’ Taas yksi järkäle. Kun kävin kesän alussa kirjakerhon myymälässä ja tartuin Irvingin uuteen kirjaan, henkäisin huomatessani kirjan ohuuden: Vihdoinkin Irving on tehnyt pienen kirjan. Sitten katsoin sivumäärän ja totesin kirjakerhon postitusten ym:n syiden vuoksi ohentaneen paperin miltei Raamatun luokkaan ja niin yli 600-sivuinen opus mahtuu alle kahteen senttiin. No, luettavaa riitti kesäöihin ja aikaa kului. Nyt luenta on takana, enkä antaisi sitä pois. Kokemus tämä oli taas ja kirjan loputtua suun veti virneeseen juuri niin kuin ennenkin hänen teostensa jälkeen. Tässä muutama kommentti tuoreeltaan.’
Tarina alkaa nuoren kanadalaispojan Angel Popen hukkumisesta Twisted Riverillä New Hampshiressä. Tarina päättyy puoli vuosisataa myöhemmin samalla joella kirjailija Daniel Baciagalupon romaanissa. Välille mahtuu tarina, joka kertoo nuorena rammaksi tulleen kokin Dannyn isän tarinaa, mutta myös metsuri Ketchumin ja poliisi Carlin, Six-Pack Bamin ja intiaani Janen tarinaa. Se kertoo kokin vaimosta Rosiesta, Dannyn äidistä, Dannyn vaimosta Katiesta ja pojasta Joesta ja lopussa myös Taivasnaisen paluusta Dannyn elämään. Kirja siis alkaa Angelin kuolemalla, josta muodostuu yksi lanka läpi koko kirjan. Tukkijoella kokki Dominic Baciagalupo valmistaa herkullisia aterioita työmiehille Kokintalossa. Hän ystävystyy paitsi Ketchumin kanssa niin myös intiaani Janen kanssa, mistä taas seuraa ikävyyksiä poliisi Carlin kanssa, jonka tyttöystävä tämä on. Danny on silloin hieman toisella kymmenellä ja luulee illan pimeydessä intiaani Janea karhuksi, joka on hyökännyt isän kimppuun. Niinpä hän läjäyttää Janelta hengen pois raskaalla paistinpannulla. Peittääkseen tapahtuman kokki raahaa Janen Carlin keittiöön ja sen jälkeen hän pakenee poikansa kanssa paikkakunnalta. Carl luulee vuosikaudet tappaneensa Janen juovuspäissään, mutta kun totuus paljastuu, alkaa hän etsiä kokkia pahoissa aikeissa. Ketchum toimii kokin auttajana ja varoittajana. Kokin pako jatkuu läpi kirjan ensin Bostoniin, sitten Vermontiin, Iowaan, taas Vermontiin ja lopulta Torontoon, jossa pako päättyy traagisesti. Matkan aikana kokki työskentelee useissa ravintoloissa, saa uusia ystäviä, elää Angel Popen äidin kanssa monta vuotta, kasvattaa poikansa Dannyn aikuiseksi. Dannysta tulee kuuluisa kirjailija, joka ottaa kirjoihinsa aiheet omasta lapsuudestaan ja elämästään niin, ettei kukaan usko niitä tosiksi. Hän muuttaa nimensä Danny Angeliksi, ettei Carl pääse heidän jäljilleen. Hänen vaimonsa jättää hänet Joen ollessa vielä pieni eikä Danny pääse siitä oikein koskaan yli. Hulvattomissa juhlissa taivaalta laskeutuu laskuvarjolla alaston Amy keskelle sikolättiä ja tästä Joen nimeämästä Taivasnaisesta Danny haaveilee eläessään yksin kaikkien muiden kuollessa hänen ympäriltään. Kirjan lopussa Carl pääsee perille, mutta onnistuu aikeissaan vain puolittain. Ketchum elää Dannyn suojelijana ja ystävänä elämänsä loppuun saakka, mutta ei koskaan kerro todellista syytä siihen, miksi hän haluaa päästä eroon vasemmasta kädestään. Dannyn viimeinen kirja valmistuu kaikesta huolimatta Torontossa autiolla erämaa-alueella ja kun kirja on valmis, on tarinakin loppunut.
Kun olin päässyt tarinan loppuun, jäin hetkeksi istumaan paikalleni suosikkituoliin ja katsoin kaukaisuuteen: juuri näin, juuri näin kirja pitää kirjoittaa, jotta siitä tulee kokonainen kantava tarina. Tästäkin kirjasta voisi sanoa, ettei juoni ole tärkeä vaan itse tarina. Irvingmäiseen tyyliin se pursuaa vuolaana virtana kuin Twisted River kevättulvassa, se rönsyilee kuin keväinen kukkaketo joka suuntaan ja se palaa lopulta alkuun juuri niin kuin hyvä tarina tekee. Tarinassa ei tällä kertaa kovin paljon painita, mutta ainakin Dannyn poika Joe harrasti painimista, karhu sen sijaan sai taas keskeisen roolin kirjan juonen etenemisessä. Danny kolauttaa tarinan vauhtiin paistinpannulla tragikoomisesti ja sen jälkeen karhuja kaihdetaan koko tarinan ajan. Myös kirjoittaminen ja kirjan tekeminen ovat keskeistä tarinassa. Irving oikeastaan kuvaa omaa itseään ja kirjoittamistaan: Danny on kuin Irving itse ehkä epäonnisempi vain. Lehtihaastatteluissa Irving on kertonut, että hän kuvaa kirjassa omia pelkojaan. Dannylle tapahtui elämässä kaikki se paha, mitä Irving ihmisenä pelkää. Ehkäpä siinä on se yhtymäkohta kirjan juonen ja kirjailijan välillä. Tarina on sekoilua alusta loppuun ja siksi ehkä jonkin verran epäuskottavakin, mutta sellaistahan elämä on ja Danny kirjoittaa kirjoissaan omasta elämästään, ehkäpä Irvingkin.
Kirjassa ei nyt ole edellisten tapaan suuria kummallisuuksia, ei sirkuslaisia, ei seksuaalivähemmistöjen edustajia, ei järkyttävän erikoisia henkilöitä, mutta kyllä tästäkin löytyy outoutta. Väkivalta on koko ajan läsnä mutta piilossa. Se esiintyy jatkuvana pelkona paon muodossa ja kun Carl ampuu kokin, ei oikein osaa enää olla surullinen, sitä kun odotti koko kirjan ajan. Taivasnaisen hulvaton alastulo on Irvingin humoria parhaimmillaan, groteskia ja absurdia yhtäaikaa. Eikä taida Katien toimintakaan olla aivan jokapäiväistä, kun hän pelastaa Dannyn Vietnamista ja hylkää hänet sitten tehdäkseen saman tempun jonkun toisen kanssa. Koko kirjan värikkäin hahmo on Ketchum, rääväsuinen metsuri, joka vanhalla iällään opettelee lukemaan voidakseen kommentoida Dannyn kirjoja. Lukijalle jää epäselväksi kolmiodraama Dannyn lapsuudesta: kuka on kuka ja kuka rakasti ketä, miksi Rosie meni jäälle, miksi Ketchum ei pelastanut häntä?
Kirja oli kuitenkin näin kesälukemiseksi hivenen liian pitkä ja raskas. Se olisi vaatinut enemmän keskittymistä ehkä ankarampaa toimittamista. Voin kuitenkin suositella sitä lämpimästi kaikille Irvingin kirjojen ystäville. Siihen ei pidä kuitenkaan suhtautua liian vakavasti, vaan ottaa se sittenkin ainoastaan kesälukemisena.
Irving, John: Viimeinen yö Twisted Riverillä. Tammi 2010 (2009). 610 s.
