’Kun on taas päässyt lukemisen makuun, tulee kahlattua kirja toisensa jälkeen iltojen pimetessä. Onneksi on mistä valita. Upeita uutuuksia on ilmestynyt syksyn mittaan useita. J. P. Koskinen on ollut suosikkini niin kauan kuin hän on kirjoittanut. Syksyn uutuus Luciferin oppipojat vahvistaa käsitystäni. Kirja, jossa on ajatusta ja joka antaa ajatuksia, on lukemisen arvoinen. Tieteisfantasiat saavat heloposti huuhaan leiman niskaansa, koska sellaista on paljon julkaistu. Kun Erich von Dänikenin nimi mainitaan, nousee monen niskakarvat pystyyn tai kun puhutaan Raamatusta ja luomisesta, on riita valmis. Kuitenkin nämä liittyvät oleellisesti Koskisen kirjaan ja johdonmukaisesti. Kannattaa tutustua!’
Tieteisromaani, jossa eletään 2100-luvun puoliväliä. Kapteeni Bonhomme matkaa miehistöineen Olympos-planeetalle kukistamaan kyborgien kapinaa. Yleensä hän matkaa yksin, mutta nyt miehistöön kuuluu usean alan edustajia. John on sotilas, Helen, mekaanikko, Jens kokki, Anastasia huolehtii kahdestatoista kyborgista, joilla on opetuslasten nimet ja Liu oli pilotti. Lisäksi aluksessa oli kolmastoista kyborgi Beatrix, jonka Bonhomme oli salaa ujuttanut matkalle mukaan.
Kapteeni oli tullut kuuluisaksi paitsi ulkoavaruuteen suunnatuista matkoistaan, myös siitä, että hän tappoi Jumalan. Olympos on ensimmäinen planeetta, jolta oli tavattu merkkejä muista sivilisaatioista. Sieltä löydetty majakka lähetti signaaleja, jotka kutsuivat. Bonhomme tutustuu majakkaan ensimmäisellä matkallaan ja tuo ihmiskunnalle järisyttävän tiedon, emme ole yksin, eikä Jumalaa ole. Toinen sivilisaatio on vaikuttanut meidän kehitykseemme ja luonut meidät omaksi kuvakseen. Vanhat uskonnot saavat selityksensä ja ihmiset selvyyden olemassaololleen.
Mutta onko näin? Matkan aikana miehistö käyttäytyy oudosti, uhkaavasti. Asiaan kytkeytyvät Bonhommen elämän aikaisemmat vaiheet, vaimo Johanna, pojat Gabriel ja Rafael, jotka kaikki ovat kuolleet, vai ovatko? Lopulta häntä syytetään petturiksi ja väärentäjäksi. Koko matkalle tulee toinen tarkoitus. Mikä se sitten on? Kirjan juoni etenee huimaa vauhtia kohti toisen sivilisaation kohtaamista, mutta keitä he ovat ja miten he liittyvät Bonhommen elämään ja historiaan? Se selviää vasta kirjan lopun katasrofaalisissa tunnelmissa paratiisimaisella Olympos-planeetalla, jumalten tyyssijoilla.
Koskinen on mukautumiskykyinen kirjailija ja mitä enemmän häneltä lukee, sitä enemmän lukemastaan pitää. Tieteisromaani historiallisten jälkeen (Seitsemäs temppeliherra, Ystäväni Rasputin ja Kuinka sydän pysäytetään) on upea uusi aluevaltaus. Harvoin olen lukenut näin hyvin kirjoitettua tieteisseikkailua, jossa mielikuvitus laukkaa todentuntuisesti ja jossa pohditaan sekä filosofisia että uskonnollisia rakennelmia näin perusteellisesti, sortumatta liialliseen tekniikan kuvaukseen.
Tämä kertomus tietenkin on vain yksi selitys maailmallemme eikä varmaan ensimmäistä kertaa, mutta ihan hyvä selitys. Kirjan lopun yllätys ei oikeastaan tule enää yllätyksenä, mutta se tekee lukijan surulliseksi. Tällainenko on ihminen, Bonhommen kaltainen, väkivaltainen, täynnä ennakkoluuloja, vihaa ja pelokkuutta. Onko hän edelleenkin valmis hävittämään kaiken, joka on pelottavaa, erilaista ja vastoin hänen käsityksiään. Kun kirjassa kuvataan kyborgia eli ihmismäistä ropottia, niin ei voi olla vertaamatta ja samaistamatta ihmistä tähän, kun hän kohtaa ’jumalan’. Muualta tullut sivilisaatio ei tunne vihaa ei kostoa eikä muitakaan seitsemää kuolemansyntiä, hehän ovat jumalia, enkeleitä, henkiolentoja, joista olemme saaneet kuulla Jeesuksen puheista Raamatun välityksellä. Tässä mielessä Koskisen kirja on hyvinkin uskonnollinen. Se todentaa Raamatun sanomaa, mutta ei niin kuin kirkko opettaa eikä niin kuin me olemme sen ennen ymmärtäneet. Hyvä selitys joka tapauksessa.
Lopullinen tieto tietenkin jää edelleen kertomatta: mistä jumalat sitten tulivat ja kuka heidät oli luonut. Mutta sitähän jumalat eivät pohdi.
Koskinen, J.P.: Luciferin oppipojat. WSOY, 2016. 293 s.
