Avainsana-arkisto: suo

Karpalon aikaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

karpalo

’Kävin tänään Luopioisten ja Padasjoen rajalla olevalla suurella suoalueella, Kurkisuolla. Se on Natura 2000- kohde ja siksi suurelta osin rauhoitettu. Onneksi, sillä se on laajalla alueella Etelä-Hämettä ainoa suurempi luonnontilainen suo. Lokakuun alku on aika , jolloin suolle on pakko päästä. Sen kertoo kuvakin.’

Tänä vuonna on marjoja tullut Etelä-Hämeessä lähes ennätystahtiin. Ensin mättäät peittyivät mustikoihin, sitten puolukoihin ja nyt on karpaloiden aika. Itse en pidä mustikoiden noukkimisesta kaikesta siitä propagandasta huolimatta, joka kertoo marjan terveellisyydestä ja käyttökelpoisuudesta. Niinpä mustikat jäivät paljolti metsään, vaikka niitä oli vielä syyskuullakin aivan kelvollisena noukittavaksi. Ehkä yksi syy on myös se, ettei mustikka oikein sovellu konepoimintaan. Puolukka onkin sitten eri asia. Taisin noukkia niitä iltojen ratoksi aivan yli tarpeen. Kun marjaa on paljon ja koneella noukkii, ei sangolliseen montaa kymmentä minuuttia mene. Niinpä tiinut ovat kellarissa täynnä herkkua talven varalle.

Karpalo on marja, joka monesti jää mättäille lintujen ravinnoksi. Kuitenkin se taitaa olla näistä meikäläisistä marjoista kestävin säilöttävä. Aikoinaan karpalot säilöttiin kokonaisina veden alle kellariin ja ne säilyivät hyvin seuraavaan suveen saakka. Myös harsopusseihin kuivaan tilaan niitä ripustettiin eikä vaurioita juurikaan tullut. Karpalot vain ovat hitaita noukkia, sillä konepoimintaa ei oikein voi tehdä ja jokainen marja on poimittava erikseen, usein moneen kertaan, kun se aina lipeää käsistä joustavien varsiensa vuoksi. Kuvan kaltaisia paikkoja on tänä vuonna ollut paljon ja niistä noukkiminenkin käy joutuisasti.

Moni pitää karpaloa liian kirpeänä marjana. Pelkältään syötynä se sitä varmaan onkin. Itse pistän karpaloita luonnonjugurtin joukkoon ja ripaus sokeria päälle. Silloin katrpalon kirpeys laimenee jugurtin pahmeyteen ja sokeri poistaa liiallisen ärhäkkyyden. Suosittelen! Aivan erinomaista on karpaloista puristettu mehu. Sitä vain pitää jonkin verran laimentaa eikä siinäkään sokeri ainakaan pahasta ole. Vanhastaan tiedetään karpalohyydykkeen kruunaavan monen liha-aterian. Hirvenmetsästys on menossa parhaillaan ja hirvipaistin koristeeksi ja kirpeydeksi kuuluvat ehdottomasti karpalot.

Jokohan tämä palopuhe riittää ja huomenna kaikki lukijat säntäävät lähimmälle suolle tätä herkkua hakemaan. Tänä vuonna kannattaa sitten ottaa pitkävartiset saappaat, sillä syksyn säät ovat saaneet monen suon tulvimaan. Karpalot löytyvät helpommin puiden juurilta ja mättäiltä, suon välipinnoilla ne ovat painuneet rahkan sisään eivätkä näy kovinkaan helposti ohikulkijalle.

Antoisia karpaloretkiä!

Rakkosammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

?

’Alkavat kesän kukkaset jo kuihtua ja kasvikartoitus muuttua lottoarvonnaksi ilman mahdollisuutta palkintoon. Viikonvaihteessa tein vielä kartoituksia, mutta ainakin silmäruohot, maitikat ja monet sarat alkoivat olla vetonsa menettäneet ja painua talvilepoon. Niinpä jäi metsäretkellä aikaa katsella sammalmaailmaa tarkemmin. Kostea sää pitää ne vetreinä ja tunnistettavina aina lumen tuloon saakka. Vielä eivät edes tippuvat lehdet peitä niitä alleen. Maksasammalten ihmeellinen maailma on meille useimmille ollut salattua, kun niiden pieni ja vaatimaton ulkonäkö ei ole houkutellut ihastelemaan. Itsekin olen niitä penkonut vasta muutaman vuoden ajan ja aina löytyy uutta ja erikoista katsottavaa. Tuntemusta pitää vain lisätä, sillä monien tuntomerkit ovat kovin pieniä, usein vain mikroskoopilla löydettävissä. Tänä kesänä olen törmännyt rakkosammaleeseen (Nowellia curvifolia) kolme kertaa ja niinpä se on alkanut tulla tutuksi ja sen tuntomerkit näkyviksi.’

Rakkosammal on pieni yleensä kuvassa näkyvän pötkön kaltainen verso, jonka pituus on noin sentin luokkaa eikä paksuuttakaan yleensä ole milliä enempää. Tyypillistä sille on kasvaa juuri kuvan kaltaisella tavalla lahopuun pinnalla suon laiteissa ja korpijuoteissa. Sammalen todellinen ulkonäkö paljastuu vasta mikroskoopilla ja toisessa kuvassa olenkin paljastanut sen nimen salaisuuden. Lehdet muodostavat pussimaisen aivan kuin otelomaisen vesirakon varren ja lehtien väliin. Oikeastaan millään muulla meikäläisellä sammalella ei ole vastaavaa rakennetta. Siksi se onkin helppo tuntea, varsinkin jos sen saa vielä mikroskoopin alle.

Rakkosammal ei ole yleinen. Vanhan määritysoppaan mukaan sitä on Suomesta tavattu vain Ahvenenmaalta, etelärannikolta ja Etelä-Savosta. Itse olen tänä kesänä ennen tätä löytöäni nähnyt sitä Hangossa ja Viron Saarenmaalla. Laji onkin yleinen etelämpänä aina tropiikkia myöten. Täällä se on äärirajoillaan. Liekö ilmastonmuutoksen syytä, että viime aikoina sitä on alkanut löytyä aina vain pohjoisempaa: yksi löytö Orivedeltä ja viimeisin tieto aina vanhan Korpilahden Vaarunvuorelta saakka. Nyt löytämäni kasvusto levittäytyi näyttävästi suohon kaatuneen männyn lahonneella rungolla Luopioisten Laipanmaan eteläosissa Hillosuolla.

rakkosammal1Jos hieman pohtii tarkemmin näitä uusia löytöjä, niin syitä lajin löytymiseen saattaa olla useitakin. Ensinnäkin sammal on pieni ja etsijöitä vähän, ei ole osattu pitää sitä silmällä, vaikka se juuri silmälläpidettävä laji (NT) onkin. Toisaalta sen luontaiset paikat ovat juuri Hillosuon kaltaiset luonnontilaiset suot ja niillä olevat pitkälle lahonneet havupuun kannot ja rungot. Eihän näitä enää juurikaan ole. Suot on raivattu ojikoiksi ja lahopuut poistettu. Nyt vaaditaan kaikkia tuulenkaatoja pois metsistä kuoriaisvaaran vuoksi, joten elintilaa jää entistä vähemmän. Ei siihen mitkään risut riitä. Spekulaatiota voisi jatkaa jo alussa mainitsemaani ilmastonmuutokseenkin. Lämpenevä ilmasto antaa mahdollisuuden eteläisille lajeille levittäytyä pohjoiseen. Tämähän on havaittu jo ainakin perhosten kohdalla, miksei siis sammaltenkin. Olisiko tällainen pieni rakkosammal, trooppinen laji, tulossa pohjoisemmaksi juuri tästä syystä? Mahdoton sanoa, mutta ei mahdoton ajatella!

Näin taas tuli todistettua, että metsässä kannattaa kulkea nenä maassa kiinni ja penkoa sellaisiakin paikkoja, joita ei heti miksikään noteeraa. Aina voi löytää jotain mielenkiintoista, jota sohvalla makaamalla ei edes osaa ajatella.

Verkonkutoja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

hamahakki1

’Sateisen kesän onni on huomata muutakin kuin tavallisia lajeja. Kun yrittää tehdä ruutua sateessa ja paperit kastuvat, ei ole muuta mahdollisuutta kuin suojata ne reppuun ja alkaa katsella jotain muuta aikansa kuluksi, tyhjän panttina kun ei jaksa olla. Kuvan hämähäkki taapersi laudan pintaa tyytyväisenä elämäänsä tai ainakin siltä näytti. Se kierteli ensin kurkistamassa laudan takaa, tuli sitten näkyviin ja saapasteli lopuksi kahdeksalla jalallaan edestakaisin antaen kuvata itseään edestä ja takaa. Lajista minulla ei ole tietoa, ei edes siitä, tekeekö se verkkoa saalistaakseen, juokseeko se saaliinsa kiinni vai vaaniko se sopivalla paikalla.’

hamahakki2Hämähäkit on mielenkiintoinen lajiryhmä. Kun viileän yön jälkeen kulkee niityllä tai metsässä, huomaa kuinka valtavasti hämähäkkejä on, sillä joka paikka on täynnä kasteen esiinnostamia seittejä. Suurin osa seiteistä levittäytyy ruohonkorresta toiseen muodostaen kuin pienen nuotan. Suuret ristihämähäkin seitit on ripustettu puiden ja pensaiden väliin ja juuri niitä saa yleensä repiä kasvoiltaan kulkiessaan varomattomasti metsässä. Osa seiteistä muodostaa kuvioita niin kuin suppilohämähäkin onkalomaiset rakennelmat. Olikohan se vuosi sitten, kun niittysuppilohämähäkki oli esillä? Siihen piti kiinnittää huomiota ja sen elinpaikoista raportoida. Ainakin minulta se huomioiminen jäi kokonaan. Vasta tänä kesänä tapasin kuvan kaltaisia reikiä suolta ja nekin olivat Viron Saarenmaalla. Liekö tämä hämähäkki meillä muuttunut harvinaiseksi tai katoamassa? Toisaalta en muista sitä lapsuudestanikaan ja silloin sen kyllä olisi huomannut, niin tarkkaan kaikki paikat tuli tongittua.

Ilman hämähäkkejä elämä olisi erilaista. Lintumaailma olisi peräti toisenlainen, sillä hämähäkit ovat tärkeällä sijalla monen linnun ruokalistalla. Ilman hämähäkkejä me itse tuskailisimme hyttysten ja kärpästen kanssa huomattavasti enemmän, sille ne taas ovat hämähäkin ravintolistalla ensimmäisenä. Tänä kesänä tuntuu siltä, että hämähäkit olisivat saaneet paiskia enemmän töitä, olisi ollut itsellä helpompaa tonkia metsän aarteita. Yleensä tähän aikaan metsä alkaa olla paikka ilman hyttysmyrkkyä, nyt tuntuu että inisiöiden määrä vain lisääntyy. No, sehän kuuluu sinne ja onhan hämyreille syötävää.

Kämmekän salaisuus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa


kammekka1’Olen pitkään, ainakin 30 vuotta, kuvannut ja ihmetellyt maariankämmekän monimuotoisuutta. Aikoinaan Luopioisten Kurkisuolla mittasin kukan kokoa, kannuksen pituutta, teriön osien suhdetta niin punakämmekällä kuin maariankämmekälläkin pääsemättä oikein minkäänlaiseen lopputulokseen. Sekavaa, perin sekavaa. Tänä kesänä suo on kasvanut väärällään kämmeköitä ja taas kerran sain todeta, että kukkien muoto, väri ja liuskaisuus vaihtelevat laidasta laitaan. En ole jaksanut uskoa, että täällä Hämeen sydämessä voisi kasvaa kalkkimaariankämmekkää (Dactylorhiza fuchsii), kunnes katseltuani kirjan kuvia ja omia kuviani oli todettava, että ääripäässä kukan liuskoittuminen muistuttaa kovasti kyseistä lajia. Kai se on uskottava. Olen nyt päivittänyt lajin Luopioisten kasvisto-sivuille ja merkinnyt ne paikat, joissa kuvan kaltaista kämmekkää kasvaa.’

Liuskakämmekät risteytyvät keskenään helposti ja osittain tästä syystä Kurkisuonkin kämmekät ovat niin monimuotoisia. Lisäksi vaihtelua tuntomerkeissä (kukan muoto ja väri) tapahtuu runsaasti lajin sisällä. Kurkisuolta löytyy nyt neljä lajia (puna-, maarian-, kaita- ja kalkkimaariankämmekkä). Luultavasti ne kaikki risteytyvat keskenään ja siksi suon kämmekkävaihtelu on niin monimuotoinen. Varmuudella olen vuosien kuluessa löytänyt ainakin punakämmekän ja maariankämmekän risteymän. Siinä kukan malli on toisen kuvan mukainen, epämääräinen ja jotenkin vääntynyt.

kammekka2-300x298Tämä risteymä on kuvattu tänä kesänä ja se oli kooltaan liki metrin korkuinen, kukkaterttukin oli 20 cm korkea. Osa alakukista oli jo kuihtunut, enkä ruvennut loppujakaan laskemaan, mutta paljon niitä oli, kaikki yhtä vääntyneitä ja vajaakuntoisia. Yhtä suuria risteymiä olen nähnyt suolla lähes joka vuosi.

Kaitakämmekkä (D. traunsteineri) on suolla äärimmäinen harvinaisuus. Tänä vuonna en varmuudella nähnyt sitä ollenkaan, tosin punakämmekätkin käydessäni olivat jo osin lakastuneet. Vuosittain sitä on löytynyt yhdeltä kohdalta alle puolentusinaa versoa, kaikki hyvin epämääräisiä ja muistuttavat nekin enemmän risteymää kuin oikeaa lajia. Koko niillä kuitenkin on pieni, alle 30 cm.

Tämä kesä on ollut hyvä kämmekkäkesä, johtuu varmaankin riittävästä kosteudesta. Kasvit ovat olleet reheviä ja kookkaita. Ne ovat kasvaneet suurina ryhminä ja hyvin elinvoimaisina. Monen kämmekän kukat ovat hehkuneet väriä ja säilyneet pitkään. Tämä viimeinen piirre saattaa kertoa sään viileydestä ja pölyttäjien viipymisestä.

Mikä sitten on maariankämmekän salaisuus? Ainakaan se ei minulle vieläkään vakuuttunut. Ääripäissä kukat ovat erilaisia, kasvit kokonaisuutena myös, mutta välimuodot sekoittavat pakkaa, saavat miettimään edelleen. DNA-testit kertovat totuuden ja niiden avulla lajit on saatu erilleen toisistaan, mutta eihän suolla voi testejä tehdä, siellä on uskottava silmiään. Pidetäänpä ne siis edelleen auki – jatkossakin.

Saarenmaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

saarenmaank.1

’Vietin muutaman juhannuksen jälkeisen päivän Viron Saarenmaalla kasvi- ja kuvausretkellä. Kohteena oli kuvan Saarenmaankämmekkä (Dactylorhiza osiliensis). Samalla tuli kuvailtua ja katsastettua saaren muitakin kämmeköitä. Kaiken kaikkiaan taisi löytyä pitkälti toistakymmen lajia ja lisäksi vielä variaatiot päälle. Länsi-Saarenmaa on kämmekkäseutua, paratiisia. Sieltä löytyy Viron monipuolisin valikoima.’

Dactylorhiza-suku on vaikea lajittaa. Lajit risteytyvät keskenään ja muodostavat sitten vähitellen kasvustoja, jotka näyttävät joka suolla erilaisilta. Punakämmekästä (D. incarnata) löytyy luunvärinen vahapunakämmekkä (var. ochroleuca) ja tummanpunainen verikämmekkä (var. cruenta). Kaitakämmeköistä (D. traunsteineri) löytyy sirppimäistä kämmekkää (D. russowii) ja rahkamättäiden rahkakämmekkää. Tavallisesta maariankämmekästä (D. maculata) erotetaan korpimuoto ja kalkkimuoto (ssp. fuchsii). Kun kaikki nämä sekoitetaan keskenään, on soppa valmis. Neljän päivän ajan tuijottelin kukkien alahuulen leveyttä ja liuskaisuutta, väriä ja tukilehtien muotoa, lehden täplien asemaa lehden ala- tai yläpinnalla. Kun sekaan sotketaan vielä nämä uutuudet, jotka edustavat toukokämmeköitä (D. majalis) ei voi kuin ihailla niitä, jotka pitävät nämä vielä järjestyksessä.

Saarenmaankämmekkä (D. osiliensis) erotettiin äskettäin toukokämmeköistä omaksi lajikseen. Sen seurana kasvoi Virossa omaksi lajikseen nimetty balttiantoukokämmekkä (D. baltica). Paikan päällä meille selvisi, että sitäkin oli jo edetty variaatiotasolle ja saatu oma paikallinen rotunsa Kuusniemenkämmekkä. Sen tieteellistä nimeä en vielä oppinut. Kun niitä kaikkia katseli tarkkaan, niin erot löytyivät, mutta olivat monesti hyvin pieniä. Hyväksyin ne, koska olen tottunut sammalmaailmassa erottelemaan lajeja solutasolla. Nyt riittivät sentään omat silmät ja joskus suurennuslasi.

saarenmaank.2Sille en kuitenkaan voinut mitään, että kun näitä minulle uusia kämmeköitä katseli, niin tuli taas mieleen muutaman vuoden takaiset katselmukset kotimaan kaitakämmeköistä. Silloin tuntui, että joka suolla oli oma rotunsa, joka erosi viereisen suon rodusta enemmän tai vähemmän selvästi. Silloin niitä nimettiin sirppikämmeköiksi ja rahkakämmeköiksi ja taisi olla vielä muitakin. Vanha Retkeilykasvio tuntee kuitenkin vain kaitakämmekän. Oppaamme kertoi meille, että nämä uudet lajit on tutkittu DNA-analyysillä ja todettu erilaisiksi. Voidaan siis nimetä lajeiksi, vai voidaanko?

Mikä on laji? Kirjoissa se selitetään eliöksi, joka pystyy lisääntymään ja saamaan itsensäkaltaisia jälkeläisiä. Kämmeköissä ensimmäinen pitää paikkansa, mutta jälkimmäinen ei aina. Risteymätkin muuttuvat usein lisääntymiskykyisiksi. Luulin, että DNA-tutkimukset selvittäisivät nämäkin ongelmat, mutta niin ei ole tainut käydä.

Kämmekät, hienosti sanottuna orkideat, ovat kauniita katsella ja etsiä. Niiden parissa vierähtää hetki jos toinenkin, eikä se aika mene hukkaan. Joka vuosi käyn tarkastamassa Luopioisten Kurkisuon kämmekät ja toteamassa, että sielläkin on muuntelua. Kaikki senkään suon kämmekät eivät sovi tiukkoihin lajiraameihin.

Rahkasammalvuosi

Julkaistu , kirjoittanut
1

rahka1

’Vaikka pakkanen paukkuu edelleen ainakin öisin, alkavat sammalet jo heräillä. Katselin hiihtolenkillä kallionkylkeä, josta nousi lumen sulaessa höyryä ja samalla paljastui kalliohyllyltä ensimmäiset sammalet ihailtavaksi. Kuvan kangasrahka aloittaa yhteyttämisen heti, kun sää sen sallii ja sen vesisäiliöinä toimivat rahkasolut pystyvät pidättämään vettä. Kevät tulee!’

Luonnonsuojeluliitossa valittiin vuoden 2011 lajiryhmäksi rahkasammalten suku. Tämähän on maamme suomaisemassa oleellinen kasviryhmä, sillä suuri osa soiden pintakasvillisuudesta ja turpeesta muodostuu juuri rahkasammalista. Meistä tavallisista tallaajista näyttää siltä, että kyseessä on vain yksi laji, ehkä ainoastaan muutamalla värimuodolla elävöitettynä, mutta todellisuudessa Suomestakin löytyy peräti 40 erilaista rahkasammalta. Itse olen nähnyt niistä ehkä kolmisenkymmentä. Monet ovat lajilleen vaikeasti määritettävissä, mutta on joukossa aivan selviäkin, omannäköisiään lajeja.

Kun viime kesänä kokosin sammalsivuja kasvisivujeni jatkoksi, menin kesäkuun puolivälissä Luopioisten Kurkisuon laitaan tutustuakseni rahkasammalten maailmaan. Kävin hakemassa suota kourallisen rahkasammalia ja toin sen ’rantaan’ tutkittavaksi. Näin etsin ja kuvasin yhden aamupäivän aikana suolta toistakymmentä lajia. Monet lajit ovat tunnistettavissa ulkonäkönsä avulla, mutta muutamia piti katsella joko suurennuslasin tai mikroskoopin läpi ennen kuin lajimääritys varmistui.

Rahkasammalissa ei ole montaakaan uhanalaista lajia, mutta jos suot hupenevat entiseen tahtiin, saattaa tilanne muuttua. Nyt kun puhutaan paljon hiilijalanjäljistä ja hiilivarastoista, tuntuu käsittämättömältä, että meillä edelleen tuhotaan näitä hiilen pidättämiseen erikoistuneita yhteisöjä. Rahkasammal varastoi paitsi itseensä vettä, myös hiiltä turpeeseen suuria määriä. Jääkaudesta lähtien hiili on ollut kiinni yhä paksunevassa turvepatjassa ja niinpä suot pidättävätkin sitä esimerkiksi metsien maaperään verrattuna yli nelinkertaisen määrän (5700 miljoonaa tonnia / 1300 miljoonaa tonnia). Suon ojitus hävittää tämän varaston ja turpeen poltto päästää sen ilmakehään.

rahka2

Oma suosikkini rahkasammalisssa on korpirahka. Sen viisisakaraista tähteä muistuttavat latvatupsut saattavat rehevässä korvessa peittää alleen laajoja aloja. Tällainen vihreä tasainen matto houkuttaa istahtamaan, mutta sitä ei pidä tehdä. Matto pettää ja alla on silkkaa vettä, joskus hyvinkin syvää. Usein olen saanut kaataa vettä saappaasta pettävän korpirahkamättään jälkeen.

rahka3

Toinen suosikkini on viitarahka. Sen yhtenäiset pehmeät kasvustopeitteet löytyvät usein lampien soistuneista reunametsistä. Kuvassa kasvi on ’kukalla’. Rahkasammalten itiöpesäkkeet ovat pallonmuotoisia ja joillakin lajeilla, kuten viitarahkalla, niitä kehittyy keskikesällä runsaasti. Viitarahkamättäälle saa rauhassa astua, sillä sen pehmeän kasvuston alta löytyy usein kovaa maata.

Kun kerran tämä vuosi on arvovaltaisella taholla valittu rahkasammalten teemavuodeksi, voisi niitä yrittää etsiä lisää. Luopioisten kartoituksessa löydettyjä rahkoja on nyt kaksikymmentä lajia ja kun katsoin toiset kaksikymmentä kirjallisuudesta, löysin kuusi sellaista, jotka varmuudella siellä kasvavat, mutta joita en ole vielä löytänyt. Eipä siis muuta kuin ensi kesänä etsimään, jotta syksyllä voin palata asiaan hyvin uutisin.

Päivä suolla

Julkaistu , kirjoittanut
2

kurkisuo1

’Voiko suolla olosta nauttia? Jos asiaa kysyy satunnaiselta ohikulkijalta, saa melko varmasti kielteisen vastauksen, varsinkin jos taivaalta tulee tihkua, pilvet roikkuvat puidenlatvojen tasalla ja hirvikärpäset pörräävät korvissa. Tänään kuitenkin vietin useita tunteja Kurkisuolla ja nautin – nautin todella.’

Lueskelin muutama päivä sitten kesän Suomen Luontoa ja siellä olevaa professori Rauno Ruuhijärven haastattelua. Hän on tehnyt pitkän elämäntyön suomalaisen suoluonnon tutkijana ja puolestapuhujana, onnea vain 80-vuotiaalle. Hänen ja muiden tutkijoiden peruja ovat soiden luokittaminen, suojelu ja rauhoitusohjelmat. Osaltaan saa häntä siis kiittää myös siitä, että saatoin tänäänkin edelleen kulkea vapaasti Kurkisuolla ja nauttia sen luonnontilasta. Lehdessä hän ilmoitti yhdeksi mielisuokseen Padasjoen Kurkisuon. Samasta suostahan tässä on kyse. Itse kutsun sitä Luopioisten Kurkisuoksi tai kai nykyään pitäisi kutsua Pälkäneen Kurkisuoksi, mutta yhtä kaikki samasta suosta on kysymys. Vaikka nimet vaihtelevat, niin suo pysyy. Itse en Kurkisuolla muista koskaan tavanneeni ketään, vaikka yhteen aikaan miltei asuin siellä, kun tein suon tyypitystä ja kasvikartoitusta. Ihme, ettemme ole koskaan tavanneet. Nytkin näin kyllä saappaanjälkiä, mutta kulkija oli jo muualla.

Syksyinen suo tarjoaa raitista ilmaa, hiljaisuutta ja karpaloita. Pienen patikoinin jälkeen totesin karpalot vielä raaoiksi. Kyllä ne vanhat ihmiset ovat tienneet, kun sanoivat, ettei suolle karpalojahtiin kannata mennä ennen kuin ensipakkasten jälkeen. Noukin litran verran näytille, myöhemmin lisää. Kiersin kuitenkin, kun aikaa oli, koko suon. Oikeastaan nyt, kun isommat kasvit käyvät jo talvilepoon, olen innostunut sammalista ja niitähän suolla riittää. Koko suon pintaa peittää lähes yhtenäinen sammalmatto, pääasiassa erilaisia rahkasammalia. Niinpä tein pikaisen inventaarion, mitä sammalia Kurkisuolta löytyy. Tässä työpöydän ääressä täydensin sitten listaa omista kokoelmistani ja sain seuraavanlaisen tuloksen:

* lehtisammalia: suonihuopasammal, isonäkinsammal, kalvaskuirisammal, hetesirppisammal, luhtakuirisammal, rämekarhunsammal, nuokkuvarstasammal, metsäkulosammal, kangaskynsisammal, pörrökynsisammal, kantokynsisammal, kiiltolehväsammal, lehtokarhunsammal, korpikarhunsammal, luhtakarhunsammal, lahosammal, kerkkäkynsisammal, seinäsammal, kerrossammal, kivikynsisammal

* rahkasammalia: 19 erilaista lajia

* maksasammalia: suokinnassammal, rahkanäivesammal, luhtaliuskasammal,
silmäkerihmasammal, nevaruoppasammal

Varmaan vielä muitakin löytyy, mutta nämä nyt alkuun. Rahkasammalet ovat minusta veikeitä otuksia. Ne köllöttelevät milloin kuivissa mättäissä, milloin rimpivesissä ja näyttävät aluksi kaikki ihan samanlaisilta. Mutta kun niitä katsoo tarkemmin, löytyvät erot ja nekin voi määrittää omiksi lajeikseen. Tottumusta se kyllä vaatii. Pistänpä tähän mukaan kauniin keräpäärahkasammalen kuvan, koska se oli uusi tuttavuus tällä retkellä.

kerapaarahka

Suo on syksyllä täynnä mielenkiintoista katsottavaa: korppi huuteli metsäsaarekkeiden päällä, niittykirviset olivat muutolla, tikan nakutus kuului lahopuun tyveltä, liekö ollut pohjantikka kun piilotteli. Niin ja tietysti ne hirvikärpäset, eihän niitä ilman enää pysty olemaan. Mieluummin olisin katsellut hirviä kuin noukkinut kärpäsiä niskastani, mutta eihän onni ja autuus tule pelkistä hyvistä asioista tarvitaan vähän pippuriakin joukkoon. Onneksi tällä kertaa näitä mönkijöitä oli niukanlaisesti, vain muutamia kymmeniä.

Karpalot kypsyvät vähitellen. Viikonvaihteeksi on luvattu pakkasta, joten ensi viikolla saattaa saada jo kypsää saalista ja sitä riittää. Tuntuu, että tänä vuonna karpaloita on ennätysmäärä ja isoa, niin isoa etten pitkään aikaan ole sellaisia nähnytkään.