Aihearkisto: Putkilokasvit

Syyskesän yllätys

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

ojakaali

’Eilinen päivä toi Luopioisiin uuden kasvilajin. Olin aamulla lähtenyt tarkastamaan vesikasvillisuutta Kaukkalaan Urkanjärvelle, mutta innostuin siinä samalla kartoittamaan kasvillisuutta laajemminkin. Niinpä törmäsin kuvan kasviin aivan yllättäen. Tai ei kai noin pienen kasvin kohdalla voi puhua törmäämisestä. Täytyy tunnustaa, että kumarruin traktorin tekemässä urassa kasvavan kasvi puoleen varmistaakseni siinä kasvavan orvontädykkeen, joka vielä puuttui lomakkeestani. No, eihän se mikään orvontädyke ollut, vaikka sen ehytlaitaiset tehdet muistuttavatkin tätä aika paljon. Kyseessä oli aivan muu kasvi, ojakaali.’

Ojakaali (Lythrum portula) kuuluu rantakukkakasveihin eikä voisi hetimiten ajatellakaan, että iso punakukkainen rantakukka (Lythrum salicaria) kuuluu samaan sukuun ja on siis sen lähilaji. Ojakaali on yksivuotinen, kosteiden alustojen kasvi, joka tekee runsaasti siemeniä turvatakseen olemassaolonsa. Sen kukat ovat pienet, punertavat, terälehdettömät ja sijaitsevat yksittäin lehtihangoissa. Lehdet ovat sentin mittaiset, lusikkamaiset ja usein punertavat. Kasvi esiintyy Suomessa yleisenä vain Lounais-Suomessa. Muualla maan eteläisissä osissa se on harvinainen ja harvalukuinen. Niinpä se onkin luokiteltu uhanlaisuudessa vaarantuneeksi lajiksi (VU) lähinnä sopivien kasvupaikkojen häviämisen vuoksi. Kasvutavaltaan se kuvan mukaisesti rönsyilee pitkin avoimen savi- tai mutamaan pintaa kiinnittyen juurillaan useasta kohtaa maahan.

Löytämäni kasvusto oli melko runsas. Kasvia kasvoi etsinnän jälkeen lopulta useassa paikassa pellon reunapalteessa ja huonokuntoisen peltotien painanteissa. Sen kasvustot olivat tiiviitä kämmenen kokoisia tai suurempia ja kasvi näytti voivan kasvupaikallaan hyvin. Olin kyllä odottanut löytäväni tämän kasvin jostakin Luopioisten alueelta, koska sitä kasvaa harvakseltaan muuallakin Etelä-Hämeen alueella, lähinnä Kuhmalahden Pohjanlahden rantamudalla, mutta siitä huolimatta löytö oli pieni yllätys. Aikaisemmin sitä on löydetty Irja Martikaisen toimesta 1920-luvulla ja Urho Mäkirinnan avulla 1950-luvulla. Kummankaan tarkkaa löytäpaikkaa en tiedä, jotta voisin käydä tarkastamassa paikan uudelleen.

Mikä sitten on ojakaalin tulevaisuus? Ojakaali siementää runsaasti ja leviää sopiville kasvupaikoille laajoiksi kasvustoiksi, mutta se ei kestä isompien kasvien varjostusta eikä kilpailua. Nyt pelto oli kylvetty ohralle ja reunoihin oli jäänyt kasville sopivaa kasvutilaa, mutta jos pellon viljely lopetetaan, niin kuin valitettavasti usein näinä päivinä maaseudulla käy, ei kasvi jaksa sinnitellä heinikossa montaakaan vuotta. Lähistöllä ei ole sille sopivaa avointa aluetta, jossa kasvupaikkavaatimukset toteutuisivat. Silloin sille käy niin kuin toiselle vastaavanlaiselle pienelle yksivuotiaalle hetekaalille (Montia fontana), joka hävisi ainoalta luopioislaiselta kasvupaikaltaan Kuohijoelta juuri pelltojen hylkäämisen vuoksi. Kumpikin saattaa säilyä siemenpankissa pitkäänkin ja kun peltoa taas muokataan, nousee kasvikin kukoistamaan. Toivoa sopii ojakaalille pitkää ikää.

Levää?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

levää

’Melontaretkellä törmäsin Luopioisten kirkonkylän Mikkolanlahdella veden pinnalla ajelehtivaan levään. Se oli kuvan mukaista pyöreää litteää kasvustoa, joka kiinnittyi vesikasveihin ja kerääntyi niiden ympärille ryhmiksi. Ensin luulin sitä surullisenkuuluisaksi sinileväksi ja sillä tonnalla otin siitä myös kuvia. Kun kuitenkin tarkemmin sitä katselin ja googlasin netistäkin, päädyin epämääräisyyteen. Ei se taidakaan olla sinilevää!

levää2

Muistan nähneeni vastaavia möykkyjä aikaisemminkin, mutta silloin on ollut mukana myös juuri sinileväksi ajattelemaani kelmumaista voimakkaasti haisevaa ja limaista kasvustoa. Nämä otukset kelluivat veden pinnalla ja näyttivät hakevan mahdollisimman pyöreää muotoa aivan kuin vesipisara rasvaisella pinnalla. Sinilevät kasvavat ravinnekuorimituksen alaisessa vedessä, joissa on runsaasti fosfaatteja ja nitraatteja. Mikkolanlahden vesi näytti päällisin puolin kirkkaalta ja puhtaalta, mutta voimakas kuvissakin näkyvä ärviäkasvusto kyllä kielii muustakin. Suojaisat lahdet olivat täynnä paitsi ärviöitä myös isoa vesihernettä, uistin– ja heinävitaa, kaita– ja pikkupalpakkoa sekä jonkin verran vesiruttoa ja karvalehteä. Viimeksimainittu saattaa joissain oloissa röyhähtää massaesiintymäksi, mutta ainakaan nyt sitä ei löytynyt muutamaa versoa enempää, ehkä olivat jopa tulleet kauempaa kellumalla. Mutta tuo pallomainen kasvusto jäi arvoitukseksi. Jos joku lukija siitä jotain osaa sanoa tai arvailla, niin otan mielihyvällä kommentteja vastaan.’ 

Mukava löytö

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

keltapeippi

’Nopeasti katsottuna ylläolevassa kuvassa ei ole mitään kummallista, vähän nuutuneita lehtiä vain. Niin minäkin luulin, kun katselin hämärässä elokuun illassa vanhan pellon laitaa Holjassa. Lähempi tarkastelu muutti ajatuksia ensin epäileväksi sitten onnelliseksi: vanha tuttuhan se siinä köllöttelee. Tosin en ole keltapeippiä (Lamiastrum galeobdolon) aikaisemmin Luopioisten luonnossa nähnyt, mutta kylläkin katsellut sitä muutamassa puutarhassa. Kirjatiedot kertovat sen olevan koristekasvin, joka esiintyy viljelyjäänteenä vanhoissa puutarhoissa ja puistoissa lounaisessa Suomessa. Harvoin sitä tavataan viljelykarkulaisena rehevistä metsistä. Alkuperältään se on keskieurooppalainen laji ja aikaisemmin olenkin sitä katsellut saksalaisessa pyökkimetsässä. Silloin sillä oli kauniit keltaiset kukat, juuri samanlaiset kuin valkopeipilläkin, mutta väriltään siis keltaiset. Suomessa en kukkia ole nähnyt, edes puutarhassa. 

Nyt löytynyt kasvusto sijaitsi vanhan pellon reunassa ranteenvahvuiseksi kasvaneessa haavikossa parin neliön alalla. Se näytti voivan hyvin ja kuten kuvastakin näkyy, sen rönsyt ovat elinvoimaisia ja eteenpäin pyrkiviä. Rönsylehdistä sen erottaakin, koska niissä on vaaleitä laikkuija aivan kuin niille olisi kaatunut maalia tai kasvanut hometta. Mistä tämä kasvi sitten on sinne joutunut? Lähellä kasvustoa on sijainnut vanha asuinrakennus ja pelto on ilmeisesti ollut tämän talon käytössä. Niinpä kasvusto saattaa olla kuitenkin viljelyjäänne, vaikka se onkin hyvin itsenäisen tuntuinen. Toinen mahdollisuus sen ilmaantumiseen on tuo iänikuinen roskien metsään kuskaaminen. Kun puutarhajäte kipataan sopivalle paikalle, eivät kaikki kasvit kuivu ja kuole, osa kasvaa edelleen ja muodostaa joskus kiusallisenkin tulokaskasvuston. Näin käy koristepensaista spireoille, angervoille, ruusuille ja muillekin ruusukasveille. Joskus on vaikea läpäistä tiheää luumupuukasvustoa paikassa, jossa sitä ei pitäisi olla ollenkaan. Oli miten oli, hyväksyn keltapeipin kuitenkin Luopioisten kasvistoon kuuluvaksi. Se on 741. laji ja kolmas tänä kesänä löydetty. Onneksi olkoon uudelle tulokkaalle ja menestyköön kasvupaikallaan, jota tällä hetkellä ei uhkaa mikään muu kuin umpeenkasvu ja se onkin paha uhka pienelle yrittäjälle.’

Muotojen rikkautta

Julkaistu , kirjoittanut
1

niittyhumala1

’Viikon puolivälissä kohtasin yllä olevan kuvan kaltaisen kasvin. Se kasvoi kirkonkylän seurakuntakeskuksen nurmikolla ja oli tullut tänä kesänä jo moneen kertaan leikkurilla yliajetuksi. Enpä ole ennen nähnytkään valkokukkaista niittyhumalaa. Aloin silloin muistella kaikkia niitä lajeja, joilla esiintyy värimuotoja. Valkokukkaisuus taitaa olla niistä yleisintä. Muistan nähneeni ainakin kelloilla (harakankello, kurjenkello, peurankello) valkokukkaiset muodot. Myös purtojuurelta sellainen löytyy, samoin ruusuruoholta, jolta en ole sitä kuitenkaan valokuvannut. Sinivuokolla on valkoinen muoto samoin maitohorsmalla ja aho-orvokilla. Varmaan on vielä muillakin, mutta nämä nyt tulevat mieleen. Yhteistä näille on ehkä horsmaa lukuunottamatta se, että ne ovat alunperin sinikukkaisia ja että niillä esiintyy oikeastaan värivaihtelua läpi koko skaalan valkoisesta lilan kautta siniseen, jopa punaiseen saakka. Taksonomit ovat antaneet näille omia muotonimiä ja puutarhurit jalostaneet näistä uusia lajikkeita puutarhoihin.

Eksoottisiakin värimuotoja löytyy, jolloin valkoinen muuttuukin punaiseksi. Tällainen on esimerkiksi siankärsämö.

siankarsamo1Värin voimakkuus on antanut näille eksoottisille muodoille omat nimensä f. atrorubens ja f. rosea. Erikoinen on myös maitohorsman punavalkoinen kukka, jossa verholehdet ovat jääneet tai muuttuneet terälehtien värisiksi ja terälehdet vaalentunut. Tällainen ilmestys tuli vastaani muutama vuosi sitten Kuhmalahdella.

horsma1Kokonaan oma alueensa ovat sitten lehtien värivauriot, jotka saattavat johtua geenivirheestä tai virustaudista. Tunnettu on ainakin viiruhelpi, joka on tavallisen ruokohelven raitalehtinen muuoto (f. picta). Pari kesää sitten kävin katsomassa viirulehtistä kieloa, joka kasvoi naapurin aitan takana. Tänäkin kesänä kasvi oli kovassa vedossa. Tulisikohan siitä uusi puutarhalajike, ainakin se on ihan näyttävän näköinen. 

Kannattaa sitä näitäkin luonnon ihmeitä tarkkailla ja ihmetellä. 

kielo1

 

Harmaata härmää – mikrosienten maailmaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

paatsamanharma

’Olen kaiken muun ohella etsinyt ja kuvannut myös pienen pieniä sieniä. Jotkut kutsuvat niitä mikrosieniksi toiset piensieniksi, mutta minulla kyseessä ovat sellaiset sienet, jotka kasvavat loisina kasvien pinnalla. Tällaisia ovat ruosteet, härmät, lehtihomeet, pikisienet, pöhösienet yms. Niitä on mukava katsella, koska ne usein värjäävät kasvin aivan erinäköiseksi kuin se luonnostaan olisi. Kyllähän siinä viivähtää mielessä sekin, etteivät nuo kasvit taida aina näistä loisistaan pitää. Mikrosienet ovat kuitenkin helppo ryhmä tutkia, koska suuren osan voi määrittää isäntäkasvin mukaan. Jos sitten perehtyy niihin syvällisemmin, ollaan taas kerran mikroskoopin kanssa tekemisissä.

Nyt on mikrosienirintamalla hyvä aika. Lämmin kesä on kypsytellyt sienet kasvamaan ja niitä näkeekin tällä hetkellä kaikkialla, on heinän härmää ja ruostetta, vaahteran tervätäpläsientä ja pajun pikisientä. Täällä Sydän-Hämeessä yläkuvan paatsamanhärmä saa kasvin lehdet hopeanhohtoisiksi ja alakuvan tuomenpunalaikkusieni värjää lehdet kuin veritäplillä. Nyt löytyy niin härmiä kuin ruosteitakin. Ruttojuurikasvuston lehdet ovat alapinnaltaan ruosteen värjäämät, leskenlehdissä on toisenlaisia ruosteita ja monissa maitikoissa näkyy kuin maalitahroja.

Sieni heikentää isäntäkasvin kasvua. Eilen näin amerikanhorsmalla härmää, joka oli tappanut koko kasvin. Tällainen ärhäkkä härmä voisi tulla isokiertokasvustoihinkin tai jättipalsamin riesaksi. Ei olisi niin paljon kitkettävää, mutta kierrolla on vain laikkusienensä eikä se näytä edes paljon heikentävän kasvua eikä jättipalsamilla ole edes härmää niin kuin serkullaan lehtopalsamilla.

Mikrosieniä on helppo kerätä. Sienen vaivaamia kasvinosia vain hetkeksi prässiin kuivumaan ja sitten paperista taiteltuun koteloon. Hyvä olisi ottaa mukaan myös jotain, josta kasvin voi määrittää, kukka tai hedelmä. Keruutiedot vielä mukaan ja talteen lähetettäväksi vaikka jollekin luonnontieteelliselle museolle. Mikrosienistä on kovin vähän keruuksia ja tietoja niiden levinneisyydestä maassamme. Näin voi auttaa tiedettä eteenpäin.’

tuomi

Joko on myöhäistä?

Julkaistu , kirjoittanut
2

palsami2

’Kaunista ja peittävää kasvustoa – kuka sitä vihaisi? Näin voisi luonnehtia yllä olevan kuvan kasvia. Olen aika monta kertaa kirjoittanut vieraslajeista tälläkin areenalla, mutta kai tänne vielä yksi hätähuuto mahtuu. Valtakunnallisestikin tähän on puututtu ja vain lupiinin osalta lienee kädet nostettu pystyyn. Kun tätä jättipalsamia kitkin eilen monen aarin alalta, niin en voi sille mitään, että tuli samanlainen tunne, joko on liian myöhäistä. 

Jättipalsami on yksivuotinen ja luulisi sen hävittämisen olevan helppoa, mutta tässä viraslajiasiassa mikään ei ole helppoa. Kasvi kasvattaa metrisen varren ja sen päähän lukemattomia kukkia, joista sinkoilee vielä lukemattomampia siemeniä, kauaskin. Jos kasvin niittää nurin, se kasvattaa uuden varren ja haaroo tyveltä voimakkaasti. Vielä saman kesän aikana haarat kukkivat ja tekevät siemeniä. Jos sen repii juurineen maasta, kukat jatkavat kukkimistaan ja siemeniä syntyy edelleen. Jos sen jyrää, se nousee sittenkin. Polttamista en ole kokeillut.

Kasvi on kieltämättä kaunis, mutta kun tuntitolkulla yritin estää sen leviämistä rantaluhdille ja pensaikoihin, en enää nähnyt sen kauneutta. Kaveriltani kuulin hänen olleen samanlaisissa talkoissa ja yrittäneen estää sen pääsyä kotimaisiin lehtopalsamikasvustoihin, jotka se aivan varmasti tukahduttaa massansa alle. Nyt on viimeinen aika tänä vuonna yrittää edes, ettei tarvitse tämänkin suhteen nostaa käsiä pystyyn. Itse raivasin sitä pois vetämällä koko kasvin juurineen maasta ja katkaisemalla sen jälkeen sen kukkatertun pois. Se varmaankin olisi pitänyt pistää mustaan jätesäkkiin ja polttaa nuotiossa, mutta sitä en enää jaksanut tehdä. Suuri osa kukista oli vielä keskeneräisiä. Tämä toimenpide pitäisi sitten tehdä useita kertoja kesässä ja useana vuonna peräkkäin. Tuntuu suurelta urakalta tehdä se yksin. Luonnonsuojelusta kiinnostuneet järjestöt tekevät talkoilla tätä, mutta eivät nekään joka paikkaan ehdi. Jotenkin tuntuu pessimistisenä, että tämäkin kasvi on tullut jäädäkseen ja vähitellen tukahduttaa alleen luhataniittyjemme ja rantojemme kasvillisuuden. Valitettavasti! Jos jokainen tekisi voitavansa oman talonsa läheisyydessä, niin jotain olisi vielä pelastettavissa, mutta se vaatii viitseliäisyyttä ja peräänantamattomuutta, tuntuu, että jonkinlaista hulluutta.’

Punainen humaus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

leppä

’Kahlasin tässä päivänä muutamana vanhan hiekkakuopan pohjalla kymmensenttisessä vedessä. Olikohan siellä kaivettu liian syvälle, pohjavesirajan alapuolelle? No, joka tapausessa hieraisin silmiäni, kun näin oheisen kuvan mukaisen näyn. Mitä tuolla on, mikä väri, mikä kontrasti? Eihän vielä ole ruska-aika eikä mikään muukaan keskikesällä tee tuollaista väriä. Lähempää tarkasteltuna punaiset nauhat osoittautuivat juuriksi, jotka olivat veden korkeuden vuoksi kasvaneet puun varresta ja levittäytyneet veteen. Kuvassa on erheellisesti kiiltopajun lehtiä, sillä puu oli kuin olikin ihan tavallinen harmaaleppä.’

Harmaaleppä (Alnus incana) on yleinen puu tai pensas koko maassa. Pohjoisimmassa osassa maatamme esiityy sen toinen alalaji kuolanharmaaleppä. Kun kasvien tuntomerkkejä luetellään, harvoin esitellään sen juuria. Niinpä etsiessäni harmaalepästä kertovia juttuja netistä, en mistään löytänyt tietoa sen juurista, juurinystyröitä lukuunottamatta. Kaikki muut tuntomerkit kyllä tuli mainittua erikoismuotoja myöten. Varmaankin tuo punainen väri ei ole tyypillinen harmaalepälle, sillä muuten se olisi jossain mainittu. Luulen sen johtuvan siitä, että juuret eivät ole maassa vaan vedessä. Olen nähnyt joidenkin muidenkin kasvien kasvattavan vesijuuria, mutta en koskaan tuon värisiä, vai olenko vain katsonut huolimattomasti. Lepällähän on punaista väriä muuallakin, ainakin kuoren alla ja kukissa, joten ei tuo väri aivan tuntematon sille ole. Lehdethän leppä pudottaa vihreinä, joten varsinaista syysväriä sillä ei ole. Tämä taas johtuu tämänhetkisen tiedon mukaan siitä, että sen ei tarvitse varastoida viherhiukkasia varren varastosoluihin, koska sillä on juurinystyröidensä puolesta omavaraisuus typen suhteen. Jotenkin vain tuntuu oudolta, kun luonnossa ei mitään heitetä hukkaan, niin miksi leppä tekisi tässä poikkeuksen. Niinpä se ei taida tällälailla toimiakaan.

Kummallista kuinka paljon luonnossa on ihmeteltävää ja kuinka vähän sitä todellisuudessa tietää ja ymmärtää. Pitäisi aina Steve Jobsin lailla osata ajatella toisin. Uudet keksinnöt ja uudet oivallukset syntyvät usein poikkeuksellisesta ajattelusta. Ei myöskään saisi hyväksyä ensimmäistä vaihtoehtoa, vaan miettiä muitakin. Lopulta jostain saattaa putkahtaa esiin se aivan uusi innovaatio.

Luonnon oikkuja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

umpipuu’Luonto on täynnä erikoisuuksia. Sellainen lienee myös tämä kuvassa oleva puiden yhteenkasvaminen. Tapasin sellaisen tien vierestä Eurassa. Seisoin pitkään sen vierellä ja yritin selvittää, kumpi puista oli vahvempi tai se, joka huolehti kasvusta, mutta molemmat rungot näyttivät samanpaksuisilta niin sillan ylä- kuin alapuoleltakin. Joka tapauksessa puut olivat yhteydessä toisiinsa ja nesteet todennäköisesti virtasivat siltaa pitkin. Virtaussuunta on varmaankin alhaalta ylöspäin, vaikka alempi oikeanpuoleinen liitos näyttääkin myöhemmin syntyneeltä.

Miten tuollainen sitten syntyy? Etsin tietoa ja oikeastaan ainoa selitys sille oli, että toisen puun osa on katkennut ja alkanut hangata toisen kylkeä, jolloin puu on pyrkinyt korjaamaan vaurion ja alkanut kasvattaa kylestymää vaurion ympärille, etteivät tuholaiset, sienet ja hyönteiset, pääse tunkeutumaan puuhun. Lopulta kylestymä on kiinnittänyt puut toisiinsa ja puiden nesteet ovat lopulta sekoittuneet.

Googlatessani asiaa näin, että useimmat kuvat oli otettu sellaisesta liitoksesta, jossa kaksi puuta olivat jostain syystä kasvaneet yhteen latvoistaan ja jatkaneet kasvua vain yhden latvan turvin. Tällaisen yhteenkasvun muodostuminen lienee samansuuntainen kuin oksastakin syntyneen. Yleisintä tällainen ilmiö on havupuista männyllä ja lehtipuissa sitä ilmenee useammalla lajilla. Samaa ilmiötä käytetään jalostamisessa, jossa esim. hedelmäpuiden villiversoja vartetaan paremman lajikkeen toivossa. Olen tätä itsekin joskus kokeillut ja hyvin se toimii. Tosin myyrät söivät omenapuun ennen kuin se ehti tuottaa hedelmää.

Nykyään toivotaan, että tällaiset erikoisuudet otettaisiin huomioon metsänhoidossa ja jätettäisiin kasvamaan. Samalla tavalla puun erikoiset kasvutavat tai muunnokset tulisi jättää kasvamaan. Valitettavasti tämä toivomus lienee mennyt kuuroille korville, sillä yhä harvemmin metsässä tapaa luonnostaan kasvaneita erikoisia kasvumuotoja. Lapsuudesta muistan, että näin usein metsässä kulkiessani tasalatvaisia Tapionpöytiä tai purppuraisia Kultakuusia. Nykyään niitä näkee vain taimitarhoilla tai talojen puutarhoissa. Valitettavasti.’

Lukon uudelleen avaaminen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

lukko

’Tänään aloitin kasvikartoituksen Luopioisissa. Tavoite on saada parikymmentä neliökilometriruutua tehtyä ennen kasvukauden loppumista. Valitsin helpon ruudun näin alkajaisiksi, jottei tule rimakauhua. Kolmen tunnin kuluttua kasassa oli 230 lajia ja taivallusta viitisen kilometriä. Ruutuun sattui suurimmaksi osaksi erilaisia metsiä, vähän pakettipeltoa ja metsäautotietä. Yhdessä kulmassa oli vanha maatalo. Ajattelin jättää sen pois näin aluksi, siellä on varmaankin vain luhistuneita rakennuksia ja sen mukaista kasvillisuutta, ehkä jokunen vanha koristekasvijäänne. Onneksi en tehnyt näin, vaan menin reippaasti pihaan, jossa vanha isäntä sahasi rankoja poikki polttopuiksi. Juttu alkoi heti luistaa, kun löydettiin yhteisiä tuttuja ja niinpä päädyin heidän hyvinhoidettuun pihaansa. Keskellä pihamaata kukoisti yksi komeimmista kedoita, mitä olen täällä pitkään aikaan nähnyt. Syy sen olemassaoloon oli taannoin palanut navetta, jonka jäänteet raivattiin pois ja tilalle tuotiin autokuormittain soraa. Nyt siinä kasvoivat päivänkakkarat, apilat, kuismat ja kellot sulassa sovussa kauniina mattona. Tuntui melkein rikokselta astua niiden sekaan katsomaan, mitä muuta sieltä voisi löytyä.

Otsikon ja kuvan avulla on helppo arvata, mitä löysin. En ollut uskoa silmiäni, kun päivänkakkaroiden keskeltä sojotti noidanlukon itiöpesäke. Kun kaivoin sen lehden esiin hämmästyin vielä enemmän, sillä kyseessä olikin ahonoidanlukko (Botrychium multifidum). Tämän kasvin olen nähnyt Luopioisissa vain yhden ainoan kerran ja löydetyltä paikalta se on hävinnyt jo kolmisenkymmentä vuotta sitten. Tämä oli lukon uusi tuleminen alueen kasvistoon. Siis huikea löytö heti näin alkajaisiksi. Pengoin koko kedon, mutta tätä yhtä yksilöä enempää en kasvia löytänyt. Juttelin talonväen kanssa ja sain kuulla, että ruohonleikkuukone ei tuohon ketoon pääse. Alue niitetään sitten syksyllä, kun kukat ovat jo kuihtuneet ja niinpä se onkin seuraavana vuonna entistä ehompi. Näin noidanlukkokin säilyy siellä tuhoutumatta.

Voi kuinka pienestä asiasta voi tulla onnelliseksi!’

Sitkeyttä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

sitkeytta’Olen aina ihmetellyt männyn elämää. Puu on varsinainen selviytyjä, sitkeä sissi. Kun metsässä näkee pienen siementaimen, ei osaa edes kuvitella, mitä kaikkea se saa kokea elämänsä aikana, jos saa mahdollisuuden selviytyä vanhuuteen saakka. Se loppuhan voi olla vasta monen sadan vuoden kuluttua, silloin kun nyt tainta katsova on lykännyt horsmaa jo iät ja ajat. Jos lasketaan männyn elämänkaarta, niin se on ensin taimi, sitten puu, sen jälkeen mahdollisesti kelo ja lopuksi liekopuu. Tosin kahdessa viime vaiheessa se ei enää liene elävä, mutta on olemassa kuitenkin. Työstin juuri äsken laavupuita vanhoista kuorituista tukeista. Jos laavussa katto pysyy ehjänä ja olosuhteet vakaina, saattaa hirsi säilyä sielläkin satoja vuosia. Onhan oma asuntonikin näin kesäaikaan tehty mäntyhirsistä joskus 1800-luvun puolivälissä.

Kuva on otettu viime viikonvaihteen kasviseminaarin aikaan Tampereella Kalevankankaan hautausmaan nurkalta. Harju viettää jyrkästi etelään ja eroosio syö jatkuvasti maata männyn juurakon alta. Puut sinnittelevät siitä huolimatta paikoillaan ja näyttävät jopa kasvavan. Noista puista ei varmaankaan tukkeja tule. Tiheäsyinen puuaines saattaa kuitenkin kelvata vaikka rakennusteollisuudelle. Monesti kaupassa tarjotaan mäntylautaa, jonka vuosilustot ovat liki sentin levyiset ja koko lauta hapero kuin paperi. Ennen vanhaan puusepät ja talonrakentajat osasivat katsoa mistä ja milloin puunsa kaatoivat. Huonoa he eivät huolineet. Huonoa en minäkään halunnut, kun poikana valitsin itselleni suolta männynkäkkyrän tehdäkseni siitä itselleni sauvan. Käkkyrässä oli sopiva koukku alaosasssa ja niin siitä tuli kävelykeppi. Kotona vasta huomasin vuosilustoja suurennuslasin avulla laskemalla, että minä kymmenvuotias natiainen olinkin kaatanut liki satavuotiaan vanhuksen. Suolla puu kasvaa hitaasti. 

Mänty on levittäytymisen mestari: se kasvaa koko maassa, sen voi löytää kuivasta tai märästä paikasta, aurinkoiselta rinteeltä tai varjoisasta notkelmasta. Mikä muu puu toimii samalla tavalla? Kalliomännyt ja suomännyt ovat hyvin samanlaisia: käkkyräisiä, hidaskasvuisia. Peltomännyt tunnetusti kasvavat pensasmaisiksi eikä mäntyä sen vuoksi peltoon kannatakaan istuttaa. Nytkyään on epäilty, että tulevaisuudessa ei suoraa ja solakkaa mäntyä enää kasvakaan, sillä kuusi on vallannut jo kuivat kankaatkin ja kun teollisuus vaatii yhä nopeammin materiaalia, ei puu ehdi koskaan täyteen kukoistukseensa. Onko mänty tulevaisuudessa uhanalainen?