Avainsana-arkisto: Kartoitus

Lajien levinneisyydestä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Sinivuokkokartta’Usein tulee miettineeksi, kuinka laajalle joku meillä yleinen laji on maailmalla levinnyt. Kirjoista voi lukea, että lajia tavataan esim. Euroopasta tai Euraaisiasta, mutta tarkempi tieto puuttuu. Kun lähetin tämän vuoden havaintoja Kasvimuseolle, sain paluupostissa nettiosoitteen, josta pääsee vilkaisemaan maailmanlaajuisia karttoja lajien levinneisyydestä. Hain heti esiin sinivuokon kartan. Kaappasin sen tuohon otsikkokuvaksi. Eli siinä on sinivuokon levinneisyys maapallolla; aikalailla eurooppalainen laji se näyttää olevan. Joitakin pisteitä löytyy niin Amerikasta kuin Japanistakin. Ne sinivuokot lienevät kulkeutuneet sinne ihmisten mukana.

Kuinka luotettava tällainen kartta sitten on? Siihen on koottu vain ilmoitetut havainnot ja tietenkin vain niista maista, mistä tiedostoja on järjestelmään lähetetty. Esimerkiksi Itä-Eurooppa tuntuu suurelta osin puuttuvan. Sen näkee havaintopisteiden suorasta itärajasta. Myöskään kaikkien maiden kartoitus ei ole yhtä pitkällä kuin esimerkiksi meillä. Karttaa voi tsuumata tarkemmaksi +-painikkeella. Sinivuokon Suomen levinneisyys näkyy seuraavasta kuvasta.

sinivuokkokartta2

Tästä kartasta huomaa heti, kuinka vuokko on keskittynyt eteläiseen osaan maatamme, mutta ei varmaankaan noin epätasaisesti. Miksi se esiintyisi tuollaisina ryppäinä? Kun karttaa edelleen lähentää esim. Pälkäneen kohdalle, huomaa, että siellä pisteet ovat aika säännöllisesti kunnan rajoja myöten. Seuraavassa kuvassa sinivuokon kasvualue Pälkäneen ja sen ympäristön kohdalta.

sinivuokkokartta3

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, ettei sinivuokkoa kasvaisi Pälkäneen kunnanrajan ulkopuolellakin yhtä runsaana kuin sisäpuolella. Sitä ei vain ole sieltä kartoitettu eikä ilmoitettu rekisteriin. Niinpä näiden karttojen käyttö onkin vain suuntaa-antavaa, sikäli kuitenkin mielenkiintoista. Kävipä ilmi samasta Kasvimuseon palautteesta, että Pälkäne on Suomen toiseksi tarkimmin havainnoitu kunta kasvien osalta. Vain saaristokunta Parainen ohittaa sen havaintojen lukumäärässä.

Noihin karttoihin pääsee tutustumaan osoitteessa http://www.gbif.org. Aukeavan etusivun ylälaidassa on valikko Data, josta valitaan Explore species. Hankaluutena voi olla ainoastaan se, että hakusanan pitää olla lajin tieteellinen nimi. Samasta sivustosta löytyy toki muidenkin eliöiden levinneisyyksiä kuin vain kasvien, mutta ainakin itse huomasin siellä aikamoisia kummallisuuksia, juuri havaintojen epätasaisesta ilmoittamisesta johtuen. Katsopa vaikka suden levinneisyyttä, siis Canis lupus. Suomen osuus on kokolailla nolla, mutta Ranska lienee suden luvattu kotimaa nykyään. No, näihin juttuihin on aina käytettävä myös tervettä järkeä, mutta kaikesta huolimatta mielenkiintoisia retkia eliöiden levinneisyyskarttojen äärellä, eikä unohdeta sitä, että Suomen kasvien levinneisyydet löytyvät hienoimmin osoitteesta kasviatlas.’

Syyskesän yllätys

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

ojakaali

’Eilinen päivä toi Luopioisiin uuden kasvilajin. Olin aamulla lähtenyt tarkastamaan vesikasvillisuutta Kaukkalaan Urkanjärvelle, mutta innostuin siinä samalla kartoittamaan kasvillisuutta laajemminkin. Niinpä törmäsin kuvan kasviin aivan yllättäen. Tai ei kai noin pienen kasvin kohdalla voi puhua törmäämisestä. Täytyy tunnustaa, että kumarruin traktorin tekemässä urassa kasvavan kasvi puoleen varmistaakseni siinä kasvavan orvontädykkeen, joka vielä puuttui lomakkeestani. No, eihän se mikään orvontädyke ollut, vaikka sen ehytlaitaiset tehdet muistuttavatkin tätä aika paljon. Kyseessä oli aivan muu kasvi, ojakaali.’

Ojakaali (Lythrum portula) kuuluu rantakukkakasveihin eikä voisi hetimiten ajatellakaan, että iso punakukkainen rantakukka (Lythrum salicaria) kuuluu samaan sukuun ja on siis sen lähilaji. Ojakaali on yksivuotinen, kosteiden alustojen kasvi, joka tekee runsaasti siemeniä turvatakseen olemassaolonsa. Sen kukat ovat pienet, punertavat, terälehdettömät ja sijaitsevat yksittäin lehtihangoissa. Lehdet ovat sentin mittaiset, lusikkamaiset ja usein punertavat. Kasvi esiintyy Suomessa yleisenä vain Lounais-Suomessa. Muualla maan eteläisissä osissa se on harvinainen ja harvalukuinen. Niinpä se onkin luokiteltu uhanlaisuudessa vaarantuneeksi lajiksi (VU) lähinnä sopivien kasvupaikkojen häviämisen vuoksi. Kasvutavaltaan se kuvan mukaisesti rönsyilee pitkin avoimen savi- tai mutamaan pintaa kiinnittyen juurillaan useasta kohtaa maahan.

Löytämäni kasvusto oli melko runsas. Kasvia kasvoi etsinnän jälkeen lopulta useassa paikassa pellon reunapalteessa ja huonokuntoisen peltotien painanteissa. Sen kasvustot olivat tiiviitä kämmenen kokoisia tai suurempia ja kasvi näytti voivan kasvupaikallaan hyvin. Olin kyllä odottanut löytäväni tämän kasvin jostakin Luopioisten alueelta, koska sitä kasvaa harvakseltaan muuallakin Etelä-Hämeen alueella, lähinnä Kuhmalahden Pohjanlahden rantamudalla, mutta siitä huolimatta löytö oli pieni yllätys. Aikaisemmin sitä on löydetty Irja Martikaisen toimesta 1920-luvulla ja Urho Mäkirinnan avulla 1950-luvulla. Kummankaan tarkkaa löytäpaikkaa en tiedä, jotta voisin käydä tarkastamassa paikan uudelleen.

Mikä sitten on ojakaalin tulevaisuus? Ojakaali siementää runsaasti ja leviää sopiville kasvupaikoille laajoiksi kasvustoiksi, mutta se ei kestä isompien kasvien varjostusta eikä kilpailua. Nyt pelto oli kylvetty ohralle ja reunoihin oli jäänyt kasville sopivaa kasvutilaa, mutta jos pellon viljely lopetetaan, niin kuin valitettavasti usein näinä päivinä maaseudulla käy, ei kasvi jaksa sinnitellä heinikossa montaakaan vuotta. Lähistöllä ei ole sille sopivaa avointa aluetta, jossa kasvupaikkavaatimukset toteutuisivat. Silloin sille käy niin kuin toiselle vastaavanlaiselle pienelle yksivuotiaalle hetekaalille (Montia fontana), joka hävisi ainoalta luopioislaiselta kasvupaikaltaan Kuohijoelta juuri pelltojen hylkäämisen vuoksi. Kumpikin saattaa säilyä siemenpankissa pitkäänkin ja kun peltoa taas muokataan, nousee kasvikin kukoistamaan. Toivoa sopii ojakaalille pitkää ikää.

Lukon uudelleen avaaminen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

lukko

’Tänään aloitin kasvikartoituksen Luopioisissa. Tavoite on saada parikymmentä neliökilometriruutua tehtyä ennen kasvukauden loppumista. Valitsin helpon ruudun näin alkajaisiksi, jottei tule rimakauhua. Kolmen tunnin kuluttua kasassa oli 230 lajia ja taivallusta viitisen kilometriä. Ruutuun sattui suurimmaksi osaksi erilaisia metsiä, vähän pakettipeltoa ja metsäautotietä. Yhdessä kulmassa oli vanha maatalo. Ajattelin jättää sen pois näin aluksi, siellä on varmaankin vain luhistuneita rakennuksia ja sen mukaista kasvillisuutta, ehkä jokunen vanha koristekasvijäänne. Onneksi en tehnyt näin, vaan menin reippaasti pihaan, jossa vanha isäntä sahasi rankoja poikki polttopuiksi. Juttu alkoi heti luistaa, kun löydettiin yhteisiä tuttuja ja niinpä päädyin heidän hyvinhoidettuun pihaansa. Keskellä pihamaata kukoisti yksi komeimmista kedoita, mitä olen täällä pitkään aikaan nähnyt. Syy sen olemassaoloon oli taannoin palanut navetta, jonka jäänteet raivattiin pois ja tilalle tuotiin autokuormittain soraa. Nyt siinä kasvoivat päivänkakkarat, apilat, kuismat ja kellot sulassa sovussa kauniina mattona. Tuntui melkein rikokselta astua niiden sekaan katsomaan, mitä muuta sieltä voisi löytyä.

Otsikon ja kuvan avulla on helppo arvata, mitä löysin. En ollut uskoa silmiäni, kun päivänkakkaroiden keskeltä sojotti noidanlukon itiöpesäke. Kun kaivoin sen lehden esiin hämmästyin vielä enemmän, sillä kyseessä olikin ahonoidanlukko (Botrychium multifidum). Tämän kasvin olen nähnyt Luopioisissa vain yhden ainoan kerran ja löydetyltä paikalta se on hävinnyt jo kolmisenkymmentä vuotta sitten. Tämä oli lukon uusi tuleminen alueen kasvistoon. Siis huikea löytö heti näin alkajaisiksi. Pengoin koko kedon, mutta tätä yhtä yksilöä enempää en kasvia löytänyt. Juttelin talonväen kanssa ja sain kuulla, että ruohonleikkuukone ei tuohon ketoon pääse. Alue niitetään sitten syksyllä, kun kukat ovat jo kuihtuneet ja niinpä se onkin seuraavana vuonna entistä ehompi. Näin noidanlukkokin säilyy siellä tuhoutumatta.

Voi kuinka pienestä asiasta voi tulla onnelliseksi!’

Retken jälkeen

Julkaistu , kirjoittanut
3

tsuomas

’Viikko vierähti joutuisasti kuin huomaamatta, vaikka paljon ehti tapahtuakin. Kuva on otettu retken tukikohdasta Tsuomasvarrin harjanteelta kohti samannimisiä järviä ja autiotupaa. Se näkyy järvien välisellä niemekkeellä. Muutaman päivän vierailulla maisema tuli tutuksi, samoin alueen kasvit. Kiersin vaaran rinteet ja juuret etsien sammalia ja kartoittaen kasvillisuutta. Alue on melko huonosti tunnettua ja siksi olin erityisen kiinnostunut löydöistäni. 

Tsuomasvarri sijaitsee reilun kymmenen kilometrin päässä Pulmankijärven eteläpuolella Utsjoen kunnassa. Päästäkseen sinne on ajettava aivan maamme pohjoisimpaan kolkkaan Nuorgamiin ja sieltä tunturien yli järven eteläpäähän. Retken ajaksi sattui kovin helteinen sää ja kuudentoista kilometrin taivallus yli tunturien autiotuvalle ei ollut ihan helppo juttu. Kuumuus ja kostea ilma väsyttivät. Kuvan maisema on vihreä, mutta vaaralla ja tuvan ympärillä näkyvä ruskeus johtuu kuolleista koivuista. Muutaman vuoden aikana massoittain esiintyneet tunturi- ja koivumittarit söivät koivuista lehdet ja puut kuolivat. Muistan näin käyneen myös aikoinaan Utsjoen länsiosissa 1970-luvun alussa, eivätkä vieläkään kaikki alueet siellä ole tuhosta toipuneet. Näin käy varmaan täälläkin.

tsuomas2

Tältä näytti majapaikka. Tupa on vanha, jo monet ajat kokenut. Uudistuksen myötä se on saanut eteensä toisin päin olevan lisäosan, jossa sijaitsee eteinen, puuliiteri ja yllätys yllätys ensimmäinen autiotuvalla tapaamani sisävessa. Onko se kesähelteillä ihan hyvä ratkaisu, siitä voidaan olla ainakin kahta mieltä. Tuvassa mahtuu nukkumaan säällisesti kuusi henkeä, mutta kuten hyvin tiedetään, sopu sijaa antaa. Meitä oli ekana yönä paikalla kahdeksan henkeä, onneksi osa teltassa. Muuten sainkin sitten pitää kämppää yksin hallinnassani, mitä nyt etiäiset pariin otteeseen uhittelivat lisäväellä. Todellisia ei sitten kuitenkaan ilmaantunut.

Kasveista ja sammalista kerron toisella kertaa, kunhan ensi ehdin ne kaikki käydä läpi. Keruuksia tuli toista sataa ja niinpä rinkka taisi olla paluumatkalla painavampi kuin mennessä. Tsuomasvarri on itäisen Lapin ainoita emäksisiä tuntureita, joten sen kasvillisuuden odottikin olevan erilaista kuin muilla tuntureilla ja olihan se, ainakin rehevämpää ja lähteiden reunat olivat järjestään ravinteisia lettoja. Paljon kauemminkin siellä olisi viihtynyt, mutta nykyihminen on kiireinen, ehkä toisella kertaa. Voin kyllä suositella retkeilyä tuolla alueella, mutta silloin on otettava huomioon, että saappaat ovat melko välttämättömät ja retkipolulla kannattaa pysytellä. Alue on soista ja lukumääräisesti maamme järvirikkainta aluetta. Maisemallisesti se ei ole jylhää, mutta avaraa ja kaunista.’

Lappi kutsuu

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

lappi kutsuu

’Mikä se on se Lapin kutsu? Mikä on hulluus, joka iskee muutaman kerran vuodessa? Mikä on Lapin kuuluisa vetovoima? En osaa vastata. Näin vain on. Niinpä suuntaan sinne viikoksi taas kerran. Poropolku vie eteenpäin ja määränpää on aina seuraavan tievan takana. Tällä kertaa ehkä ei ihan niin. Tarkoitus on viipyä parin tunturin alueella, tehdä muutama kasviruutu, katsastaan alueen sammalet, ottaa valokuvia ja nauttia. Siinäpä on sitten muistoja ja katseltavaa talvi-illoiksi. Blogi on myös kesätauolla sen aikaa. Hyvä onkin, sillä palvelimella on ollut jotain ongelmia liian runsaan liikenteen vuoksi.’

Jäkäläsivut

Julkaistu , kirjoittanut
2

keuhkojakala

’Talvi on aikaa, jolloin maastotyöt havaintojen parissa luonnollisesti vähenevät tai jopa taukoavat kokonaan. Pakkanen hillitsee ainakin minua, samoin paksu lumipeite. Silloin on mahdollisuus paneutua kesäisten havaintojen työstämiseen. Kun kaikki ilmoitukset erilaisiin reksitereihin on tehty, voi vaikka tehdä nettisivuja. Parin vuoden aikana vähitellen edenneen jäkäläsivuston ensiversion sain eilen julkaisukuntoon ja liitettyä Luopioisten kasvisto-sivuille. Nyt julkaistu sivusto ei ole missään mielessä vielä valmis. Kuvattuina on parisataa lähinnä suurjäkälää, mutta valtaosa pienistä rupijäkälistä puuttuu. Samalla tavalla kuin putkilokasvi- ja sammalsivuillakin myös näillä sivuilla on virheitä, joita korjailen sitä mukaa kun ehdin ja saan tietooni. Niinpä toivonkin sivuilla vierailevien kommentoivan löytämistään puutteellisuuksista, jotta voin niitä korjata. Varsinkin tiedot uhanalaisista ja silmälläpidettävistä lajeista, kuten kuvassa olevasta raidankeuhkojäkälästä (Lobaria pulmonaria), ovat tervetulleita.’

’Toivon, että viihdytte jäkäläsivuilla.’

Talvi tuli

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

ruusu (1)

’Nyt maassa on jo toistakymmentä senttiä lunta, mutta tämä kuva on otettu juuri edellisenä päivänä ennen lumen tuloa. Ruusu kukkii, tai oikeastaan se on vasta nupulla. Kuva on kännykällä otettu, joten sen laatu on huono ja sommittelukin päin mäntyä, mutta dokumenttina paikallaan. Kasvien kasvukausi jatkui tänäkin vuonna aivan talven kynnykselle saakka. Nyt täällä Keski-Suomessa, jonne taas talveksi olen siirtynyt, varvutkin alkavat peittyä lumen alle ja innokkaimmat jo suihkivat suksillaan ruusunlehtien päällä.’

Vuosien saatossa olen sinnikkäästi tehnyt kukkakävelyitä kuukauden välein seuraten kasvien painumista talvilepoon. Niistä olen täällä blogissanikin kertonut. Vakioreitti maalla Hämeessä kulkee ensin pihan ympäri ja puutarhan kautta metsätielle, jota seuraan sata metriä pellon laitaan katsomaan rehupellon antia. Sitten kuljen kylään päin ja katson rannan ja pellonojan rikkakasvit. Lopuksi kierrän vielä pienen lenkin metsänreunaa ja vanhaa nurmettunutta ketoa saadakseni sieltäkin myöhäiskukkijat kokoon. Puolen tunnin aikana lajit löytyvät ja tulevat muistiin merkittyä.

Nyt tein viimeisen kävelyn pari päivää ennen kuun vaihtumista. Maa oli vielä sula, mutta pari aika kovaakin pakkasjaksoa ja lumisadetta olivat tehneet tehtävänsä ja hävittäneet kukat suuresta osasta pihakukkijoita. Lajimäärä jäi kovin vaatimattomaksi:

kylänurmikka, tarhaorvokki, vesiheinä, saunakukka, liuskapeippi, pihasaunio, niittyleinikki, heinätähtimö

Kylänurmikka on sitkeä heinä ja sen röyhyjä näkee keskitalvellakin, jos maa vain ei ole lumen peitossa. Nytkin jopa heteitä pilkisti tähkylöiden rakosista. Tarhaorvokki lienee yhtä sitkeä kuin monet jalostetut koristeorvokitkin, joiden siementaimi se on. Kukkapenkissä se kukkii läpi kesän ja nousee ehkä ensi vuonnakin samalta paikalta. Sen sijaan pelto-orvokkia en enää löytänyt, vaikka sen oletin sinnittelevän pitkään. Näin on ennen käynyt. Saunakukka oli yllätys, se täytyy myöntää. Sen kukat olivat ihan voimissaan, vaikka itse kasvi suikertelikin jo maata myöten. Niittyleinikki ei oikeastaan kukkinut enää, mutta sen latvassa oli keltaiset nuput, jotka kyllä eivät kehity enää mihinkään suuntaan, sitkeä sissi. Tähtimöt ovat aika sopeutuvia nekin. Pihatähtimö on kylänurmikan kaltainen myöhäiskukkija, mutta heinätähtimö yleensä tähän aikaan on jo kuivunut. Pihakasveista yritin löytää kukkivan tataren, mutta se oli hävinnyt lumen myötä. Sen sijaan ratamon kuivia siementähkiä oli vielä pystyssä, niissä vaan ei ollut kukkia ja jokunen pihasaunio kukki vielä latvaosastaan, vaikka alaosan olisi voinut sanoa jo kuolleen.

Viime vuonna lokakuun lopulla kukki 39 lajia, tänä vuonna 27. Vastaavat luvut marraskuun lopulta ovat 21 ja 8. Tästä voisi päätellä tänä vuonna talven tulleen aiemmin ja nopeammin. Olisi mukava saada kuulla vastaavia lukuja esimerkiksi Oulun korkeudelta tai vastaavasti Helsingistä. Taitaa vain olla tällaisia kaiken ylösmerkkaajia kovin vähän. Suosittelen kuitenkin.

Halava

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

halava

’ Hieraisin silmiäni, noin kuvaannollisesti, ajaessani pari päivää sitten Kuhmoisten ja Jämsän väliä. Tien reunassa kukki paju eli siinä oli selvät pajunkissat niin kuin keväällä. Pensas oli pari metriä korkea ja hyvin säännöllisen pensaan muotoinen. Kovassa vaudissa ja liikenteessä en sitä sen kummemmin päässyt katsastamaan, mutta ihan se näytti keväiseltä pajupensaalta kissoineen. Kuvan paju se ei ole, se on halava (Salix pentandra), joka myös tekee kissoja näin syksyllä.’

Pajut on haastava mutta mielenkiintoinen ryhmä kasveja. Lehdettöminä monet niistä ovat aivan mahdottomia määrittää eikä usein kukkatuntomerkeistäkään ole keväällä apua. Pajujen määrittäminen onnistuu parhaiten keskikesällä lehtien perusteella, eikä se silloinkaan ole aina helppoa. Pajut nimittäin risteytyvät keskenään ja joskus vielä uudelleen jonkin kolmannen lajin kanssa muodosten kummallisia kasvustoja, joista ei aina voi sanoa muuta kuin, että se on pajua. Joskus suolla tai Lapin tuntureilla joutuu nostamaan kätensä pystyyn: taito määrittämiseen ei riitä.

Pajujen ryhmässä muhiikin todellinen lajihautomo. Tutkimusten mukaan sieltä voidaan jossain vaiheessa tulevaisuutta määrittää tieteelle uusia pajulajeja. Ne ovat risteymäsyntyisiä, mutta vähitellen irtautuneet kantalajiensa vaikutuspiiristä ja muodostavat itsenäisiä, omin päin lisääntyviä kantoja ja kasvustoja.

Suomessa kasvaa tällä hetkellä n. 20 pajulajia. Sen lisäksi on joukko alalajeja ja koristekasveja. Kaikkihan eivät ole yleisiä eivätkä kasva samoilla paikoilla, mutta jo pelkästään kiilto-, aho-, mustuvapaju ja raita saavat risteytymällä keskenään aikaan pientareille melkoisen sekamelskan. Soilla ja kosteikoilla sitten mukaan tulevat vielä virpa- ja harmaapaju. Joskus pensastoja katsellessaan tulee mieleen, onko siellä ensimmäistäkään puhdasta pajulajia.

Kasvikartoituksessa tämä on enemmän kuin haasteellista. Joskus miettii pitkään, voiko ruutuun pistää lajia ollenkaan, kun löydetty yksilö on selväti risteymä. Yleensä jostain vierestä löytyy kuitenkin puhtaampikin verso, mutta aina ei näin käy ja silloin ruudusta saattaa jäädä jompi kumpi tai kumpikin kantalaji kokonaan merkitsemättä.

Kuvan paju on helppo tuntea jopa näin syksyllä ja lehdettömänä. Halava kukkii alkukesästä vasta lehtien puhjettua, tekee ja varistaa siemenensä syksyllä, mutta jättää tyhjät siemenkodat oksille talven ajaksi. Niinpä nyt maisemassa näkyvät ’pajunkissat’ ovat juuri halavan siemenkotia. Halava risteytyy esteettä vain koristepajujen, hopeapajun ja salavan, kanssa. Näitä risteymiä näkee joskus istutettuna enkä tiedä tekevätkö ne ollenkaan siemeniä. Niinpä halavan voi melkoisella varmuudella määrittää oikein juuri näin syksyllä.

Marraskuun alkua

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa


Usva’Hetken tuntui siltä, että tavi tulee jo lokakuulla, mutta poishan se meni ja tavanomainen marraskuu pääsi valloilleen. Tänään sade antoi hetken rauhaa ja aurinko siivilöityi sumun läpi kylätielle; kaunista, juhlavaa. Kiersin vanhoja etelähämäläisiä lehtoja etsien kuvattavaa, nyt kun ei tarvinnut odottaa kylmää vettä niskaansa. Siitä huolimatta tulin märkänä takaisin, sillä puut innostuivat ropsauttelemaan taakkansa päälleni. Eipä tuo mitään, paljon sain, paljon näin, tässä siitä jotain.’

Ensinnäkin kasvibongaus: 27 kukkivaa lajia. Tosin täytyy kaikella kohtuudella myöntää, että niistä osa oli pakkasen pysäyttämiä kesäkukkia, jotka eivät enää oikeasti kukkineet, mutta jääneet kukkimisasentoon. Tässä marraskuun alun listaa puolen tunnin saapasetelulta pihateillä siinä järjestyksessä, kun ne vastaan tulivat:

kylänurmikka, vesitähti, saunakukka, nurmihärkki, siankärsämö, lutukka, pelto-orvokki, liuskapeippi, otavalvatti, timotei, voikukka, hopeahanhikki, niittyleinikki, heinätähtimö, syysmaitiainen, pihasaunio, linnunkaali, tahmavillakko, nurmitädyke, tarhaorvokki, peltovillakko, peurankello, saksanhanhikki, ahdekaunokki, peltovalvatti, mesiangervo, kyläkarhiainen

Tuossa näyttävät rikkakasvit pitäneen taas pintansa ja sehän on ennenkin nähty, että ne kukkivat vaikka hankien keskellä. Viime vuonna vastaavana aikana sain kasaan liki 40 lajia, joten nyt pieni luminen viikko teki tehtävänsä ja sorti kaikkein heikoimmat. Niinpä apilat puuttuivat, jäkkärät samoin eikä enää kurjenpolviakaan näkynyt. Jotain uutta sain kuitenkin nähdä tänään iltapäivällä lähipuronvarressa: koiranvehnän täydessä terässä ja vaikka heti alkaisi siementä pukata.
koiranvehnäUskomattomalta se näytti kaiken kuolleen heinän keskellä kookkaana ja rehevänä. Omassa pihassa vastaavat ovat kuihtuneet jo kauan sitten. Varmaankin tuollaisessa lähteisessä puronvarressa vallitsee heinälle suotuisa mikroilmasto. Tosin samalla paikalla ei juuri muuta kukkivaa enää ollut, mutta ainavihannat sinivuokot, talvikit ja puolukat olivat saaneet seurakseen terveen vihreät imikät ja linnunsilmät. Tuo pieni keidas pisti silmään jo kaukaa eikä sitä voinut kiertää, pakko oli tutustua lähemmin. Sammalmaailma piti sisällään paitsi ihan tavalliset niin pari mukavaa yllätystäkin: purosuikerosammal ja kantoritvasammal, jotka molemmat ovat jostain kumman syystä olleet minulle vaikeita löytää. Niillä on kartoitusalueellani kummallakin vain muutama löytöpaikka. No, ritvasammal on kyllä NT-laji, joten ei se ihan joka paikassa kasvakaan.

Samalla pienellä laikulla teki kyllä talvikin jo tuloaan. Kaatuneella ja lahonneelle koivun rungolla rehenteli talvivinokas. Sen limainen lakki sotki käteni tahmeiksi eikä tehnyt mieli kerätä niitä sieniä pataan, vaikka ne näyttivätkin ihan syötävän näköisiltä. Kyllähän sienikirjakin kertoo niiden olevan ruoaksi kelpaamattomia, vaikka eivät myrkyllisiä olekaan. Näin voi sanoa talvisienestyksen ajan alkaneen. Jospa niitä löytyy lisääkin, talvella eläviä sieniä nimittäin. Täytyy katsella.

talvivinokas

Syyskuun viimeinen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

syksy

’Sateinen syyskuu vetelee viimeisiään. Nyt ulkona paistaa täysikuu ja se enteilee kylmää yötä. Kävin peittelemässä viimeiset kesäkurpitsat, jotta ne saisivat paisua rauhassa vielä muutaman päivän ajan. Tämän kuun aikana monesti ennen olen tehnyt pitkiä kävelyretkiä syksyisessä luonnossa. Tänä vuonna ne ovat jääneet vähiin. Niinpä ylläoleva kuvakin Laipanmaan Pihtilammelta on viime syksyltä. Eihän se maisema mihinkään vuodessa muutu, mutta syksyn eteneminen saattaa olla vuosittain erilaista. Nyt ei voi muuta kuin toivoa, että lokakuu olisi ulkoilun kannalta vähän inhimillisempi.’

Tänään syyskuun viimeisenä tein perinteisen syksyn katselmuksen. Kävelin puolen tunnin lenkin pihassa ja lähipientareilla merkiten muistiin kukkivat kasvit ja näyttäytyvät linnut. Kasvit olivat monetkin painuneet veden alle tai muuten muussaantuneet pehmeään maahan. Täällä Etelä-Hämeessä monien viljelijöiden viljat on edelleen pellossa riisin tapaan juuret vedessä. Jotenkin tuntuu, ettei suursäätilassa ehdi tapahtua mitään suuria muutoksia ennen kuin sadon kannalta on myöhäistä eikä vesikään taida kovin nopeasti laskea pois pelloilta. Kuitenkin kesän kukkijoita on edelleen paljon kukassa. Laskin tänään viisikymmentä lajia. Toiset olivat vielä ihan reippaassa vedossa, mutta toisista löytyi vain yksi vaivainen puolittain jo lakastuva kukka. Tässä löydetyt lajit:

kylänurmikka, timotei, alsikeapila, puna-apila, metsäapila, hopeahanhikki, saksanhanhikki, päivänkakkara, saunakukka, ahdekaunokki, pelto-ohdake, linnunkaali, voikukka, peltolemmikki, peltohatikka, pihasaunio, niittynätkelmä, harakankello, peurankello, ruusuruoho, ketoneilikka, pihatatar, syysmaitiainen, ojakärsämö, siankärsämö, puna-ailakki, pelto-orvokki, nokkonen, liuskapeippi, ahomatara, otavalvatti, peltovalvatti, savijäkkärä, peltovillakko, pihatähtimö, nurmihärkki, tarhaorvokki, terätönhaarikko, peltovirvilä, sarjakeltano, huopakeltano, poimulehti, heinätähtimö, peltoemäkki, ketohanhikki, metsäkurjenpolvi, tahmavillakko, punapeippi, lutukka, pukinjuuri, jättipalsami

Lintujen osalta olen koko viikon seurannut suurten aurojen matkaa etelään. Hanhilla on tänä vuonna ollut läntinen muuttoreitti ja niinpä täälläkin näkyi kymmeniätuhansia hanhia. Itse en nähnyt kuin muutaman auran eikä kokonaismäärä noussut kuin satoihin, mutta oikein staijaajat saivat kasaan noita käsittämättömän suuria lukuja seuratessaan muuttoa hyvillä paikoilla mm. Päijänteellä. Omalla pihalla katselin tänään valtavia rastasparvia, jotka äännellen kuin keväällä ikään lentelivät pihapuusta toiseen kohti lounasta. Mukana meni sitten pienempääkin lintua. Sen huomasin myös, että metsissä pesineet pikkulinnut ovat taas ilmestyneet pihapiiriin. Niinpä punatulkku vihelteli koivussa ja tiaiset ovat pyörineet ulkorakennuksen nurkissa jo useana päivänä. Kaikesta huolimatta lintusaalis jäi perin vaatimattomaksi kukkiin verrattuna. Tässä tulos:

räkättirastas, punakylkirastas, mustarastas, laulurastas, närhi, keltasirkku, punatulkku, hiirihaukka, peippo, talitiainen, sinitiainen, naakka, harakka, varis, kulorastas, laulujoutsen, käpylintu, korppi, vihervarpunen, pyy, punarinta, käpytikka, västäräkki, sinisorsa

Perinteen mukaan uusin laskennan taas seuraavan kuun vaihteessa ja ehkä vielä joulukuullakin talven tulosta riippuen. Saa nähdä, mikä on tulos verrattuna viime vuoteen, joka oli ennätyslämmin aina joulukuulle saakka.