Kirjoittajan arkistot:tuomo

Tietoja tuomo

Olen eläkkeellä oleva luokanopettaja. Harrastan kasvien tutkimista, kuvaamista, kartoitusta ja keräämistä. Lisäksi luen ja kirjoitan kirjoja.

Se, mitä ilman…

Julkaistu , kirjoittanut
1

Saana

’Puolitoista kuukautta tuli kipuiltua ja tehtyä surutyötä ystävän vuoksi. Sitten oli aika mennä eteenpäin. Kuukausi näillä, Hillalla ja Saanalla, oli yhteistä elämää, tietämättä toisistaan. Nyt tulokas etsii paikkaansa, nuuskii, teputtaa sängynaluset muurinnurkat, tutustuu pihamaahan, marjapensaisiin. Reilun kahden kuukauden kokemuksella ollaan jo rehvakasta ja kaikkitietävää, mutta kun putos haavasta lehti…

Koirasta sanotaan, että se on ihmisen paras ystävä. Se ei sano vastaan, ei temppuile, ei hylkää ja kuitenkin kaikkea sitäkin se tekee. Liekö kasvatuksella merkitystä, jos koira on itsepäinen tai luonteeltaan jörö. Aika näyttää ja koira näyttää. Molempien kanssa on opittava elämään. Kun on aika lähteä, se otetaan vastaan luonnollisena, surraan hetki ja mennään taas, niin ihmisten kuin koirienkin maailmassa.’

Syyskesän yllätys

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

ojakaali

’Eilinen päivä toi Luopioisiin uuden kasvilajin. Olin aamulla lähtenyt tarkastamaan vesikasvillisuutta Kaukkalaan Urkanjärvelle, mutta innostuin siinä samalla kartoittamaan kasvillisuutta laajemminkin. Niinpä törmäsin kuvan kasviin aivan yllättäen. Tai ei kai noin pienen kasvin kohdalla voi puhua törmäämisestä. Täytyy tunnustaa, että kumarruin traktorin tekemässä urassa kasvavan kasvi puoleen varmistaakseni siinä kasvavan orvontädykkeen, joka vielä puuttui lomakkeestani. No, eihän se mikään orvontädyke ollut, vaikka sen ehytlaitaiset tehdet muistuttavatkin tätä aika paljon. Kyseessä oli aivan muu kasvi, ojakaali.’

Ojakaali (Lythrum portula) kuuluu rantakukkakasveihin eikä voisi hetimiten ajatellakaan, että iso punakukkainen rantakukka (Lythrum salicaria) kuuluu samaan sukuun ja on siis sen lähilaji. Ojakaali on yksivuotinen, kosteiden alustojen kasvi, joka tekee runsaasti siemeniä turvatakseen olemassaolonsa. Sen kukat ovat pienet, punertavat, terälehdettömät ja sijaitsevat yksittäin lehtihangoissa. Lehdet ovat sentin mittaiset, lusikkamaiset ja usein punertavat. Kasvi esiintyy Suomessa yleisenä vain Lounais-Suomessa. Muualla maan eteläisissä osissa se on harvinainen ja harvalukuinen. Niinpä se onkin luokiteltu uhanlaisuudessa vaarantuneeksi lajiksi (VU) lähinnä sopivien kasvupaikkojen häviämisen vuoksi. Kasvutavaltaan se kuvan mukaisesti rönsyilee pitkin avoimen savi- tai mutamaan pintaa kiinnittyen juurillaan useasta kohtaa maahan.

Löytämäni kasvusto oli melko runsas. Kasvia kasvoi etsinnän jälkeen lopulta useassa paikassa pellon reunapalteessa ja huonokuntoisen peltotien painanteissa. Sen kasvustot olivat tiiviitä kämmenen kokoisia tai suurempia ja kasvi näytti voivan kasvupaikallaan hyvin. Olin kyllä odottanut löytäväni tämän kasvin jostakin Luopioisten alueelta, koska sitä kasvaa harvakseltaan muuallakin Etelä-Hämeen alueella, lähinnä Kuhmalahden Pohjanlahden rantamudalla, mutta siitä huolimatta löytö oli pieni yllätys. Aikaisemmin sitä on löydetty Irja Martikaisen toimesta 1920-luvulla ja Urho Mäkirinnan avulla 1950-luvulla. Kummankaan tarkkaa löytäpaikkaa en tiedä, jotta voisin käydä tarkastamassa paikan uudelleen.

Mikä sitten on ojakaalin tulevaisuus? Ojakaali siementää runsaasti ja leviää sopiville kasvupaikoille laajoiksi kasvustoiksi, mutta se ei kestä isompien kasvien varjostusta eikä kilpailua. Nyt pelto oli kylvetty ohralle ja reunoihin oli jäänyt kasville sopivaa kasvutilaa, mutta jos pellon viljely lopetetaan, niin kuin valitettavasti usein näinä päivinä maaseudulla käy, ei kasvi jaksa sinnitellä heinikossa montaakaan vuotta. Lähistöllä ei ole sille sopivaa avointa aluetta, jossa kasvupaikkavaatimukset toteutuisivat. Silloin sille käy niin kuin toiselle vastaavanlaiselle pienelle yksivuotiaalle hetekaalille (Montia fontana), joka hävisi ainoalta luopioislaiselta kasvupaikaltaan Kuohijoelta juuri pelltojen hylkäämisen vuoksi. Kumpikin saattaa säilyä siemenpankissa pitkäänkin ja kun peltoa taas muokataan, nousee kasvikin kukoistamaan. Toivoa sopii ojakaalille pitkää ikää.

Levää?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

levää

’Melontaretkellä törmäsin Luopioisten kirkonkylän Mikkolanlahdella veden pinnalla ajelehtivaan levään. Se oli kuvan mukaista pyöreää litteää kasvustoa, joka kiinnittyi vesikasveihin ja kerääntyi niiden ympärille ryhmiksi. Ensin luulin sitä surullisenkuuluisaksi sinileväksi ja sillä tonnalla otin siitä myös kuvia. Kun kuitenkin tarkemmin sitä katselin ja googlasin netistäkin, päädyin epämääräisyyteen. Ei se taidakaan olla sinilevää!

levää2

Muistan nähneeni vastaavia möykkyjä aikaisemminkin, mutta silloin on ollut mukana myös juuri sinileväksi ajattelemaani kelmumaista voimakkaasti haisevaa ja limaista kasvustoa. Nämä otukset kelluivat veden pinnalla ja näyttivät hakevan mahdollisimman pyöreää muotoa aivan kuin vesipisara rasvaisella pinnalla. Sinilevät kasvavat ravinnekuorimituksen alaisessa vedessä, joissa on runsaasti fosfaatteja ja nitraatteja. Mikkolanlahden vesi näytti päällisin puolin kirkkaalta ja puhtaalta, mutta voimakas kuvissakin näkyvä ärviäkasvusto kyllä kielii muustakin. Suojaisat lahdet olivat täynnä paitsi ärviöitä myös isoa vesihernettä, uistin– ja heinävitaa, kaita– ja pikkupalpakkoa sekä jonkin verran vesiruttoa ja karvalehteä. Viimeksimainittu saattaa joissain oloissa röyhähtää massaesiintymäksi, mutta ainakaan nyt sitä ei löytynyt muutamaa versoa enempää, ehkä olivat jopa tulleet kauempaa kellumalla. Mutta tuo pallomainen kasvusto jäi arvoitukseksi. Jos joku lukija siitä jotain osaa sanoa tai arvailla, niin otan mielihyvällä kommentteja vastaan.’ 

Syyskuun alkaessa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

heisi1

’Virallisesti kalenterin mukaan kesä on ohi, mutta ainakin täksi viikoksi on vielä luvattu lämpimiä ja aurinkoisia kelejä. Miksi suremaan kesän loppumista, onhan syksy ihan hyvä vuodenaika väreineen, marjoineen ja hämyisine iltoineen? Itse tuskailen usein näkemisen kanssa, kun yrittää tihrustaa pientä sammalta huonossa valossa jossain kallionkupeessa enkä näe, en millään.

Viime lauantaina Suomen luonnon päivä huipensi komean kesän. Säiden puolesta se oli vaihteleva, niin kuin hyvä onkin. Kesään kertyi kuitenkin ennätysmäärä hellepäiviä. Laskin niitä täällä Etelä-Hämeessäkin olleen kolmen kuukauden aikana 24 kpl. Nyt on syksyn vuoro. Olen ottanut jo varaslähdön ja käynyt muutaman kerran puolukassa. Lapsena syyskuun ensimmäinen päivä oli aina se puolukkapäivä. Silloin mentiin lähisuon laitaan eväiden kanssa koko perhe ja noukittiin talven puolukat talteen. Tänä vuonna marjat kypsyivät etuajassa ja niinpä puolukkaa on saanut noukkia jo parin viikon ajan.

Yläkuvan marjat eivät ole syötäviä. Pistin heisipuun marjatertun päivityksen kuvaksi sen vuoksi, että pidän tuosta lehtopensaasta. Sen marjat ovat lievästi myrkyllisiä, niin kuin useimpien lehtopensaiden marjat, eikä niitä kannata noukkia. Parempiakin on saatavilla. Koiranheiden marjat muistuttavat minua kotimaisen luonnon moni-ilmeisyydestä ja kuitenkin yhtäläisyydestä. Joskus olen ihmetellyt erilaisten marjojen määrää ja samankaltaisuutta. Miksi niin useat marjat ovat punaisia? Miksi lehtojen marjat lähes poikkeuksetta ovat myrkyllisiä? Miksi eläimet eivät saa mahankouristuksia ja sairastu myrkyllisistä marjoista? Paljon on suomalaisessa luonnossa ihmeteltävää. Ei tarvitse ollenkaan lähteä merta edemmäksi kalaan löytääkseen innoittavia kokemuksia. Niitä löytyy ihan kummasti omasta takaakin.

Nyt on aika nauttia syksystä, väreistä, marjoista, kuulakkuudesta ja hiljaisuudesta.’

Suomen luonnon päivä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Haltia

’Ensi lauantaina 31.8. vietetään historian ensimmäistä Suomen luonnon päivää. Jo on aikakin, vaikka toisaalta ainakin minulle jokainen päivä vuodesta on luonnon päivä. Ehkä tällainen selkeä tapahtuman järjestäminen nostaa päivän arvoa ja samalla Suomen luonnon arvoa. Tapahtuman esitteissä kerrotaan, että tuona päivänä voi juhlia kaikkea sitä, mitä luonto edustaa. Silloin voi nauttia luonnosta ja todeta kaikki se hyvä, mitä sieltä saamme.

Suomen luonnon päivänä voimme koota ystävät, perheen tai naapurit ja viedä heidät retkelle luontoon, ehkä sinne mielipaikkaan, johon itsekin aina kaipaa. Siellä sitten voidaan kukin tavallamme sopivasti juhlistaa päivää, tehdä siitä jotain muuta kuin harmaa arkipäivä on. Suomen luonnon päivä on omistettu suomalaiselle luonnolle, sen metsille, rannoille, soille, kulttuurimaisemalle. Siellä on meidän monen henkireikä kiireisen elämän keskellä. Eihän täällä muuten olisi tällaista määrää mökkejä, joihin kaupungin asukkaat pakenevat lomiksi ja viikonlopuiksi.

Tänään meloin Haltianselällä, nautin kauniista päivästä, kuuntelin kuikkien kuoroa ja seurasin nuolihaukan saalistusta lahden päällä. En nähnyt ketään muuta ihmistä. Toivottavasti lauantaina ei ole yhtä tyhjää. Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio, joka on päivän suojelija, toivoo puheenvuorossaan mahdollisimman monen keksivän itselleen läheisen ja mieluisan tavan juhlistaa Suomen upeaa luontoa. Tälläinen tapa voisi olla vaikkapa melontaretki tai marjastus tai sienestys tai nuotiomakkarat tai olla vain… Tapoja on monia, kunhan vain valitaan ja lähdetään.’

Epämiellyttävä vieras

Julkaistu , kirjoittanut
2

hirvikärpänen2

’Näin syksyn lähestyessä metsässä liikkuja ei välty tältä epämiellyttävältä vieraalta. Sen kohtaa väistämättä, jos liikkuu alueella, jossa on hirviä. Hirvikärpänen on monella tavalla ei-toivottu otus. Sen ulkonäkö, sen tavat ja sen sitkeys, tekevät siitä monen mielestä vastenmielisen. Kärpäsen ei tiedetä levittävän mitään vakavia tauteja, mutta allergisille ihmisille tulee ainakin ihottumaa ja kiusallisen kutiavia paukamia. Itse tappelin näitä vastaan taas viikonvaihteessa kartoittaessani kasveja. Opin hyvin pian etsiytymään pois alueilta, missä oli hirvenmakuuksia eli korpimetsistä ja kallioalueilta. Siellä takki ropisi niiden hakiessa ruokapaikkaa, mutta avoimilla rannoilla, kylänraiteilla ja pelloilla sai olla rauhassa.’

Hirvikärpänen (Lipoptena cervi) kuuluu täikärpäsiin. Sen siivet ovat kärpäsille poikkeuksellisessa asennossa eli suoraan taaksepäin. Tämä saattaa vaikuttaa siihen, että se on huono lentäjä. Kärpänen ei etsi uhriaan lentämällä, vaan se odottaa sopivan eläimen tuloa väijymällä oksien seassa. Saaliinsa se aistii lämpösäteilyn avulla toisin kuin esim. hyttynen, joka aistii hiilidioksidin. Niinpä hirvikärpäsiä onkin eniten hirvien makuu- ja ruokapaikoilla. Kärpänen käyttää ravinnokseen verta, jota se pystyy imemään muistakin eläimistä kuin vain hirvistä. Tiedetään liki parikymmentä eläinlajia, joista se on verta imenyt, näiden joukossa ovat mm. melkein kaikki kotieläimemme. Ihmisenkin veri sille kelpaa, vaikka se imeekin sitä hyvin harvoin. Hirvikärpänen kasvattaa poikasensa sisällään kotelovaiheeseen saakka, sekin on poikkeuksellista. Kotelot sitten rapisevat hirven turkista makuupaikoille ja talvehtivat. Uusi sukupolvi kuoriutuu seuraavan kesän lopulla etsiytyäkseen taas hirviin. Yhdessä hirvessa saattaa olla samanaikaisesti toistakymmentätuhatta kärpästä. Kärpänen onkin hirvieläimille todellinen riesa.

Hirvikärpänen ilmaantui meille Venäjältä 1960-luvun lopulla ja on nyttemmin valloittanut koko maan poronhoitoalueen reunoille saakka. Itse törmäsin siihen vasta 80-luvulla, mutta sen tapaamisen muistan hyvin, sillä puolukat jäivät silloin metsään. Eläimen kokonaislevinnäisyys käsittää Siperian, Euroopan lauhkeat osat ja Pohjois-Amerikan. Ruotsissa sitä on ollut paljon pidempään kuin meillä ja niinpä onkin epäilty sen eläneen Suomessa aikaisemminkin, mutta hävinneen osaksi aikaa hirvien ollessa lähes sukupuuton partaalla metsästyksen vuoksi 1900-luvun alussa.

Kärpäseltä on vaikea suojautua, koska se tunkeutuu litteänä eläimenä lähes olemattomistakin raoista vaatteiden sisään. Itse pukeuduin kerran varta vasten ostettuun suojapukuun ja lähdin tyytyväisenä sieneen. Kun palasin, niin kaikki tapaamani kärpäset olivat suojapuvun sisällä, ulkopuolella ei ollut yhtään ja niitä oli paljon. Sanotaan, että valkeat vaatteet suojaavat kärpäsiltä. Näin voi olla, mutta tieteellistä näyttöä siitä ei ole. Olen kuullut myös vaaleansinisten vaatteiden karkoittavan kärpäsiä. Jotkut käyttävät hajusteita (kamferi), jotkut myrkkyjä (Off), tupakkaa, välkkyviä valoja, kaikkien vaikutus taitaa olla uskomusten varassa. Itse olen nostanut kädet pystyyn ja alkanut vain sietää niitä. Kun tulen metsästä, vaihdan vaatteet ja nypin kaikki löytämäni kärpäset pois. Sittenkin niitä ryömii esiin vielä pitkään, saunassakäyntikään ei auta. Metsään on kuitenkin päästävä, oli siellä sitten mitä tahansa.

Hirvikärpänen ei saa meitä voittaa. Mennään metsään ja kestetään se, kuin suomalainen!

Mukava löytö

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

keltapeippi

’Nopeasti katsottuna ylläolevassa kuvassa ei ole mitään kummallista, vähän nuutuneita lehtiä vain. Niin minäkin luulin, kun katselin hämärässä elokuun illassa vanhan pellon laitaa Holjassa. Lähempi tarkastelu muutti ajatuksia ensin epäileväksi sitten onnelliseksi: vanha tuttuhan se siinä köllöttelee. Tosin en ole keltapeippiä (Lamiastrum galeobdolon) aikaisemmin Luopioisten luonnossa nähnyt, mutta kylläkin katsellut sitä muutamassa puutarhassa. Kirjatiedot kertovat sen olevan koristekasvin, joka esiintyy viljelyjäänteenä vanhoissa puutarhoissa ja puistoissa lounaisessa Suomessa. Harvoin sitä tavataan viljelykarkulaisena rehevistä metsistä. Alkuperältään se on keskieurooppalainen laji ja aikaisemmin olenkin sitä katsellut saksalaisessa pyökkimetsässä. Silloin sillä oli kauniit keltaiset kukat, juuri samanlaiset kuin valkopeipilläkin, mutta väriltään siis keltaiset. Suomessa en kukkia ole nähnyt, edes puutarhassa. 

Nyt löytynyt kasvusto sijaitsi vanhan pellon reunassa ranteenvahvuiseksi kasvaneessa haavikossa parin neliön alalla. Se näytti voivan hyvin ja kuten kuvastakin näkyy, sen rönsyt ovat elinvoimaisia ja eteenpäin pyrkiviä. Rönsylehdistä sen erottaakin, koska niissä on vaaleitä laikkuija aivan kuin niille olisi kaatunut maalia tai kasvanut hometta. Mistä tämä kasvi sitten on sinne joutunut? Lähellä kasvustoa on sijainnut vanha asuinrakennus ja pelto on ilmeisesti ollut tämän talon käytössä. Niinpä kasvusto saattaa olla kuitenkin viljelyjäänne, vaikka se onkin hyvin itsenäisen tuntuinen. Toinen mahdollisuus sen ilmaantumiseen on tuo iänikuinen roskien metsään kuskaaminen. Kun puutarhajäte kipataan sopivalle paikalle, eivät kaikki kasvit kuivu ja kuole, osa kasvaa edelleen ja muodostaa joskus kiusallisenkin tulokaskasvuston. Näin käy koristepensaista spireoille, angervoille, ruusuille ja muillekin ruusukasveille. Joskus on vaikea läpäistä tiheää luumupuukasvustoa paikassa, jossa sitä ei pitäisi olla ollenkaan. Oli miten oli, hyväksyn keltapeipin kuitenkin Luopioisten kasvistoon kuuluvaksi. Se on 741. laji ja kolmas tänä kesänä löydetty. Onneksi olkoon uudelle tulokkaalle ja menestyköön kasvupaikallaan, jota tällä hetkellä ei uhkaa mikään muu kuin umpeenkasvu ja se onkin paha uhka pienelle yrittäjälle.’

Kukkia ja öttiäisiä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

purtojuuri

’Nyt on kesä siinä mielessä parhaimmillaan, että perhosten uusi sukupolvi on kuoriutunut ja kuin tilauksesta myös parhaimmat perhoskukat kukkivat komeasti. Pihassa nauhukset ja muut mykerökukkaiset houkuttelevat pölyttäjiä, luonnossa kesän myöhäiskukkijat. Kuvassa lanttuperhonen verottaa purtojuuren mesivarastoja. Purtojuuri onkin tällä hetkellä metsän paras hyönteiskukka. Yritin kuvata myös kukkakärpäsiä, joita lenteli lukematon määrä pallomaisten kukintojen ympärillä, mutta ne olivat minulle liian nopeita ja kaikki kuvat olivat epätarkkoja. Suuria kIrvakärpäsiä (Syrphus sp.) ainakin lenteli samoin joitain minulle tuntemattomia pienempiä lajeja.

Näitä hyönteisille mieluisia kukkia kannattaa istuttaa omaan puutarhaankin. Perhostutkijat suosittavatkin koristekukiksi juuri tällaisia perhosia kerääviä lajeja. Onhan se hauska seurata niiden lentelyä ja touhuamista pihapiirissä. Samalla oppii tuntemaan uusia lajeja. Omassa pihassani ovat pyörineet ainakin neitoperhonen, amiraali, sitruuna- ja nokkosperhonen sekä liuskaperhonen. Alkukesästä käväisi myös aurooraperhonen, mutta se ei viihtynyt pihan kukilla. Lienee sille tyypillistä.’

Ylellisyyttä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

polku1

’Kuvan polku luikertaa läpi nelikymmenvuotiaan istutuskuusikon. Kuuset ovat saaneet olla rauhassa, ei ole harvennettu eikä karsittu. Ne ovat saaneet nuorena kevätpakkasta niskaansa ja kasvattaneet siksi useita latvoja, mutta sinnikkäästi ne kuitenkin ovat pyristelleet kohti valoa ja kilpailleet elintilasta. Miksi tämä sitten on ylellisyyttä? Oikeastaan eihän tuollainen kuusikko olekaan, mutta sen läpi luikertava metsäpolku on. Polku on vanha naapurusten kyläilyreitti ja vaikka enää ei naapurissa käydäkään samalla tavalla kuin ennen, on polku jäänyt ja sitä on pidetty auki raivaamalla aluksi hakkuutähteitä, sitten vesaikkoa ja lopuksi käpyjä sivuun, että pienenkin on helppo sitä vaeltaa.

Metsäpolku ei nykyään pysy auki ilman hoitoa. Nykymetsänhoitoon näyttää kuuluvan edelleen avohakkuu kaikista jatkuvan kasvatuksen menetelmistä huolimatta. Konemiehillä on taipumus karsia puut polkujen päälle tai ajaa koneellaan niiden yli sillä seurauksella, että polku menee rikki, hautautuu risujen alle ja unohtuu. Monesti olen kaivanut esiin näitä ikivanhoja kyläläisten kirkkopolkuja kuljettavaksi, mutta kun ei ole enää kulkijoitakaan, hirviä kummempia. Kaupunkien ja asutuskeskusten läheisyydessä koirien ulkoilutuspolut risteilevät lähimetsiä, mutta maaseudulta polut ovat lähes kadonneet, valitettavasti. Siksi tuollaisen polun, pienen pätkänkin, ylläpito ja huoltaminen tekee siitä ylellisyyttä. Tätäkin kannattaa tehdä, kaiken muun huoltamisen lisäksi.’

Pioneerisammalia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kielisammal2

’Tämä kaunis sammal on kiehtonut mieltäni tänä kesänä. Sen vuoksi olen kierrellyt metsäautotien laitoja, vanhoja hiekkakuoppia ja valuvetisiä kallioita. Eihän siinä mitään, jos kyseessä olisi näyttävä ja silmiinpistävä sammal, mutta kun se on vain puolen sentin mittainen ja muiden sammalten sekaan kätkeytyvä laji. Kyseessä on yksi monista ns. pioneerisammalista eli ojakielisammal (Diplophyllum obtusifolium). Olen kuvannut sen mikroskoopin läpi ja saanut siten näkyviin sen kauniin kellanpunaisen värin, pienihampaiset lehdet ja kielisammalille tyypillisen rakenteen. Lähempää katsottuna lehti on ehkä vieläkin kauniimpi:

kielisammal1

Tämä kesä on tosiaan mennyt näitä pieniä hienouksia metsästäessä ja onhan niitä sitten löytynytkin. Kun puhun pioneerisammalista, niin tarkoitan sammalia, jotka kasvavat ihmisen työstämällä alustalla välittömästi jo samana kesänä, jopa ennen ensimmäistäkään putkilokasvia. Näitä sammalia löytyy maksasammalten puolelta siiransammalista (Nardia), korvasammalista (Jungermannia) sekä pihti- ja rahtusammalista (Cephalozia ja Cephaloziella). Lehtisammalista pioneereja ovat maailman yleisin sammal kulosammal (Ceratodon purpureus) ja monet pienet varstasammalet (Pohlia) sekä nukka- ja karvasammalet (Dicranella ja Dithricum). Yhteisenä tuntomerkkinä näille on älyttömän pieni koko ja sammaleksi nopea kasvu.

Kesä on ollut suotuisa näiden sammalten etsimiseen, niinpä olenkin Luopioisten alueelta löytänyt uusina lajeina kaksi varstasammalta (Pohlia annotina ja P. bulbifera), kaksi siiransammalta (Nardia scalaris ja N. geoscyphus), kaksi korvasammalta (Jungermannia gracillima ja J. caespiticia) ja suuren joukon ennestään tuttuja lajeja näistä muista ryhmistä. Konttaaminen jatkuu ja löydöt saattavat tästä vielä lisääntyäkin. Seuraavana on tuo alussa mainitsemani kaunis ojakielisammal, joka nyt tuli löydettyä vasta naapurikunnan alueelta. Toinen etsinnässä oleva on vuorivarstasammal (Pohlia filum), jolle yllättäen on löytynyt Etelä-Suomestakin useita uusia kasvupaikkoja. Tänään jo koukin vanhaa vesilätäkön pohjaa tämän sammalen toivossa, mutta vielä ei tärpännyt.’