luonnonperintömetsäksi asianmukaisin kyltein.

Korpivainio3Erityisesti ihailin metsässä laajoja sulkasammalmattoja, jotka levittäytyivät kuusten alle. Valtavan runsaana sammalen päällä kasvoi pieni orkidea, yövilkka. Täältä löysin kauan etsimäni yövilkanruosteen, joka muutamassa kasvustossa oli koristellut kasvin lehdet ruostetäplin. Kasvi ei siitä tuntunut kärsivän. Pienessä kosteassa notkossa ihailimme velholehtiä ja lehtotähtimöitä, löytyipä kaiheorvokkiakin, samoin näsiää ja keväistä linnunsilmää. Lähtiessämme metsän siimekseen säikäytimme liikkeelle pari metsäkaurista. Pitkään katselimme myllättyä maata näreen ympärillä miettien sitä eläintä, joka jäljet oli aikaan saanut. Siinä välähteli mielessä niin hirvi kuin karhukin, mäyrä ja kauris myös. Arvoitukseksi se kuitenkin jäi.

Korpivainio4Olen aina ihaillut petsäpolkuja, kait sen jälkeen kun kouluaikana luin Juhani Ahon lastun Metsäpolku. Täältä metsästä löytyi aivan mahtava polku, jota ilmeisesti eläimet pitävät kunnossa. Polkuhan pysyy auki vain kulkemalla niin kuin tiekin. Nykyinen metsänhoito lienee ottanut tavoitteekseen polkujen hävittämisen, joten sellaisen löytyminen ilahdutti suuresti. Miksi muuten metsäkoneen pitää kaataa ja karsia puut polun päälle ja teloillaan vielä tampata polku mustalle muralle? En ainakaan minä tiedä.

Korpivainion metsä on hieno pieni retkikohde, jonka soisi useamman löytävän. Kovaa kulutusta metsä ei kestä, joten mitään kansainvaellusta sinne ei toivo. Säällisesti kulkien ja rauhassa liikkuen siitä saa unohtumattoman retkipäivän, niin kuin me saimme.

Hirveä peto

puutiainen

’Kun äskettäin aurinko helli luontoa ja vesisade pysyi loitolla, ryömi nurmikosta koiran turkkiin punertavia 8-jalkaisia otuksia. Tuo parin millin mittainen otus on hämähäkkeihin kuuluva puutiainen eli lyhyesti punkki. Parin viime vuosikymmenen aikana siitä on tullut yksi kuuluisimmista eläimistä maassamme, todellinen julkkis. Syynä tähän on sen levittämät sairaudet: borrelioosi ja puutiaisaivotulehdus.’

Puutiainen (Ixodes ricinus) on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, varsinkin Ahvenenmaalla ja saaristossa. Taigapunkki (Ixodes persulcatus) on viime vuosina levittäytynyt Itä-Suomeen ja Pohjanmaan rannikolle. Molemmat levittävät paitsi borrelia-bakteeria myös vaarallista virusta, joka saattaa aiheuttaa puutiaisaivotulehduksen. Itäisen lajin viruskanta on vaarallisempaa. Lajeja ei voi luonnossa erottaa toisistaan, joten kaikkiin puutiaisiin on suhtauduttava samalla vakavuudella.

Borrelioosi eli Lymen tauti on bakteerin aiheuttama. Se kulkeutuu hitaasti puutiaisen syljen mukana uhrin verenkiertoon ja aiheuttaa ensin tulehduksen ja myöhemmin muita oireita. Punkin täytyy olla kiinni useampi tunti ennen kuin bakteeri pääsee vereen, joten sen vuoksi punkin poistamisessa ei ole tulenpalavaa kiirettä. Aivokuume sen sijaan tarttuu nopeammin. Borrelioosin torjuntaan käytetään voimakkaita antibiootteja. Siitä huolimatta se saattaa aiheuttaa pitkäaikaisia nivel- ja hermostosairauksia. Arviolta toista tuhatta ihmistä saa tartunnan maassamme vuosittain. Tiettävästi tautiin ei ole kuollut ihmisiä.

Puutiaisaivotulehdus eli Kumlingen tauti on virustauti. Sitä esiintyy Ahvenanmaalla ja rannikkoalueilla. Sitä vastaan voidaan suojautua rokotteella. Tauti itää viikon parin ajan ja saattaa sen jälkeen oirehtia aiheuttamalla päänsärkyä ja kuumetta sekä niskan jäykkyyttä. Vain kolmasosa viruksen saaneista oireilee, joten sairastuneiden määrä on pieni, vain muutama kymmenen henkilöä vuosittain. Kuolleisuus tautiin on Pohjoismaissa vähäinen, parin prosentin luokkaa.

Puutiainen tarvitsee kolme veriateriaa elämänsä aikana: toukkavaiheessa, nymfinä ja aikuisena. Yleisimmin nymfit kiinnittyvät ihmiseen, muut saavat ateriansa eläimistä, lähinnä jyrsijöistä. Aikuinen puutiainen synnyttää kerralla 1000-3000 uutta toukkaa kasvamaan, joten iholta irroitettu puutiainen kannattaa tuhota. Paras tapa on polttaa se.

Kun mietitään Suomen vaarallisinta eläintä, on puutiainen lähellä kärkeä. Suurpedot jäävät kauas sen taakse. Lisäksi tulee muistaa, että puutiaisen aiheuttamista sairauksista ei suinkaan vielä tiedetä kaikkea. Borrelioosi koteloituu antibioottikuurinkin jälkeen ja saattaa aiheuttaa myöhemmin kummallisia oireita, joita ei aina osata yhdistää tautiin. Aivotulehdus on yhtä arvaamaton, vaikka sairaus jättääkin ihmiselle pysyvän immuniteetin.

Kun maastoretki on takanapäin, kannattaa suorittaa punkkisyyni, kaiken varalta, varsinkin jos on liikkunut sopivilla ruohoisilla ja kosteilla alueilla. Itse, kun usein ryömin kasvien tasolla kameran kanssa, teen tarkastuksen aina. Tänä kesänä vasta kaksi punkkia on päässyt kiinni, loput olen saanut tuhottua niiden ryömiessä vaatteilla tai kutinan perusteella käsivarsilta ja jaloista. Paniikkiin niiden suhteen ei kannata mennä eikä jättää retkeä tekemättä. Pahempiakin asioita tässä maailmassa on.

Kukkakävely

kukkakävely’Luonnonkukkien päivän kävely Luopioisissa onnistui ainakin säiden suhteen erinomaisesti. Saimme saapastella lenkin Kyläjärven ympäri aurinkoisessa säässä. Alkukesän sateet olivat tehneet osan reitistä vetiseksi, mikä hieman vaikeutti kulkemista. Luulenpa kuitenkin, ettei kukaan 25 osanottajasta kovin sotkenut kenkiään tai vaatteitaan.

Reittimme kulki ensin maantietä pitkin ja sitten pellonreunoja pitkin metsäautotielle, jota pitkin palailimme lähtöpaikkaan. Matkalla seurasimme harmaapäätikan varoittelua pesäpaikoillaan, katselimme palokärjen lentonäytöksiä ja opettelimme tuntemaan lehtokasveja. Ainakin seuraavat Hämeessä tyypilliset lehtokasvit löydettiin: näsiä, lehtokuusama, taikinanmarja, lehto-orvokki, imikkä, sinivuokko, sudenmarja, kevätlinnunherne, mustakonnanmarja, metsävirna, mäkilehtoluste ja nuokkuhelmikkä. Päivän nimikkokasvia valkolehdokkia etsittiin myös, mutta tällä kertaa se jäi runsaan kasvillisuuden kätköihin eikä tuoksukaan paljastanut sen olinpaikkaa.

Pääkohde kävelyllä oli kaunis Kuparikallion ketomainen rinne. Täältä löysimme jo harvinaiseksi käyneen ahokissankäpälän ja keltatalvikin, harjusormisaran ja hietaorvokin kaljun muodon. Kallio on kivilajiltaan gabroa ja siksi sen sammal- ja jäkälälajisto on paikkakunnalle ainutlaatuista. Niitäkin ihailimme, vaikka ne eivät varsinaisia kukkia olekaan.

Loppumatkan pellonpientareelta katselimme luhtaniityn lajistoa ja sulkeutuvan eliöyhteisön valtalajeja: nokkonen, maitohorsma, mesiangervo, juolavehnä, ruokohelpi ja vadelma. Pienemmät kasvit olivat hukkua näiden suurten ja tilaa vaativien alle. Retken lopuksi kokoonnuimme kylän kotakahvioon nauttimaan kahvihetkestä kauniin Kukkia-järven rantaan. Kiitos kaikille mukanaolleille mukavasta retkiseurasta ja kukkahetkestä. Ensi vuonna uudelleen!’

Luonnonkukkien päivä

kurjenpolvi1

’Ensi sunnuntaina 15.6. on taas Luonnonkukkien päivä retkineen. Tänäkin vuonna järjetetään virallisia retkiä liki sata kappaletta ympäri maan. Oman paikkakuntasi tilanteen voi tarkistaa Luonnonsuojeluliiton sivuilta (www.sll.fi/luonnonkukat). Päivähän on yhteispohjoismainen hanke ja sillä on useita tukijoita. Retket ovat ilmaisia.

Itse olen oppaana taas kerran Luopioisten Padankoskella. Lähdemme klo 12.00 kiertämään Kyläjärveä ja katselemaan, mitä hienouksia retki meille tällä kertaa tarjoaa. Luvassa on niitty- ja piennarkasveja, metsäkasveja ja myös ravinteisen kallion kasveja. Edellisillä kerroilla on mukana retkeillyt 30 – 50 henkeä, joten yksin ei varmaan tälläkään kerralla tarvitse matkaan lähteä. Ota mukaan kumisaappaat, koska kuljemme myös kosteiden paikkojen poikki. Mukaan voi ottaa lisäksi eväitä, muistiinpanovälineitä, suurennuslasin ja kasvikirjan. Retken pituus on kolmisen kilometriä ja aikaa siihen käyetään säästä riippuen 2 – 3 tuntia.

Tämän vuoden nimikkokasvi on valkolehdokki, tuo huumaavatuoksuinen yön ritari ja yritämme nähdä sen myös retken aikana. Tosin tämä kasvi on metsien mullistusten myötä käynyt harvinaisemmaksi, enkä siksi voi varmuudella luvata sen löytymistä, mutta yritetään.

Retkelle lähdemme kylän keskustasta linja-autopysäkiltä. Tervetuloa mukaan!

Exotiikkaa

orho’Käväisin taas Virossa muutaman päivän retkellä. Jotenkin Saarenmaasta on tullut vuosien saatossa rentoutumisen paikka. Siellä tuntuu aika pysähtyvän. Ehkä siinä on nostalgiaa siitä, kun ensi kerran siellä piipahdin heti Viron uuden itsenäistymisen jälkeen. Silloin se oli kuin olisi mennyt 50-luvulle. Saarethan olivat suljettuja neuvostoaikana eikä virolaisetkaan aina päässeet sinne. Nyt maisemat ovat paljolti kasvaneet umpeen niin kuin meilläkin, talot kyllä komistuneet ja markkinatalous iskenyt kyntensä sinnekin. Kuitenkin hinta/laatu- suhde saarella on edelleen paikallaan. Kun satasella saa yöpyä neljä yötä hotellitasoisessa majoituksessa ja hyvästä ruoasta ravintolassa maksaa alle 10 €, niin ei voi valittaa. Lisämausteeksi tulee sitten vielä saaren kaunis ja monipuolinen luonto.

Tälläkin kertaa meillä, kuuden miehen porukalla, oli tarkoitus kuvata eksoottisia kasveja, lähinnä orkideoja eli kämmeköitä. Ne olivat suurelta osin parhaassa vedossaan, kukkivat komeasti ja runsaina. Pari vuotta sitten tuli kuvattua jo suuri osa lajeista, mutta tällekin retkelle löytyi vielä uusia hienouksia, kuten yläkuvan kimalaisorho ja viereinen palokämmekkä. Varsinkin tuo orhon kukka on uskomaton. Kasvihan on medetön, joten sen täytyy houkutella jollain muulla tavalla pölyttäjä kukkaansa.Viro, Kärla Tässä tapauksessa se matkii kimalaista nimensä mukaan ja niinpä koiraskimalainen erehtyy partnerista ja tekee kukalle palveluksen. Minusta tuo kukka kyllä muistuttaa enemmän pientä ukkoa, onhan sillä housutkin jalassa mutta myös siivet selässä.

Monen muunkin kämmekän kukka muistuttaa jotain hahmoa, joten siinä ne ovat samanlaisia. Palokämmekkä voisi olla nukke. Nimensä se on saanut siitä, että se muistuttaa entisajan tykin tappuraista sytytyskeppiä, jonka päässä tuli palaa. Ruotsiksi kämmekkä onkin Krutbrännare ihan nimensä mukaan. Upea kasvi sekin.

Tällä kertaa innostuin kuvaamaan myös hyönteisiä. Monet perhoset olivat liian nopeita, kuten kaukaa matkannut ohdakeperhonen, mutta yksi Euroopan pienimmistä päiväperhosista pikkusini (Cupido minimun) suostui kuvattavaksi istuessaan toukka-aikaisen ravintokasvinsa masmalon kukassa. Hieman on senkin siipi rähjääntynyt lentonäytöksissä.pikkusini2 Näitä meillä uhanalaisia (EN) perhosia lenteli kalkkikedoilla yhtenään ja usein niitä näki monta samalla kertaa. Suomessa perhosen voi tavata vain Itä-Suomesta ja sielläkin sitä on tavattu vain muutamalta paikalta. Kooltaan tämä miniperhonen on vain sentin luokkaa.

Kun sää suosii, kiire ei paina ja on mukavaa seuraa, niin mikä on matkatessa tutustumaan lähialueiden hienouksiin. Suosittelen lämpimästi. Siellä pääsee tutustumaan meillä harvinaisina eläviin lajeihin helpommin eikä välttämättä tarvitse matkustaa maailman ääriin.’

Utö

Utö1

’Usein ajattelee, että kun matkaa etelämmäksi, on kevät pidemmällä ja aurinko hellii lämmöllä. Parin päivän retkellä ulkosaaristoon palelin kuitenkin lähes koko ajan. Meri on kylmä, vaikka ei olekaan jäässä, puuskainen pohjoistuuli menee kaikesta läpi ja suojaa puuttomalla saarella saa hakea vain rakennusten takaa. Muuttolintujen osalta retki onnistui, vaikka sää ei suosinutkaan mitään massiivista muuttoa. Parikymmentä tälle vuodelle uutta lajia sentään ilahdutti mieltä ja tietenkin upeat maisemat.’

Saaren maamerkki on 1800-luvun alussa valmistunut punavalkoiseksi maalattu kivimajakka. Sen valo on opastanut kulkijoita jo 1700-luvun puolivälistä. Aluksi poltettiin puuta, sitten kynttilöitä ja petroolia, lopuksi majakka sähköistettiin. Edelleen se on toiminnassa, samoin kuin luotsiasema, josta luotsit lähtevät opastamaan laivoja vaativalle Turun reitille.Utö3

Saarella on edelleen puolustusvoimien alueita, joille pääsy on kielletty, vaikka varuskunta sieltä lakkautettiinkin vuonna 2005. Nykyään näissä kasarmeissa toimii hotelli turisteja ja meitä lintuharrastajia varten. Vanha saaristolaisasutus levittäytyy majakan läheisyyteen. Nykyään talot ovat suurelta osin lomakäytössä, mutta on saarella kuitenkin vielä sen verran pysyvää asutusta, että siellä toimii edelleen koulu.

Parin päivän retken saarelle tein lintujen vuoksi. Nähdyt lajit olivat ihan tavallisia kesälajeja, mutta ainahan se on sykähdyttävää, kun näkee västäräkin keväällä ekan kerran. Niin nytkin. Samalla, kun kiikareilla tähystin lintuja, vilkuilin jaloistani sammalia ja jäkäliä. Utö2Pieluskivisammal (Grimmia pulvinata) betonisen bunkkerin sementtireunuksella oli hieno löytö. Sen vieressä ’kukki’ jokin paasisammal (Schistidium sp.), jonka lajimääristys on vielä kesken, mutta ei se ihan tavallisin kuitenkaan ollut. Jäkälistä ihailin ja kuvasinkin rantakivillä runsaana kasvavaa kielirustojäkälää (Ramalina polymorpha). Sitä en ollut ennen nähnytkään, koska se kasvaa vain näillä ulkosaariston rannoilla. Tavalliset kasvit vielä uinuivat talviuntaan, vaikkei lunta eikä jäätäkään enää näkynyt missään. Alullaan olivat hanhikit, marunat ja voikukat, mutta edes leskenlehti ei vielä kukkinut.Utö4

Utöhön on helppo päästä. Yhteysalus Eivor kuljettaa matkaajat ilmaiseksi Paraisilta saareen. Matka kestää noin neljä ja puoli tuntia. Hotelli kannattaa kuitenkin varata etukäteen, sillä sesonkiaikaan siellä voi olla täyttä. Saari on suurelta osin suojeltu ja siksi siellä liikkuminen saattaa olla rajoiettua muuallakin kuin sotilasalueilla. Kannattaa kuitenkin tutustua tähän ulkosaariston helmeen.

Virtaa

virta1

’Kävin tässä päivänä muutamana lintuja katselmassa Keski-Suomen koskilla. Hiljaista oli. Muutama koskikara keikkui kivillä Siikakoskella, tikat nakuttelivat Tarvaalankoskella, vedet kuohuivat Kuusaankoskella. Niinpä innostuin taas kerran kuvaamaan jäätyvän veden sävyjä ja pintoja. Jäälautat kelluivat  tumman veden päällä ja muodostivat mielenkiintoisia kuvioita. Talven vähäinen lumi peitti rantapenkat alleen. Vaikka on ollut kovin lauhaa, muodostui veden pinnalle nopeasti uutta jäätä aina kun virtaus vähänkin vaimeni.

virta2

Rannan vahvempi jää rikkoi uuden uutukaisia lauttoja pienemmiksi ja pyöristeli niiden kulmia. Etsin kohtaa, jossa jäälautat jäisivät pyörimään akanvirtaan. Sieltä voisi löytää aivan pyöreitä lauttoja, jotka muodostavat hauskaa pintaa, mutta tällä kertaa en sellaista ilmiötä saanut kuvaan. Jää oli sen verran haurasta, että se hajosi pirstaleiksi ennen pyöristymistään. Muistan viime vuodelta nähneeni tämänkin ilmiön, mutta silloin se tärkein eli kamera ei ollut matkassa mukana ollenkaan.

virta3

Niin ja näkyihän niitä vesilintujakin lopulta, kun joutsenet kahlasivat Tarvaalanvirran matalikolla ruokaa etsimässä. Tällaisena lauhana talvena, jolloin joka paikka on vettä täynnänsä, olisi luullut vesiäisiä olevan enemmänkin, mutta hyvä näinkin.’