’Kevät saa mahlan virtaamaan kasveissa, hormoonit hyrräämään eläimissä. Molemmissa päämääränä on lisääntyminen. Vaikka monet eliöt lisääntyvät mihin aikaan vuodesta tahansa, niin täällä pohjoisessa kevät on kuitenkin selvimmin se aika, joilloin tehdään jälkeläisiä, kasvetaan ja luodaan uutta. Markus Bennemannin kirja tuo esiin erikoisuuksia elämälle välttämättömässä tapahtumassa. Sen lukeminen kertoo ainakin, jos ei eläinten seksielämästä ole niin kiinnostunut, elämän monimuotoisuudesta ja ihmeellisyydestä.’
Tieteen popularisointi on yleensä hyvä asia silloin, kun aihe on vaikea ja jonkin englannikielisen paksun opuksen kahlailu toivotonta. Bennemann on kirjassaan tuonut esiin eläinmaailman erikoisia lisääntymistapoja. Hän kertoo ymmärrettävällä tavalla erikoisuuksista ja ihmeellisyyksistä, jotka kiinnostavat aivan eri tavalla kuin jokin tavallinen toiminta. Tähän perustuu kirjan anti. Tapaukset on valittu eri eläinryhmistä ja varmaankin ne näille eläimille on aivan tavallisia, vaikka ne meistä saattavat tuntua erikoisilta jopa luonnottomilta.
Kirjoittaja on ryhmitellyt esiteltävät tapaukset aihepiireittäin, esim.: Lemmenlaulut, -tuoksut, -juomat, -lahjat, – pesät tai Akrobaatit, Rehentelijät, Seksihurjastelijat, Avioliittohuijarit. Jokaisessa luvussa hän kertoo muutamasta eläinlajista esimerkinomaisesti. Jotkut tapauksista ovat suomalaiselle lukijallekin tuttuja kouluopetuksesta, esim. käenpojan temput pesässä tai feromonit, joilla sukupuolet houkutelevat toisiaan. Suuri osa esimerkeistä on kuitenkin melko tuntemattomista eläinlajeista, joilla on jokin meidän mielestämme omituinen piirre pariutumisessa tai parittelussa. Yleensä se selitetään tarpeelliseksi tai erottavaksi tekijäksi parinmuodostuksessa.
Sen paremmin puuttumatta erillisiin tapauksiin, voi kirjaa suositella niille, jotka ovat kiinnostuneita erilaisista luonnonilmiöistä ja joille luonnon tarkkailu on avointa ja täynnä uusia ja ihmeellisiä asioita.
Bennemannin edellinen kirja (Pistoolirapu ja muita eläinmurhaajia) käsitteli eläinteen saalistustapoja samalla tavalla popularisoiden. Kirjat ovat rakenteeltaan ja käsittelyltään siis hyvin samanlaiset ja -tasoiset. Edellisessä kirjassa esimerkit käsittelevät tapoja saada saalis syötäväksi tässä kirjassa kumppani lisääntymään. Molemmat aiheet ovat hieman sensaatiohakuisia ja hyvinkin populistisia aiheita, joilla selvästi haetaan markkinoilta lukijoita, joita viehättää erikoisuus, tirkistely ja sensaatio. Kirjasta tulee puuduttava olo, jos sitä lukee liian pitkään. Paras tapa siihen tutustua onkin lukea sitä pieninä paloina, ehkä ei kuitenkaan iltalukemisena.
Tässä kirjassa verrataan usein eläimen käyttäytymistä ihmiseen, mikä sinällään ei ehkä olisi tarpeellista, mutta luo kontrastia ja tuttuutta. Aina on kuitenkin muistettava, että jokainen eläin, ihminen mukaanlukien, on oma kokonaisuutensa eikä näin ollen tapoja voi siirtää toiseen sellaisenaan. Elämän kaksi perusasiaa tulee molemmissa kirjoissa hyvin esille, nimittäin aineenvaihdunta ja lisääntyminen. Vaikka tavat ovat outoja, tavoite on sama: saada ruokaa ja jälkeläisiä. Esimerkkieläimet eivät tuhlaa energiaa mihinkään turhaan, vaikka se meistä ihmisistä joskus siltä saattaa tuntuakin. Lahjan tuominen puolisolle ei ole vain lahja, vaan pyrkimys paritteluun. Sukupuolenvaihdoksellakin on oma suvunjatkamiseen tähtäävä tarkoituksensa. Apinoiden homostelu näyttää meistä vain leikiltä, mutta onkin tutkimuksen mukaan harjoittelua tositoimia varten. Jääkö jokin eläin homoseksuaaliksi? Se lienee mahdottomuus tai ainakin biologisesti ajateltuna luonnonvalinta karsii tällaiset yksilöt pois, koska ainoana tavoitteena on ruoka ja lisääntyminen, jokaisella. Tässä ihminen nykyisellään lienee poikkeus.
Kirjasta saa käsityksen, että alkeellisilla eläimillä on erikoisimmat tavat lisääntyä. Ne ovat kuitenkin tapoja, joilla turvataan oman suvun jatkuminen ja mitä erikoisempi tapa on sitä varmemmin siinä on hoidettu juuri tämä päämäärä. Uros saattaa poistaa toisen uroksen siittiöt naaraasta, muurata naaraan parittelun jälkeen umpeen tai kiinnittyä koko elämänsä ajaksi kiinni naaraaseen. Tavat ovat moninaiset, päämäärä yksi ja sama.
Kirjaa lukiessa ei välttynyt siltä ajatukselta, että luonto on kaikesta tietämyksestämme huolimatta edelleen kovin salaperäinen ja monimutkainen meidän ymmärtää. Monilta tieteen aloilta onkin viime aikoina löytynyt aivan uudenlaista ajattelua niin evoluution kuin muidenkin luonnonteorioiden alalta. Emme tiedä vielä kaikkea, emme ehkä puoltakaan.
Markus Bennemann : Himokas härkäsammakko ja muita eläinkunnan seksipetoja (Die Evolution in Liebessrausch. Das bizarre Paarungsverhalten der Tiere, 2010). Suom. Heli Naski. Atena, 2011. 339 s.
’Näin vapun aikaan ovat tunteet usein pinnassa. Tulee tehdyksi asioita, joita saattaa myöhemmin katua. Se on sitä kevättä, jonka suurenmoisuutta niin hehkutetaan talven jälkeen. Kuvan käävällä tunteita on varmaankin ylen määrin, koska se on nimekseenkin saanut mustasukkakääpä (Polyporus leptocephalus). Yleensähän käävät mielletään puiden loisiksi. Ne ovat jalattomia, kovia kappuroita lahoavan puun kyljessä. Tämän suvun useilla käävillä on kuitenkin selvä jalka. Mustasukkakääpä on yksivuotinen ja löytyy yleensä syksyllä ja vaikka se näyttää kasvavan suoraan maasta, niin kyllä sekin lahopuulla esiintyy. Sen isäntiä ovat etenkin haavat ja pajut. Jotkut yksilöt kuivuvat loppusyksystä ja säilyvät hangen alla kevääseen. Tällöin niiden lakki vaalenee paperinvalkoiseksi. Se on helppo huomata keväisessä metsässä puolilahon karikkeen keskeltä, mutta ei ole kovin yleinen. Sukulaisensa mustajalkakääpä (P. melanopus) on sitä paljon yleisempi, mutta sen tapaa vain syksyin, koska se mädäntyy ennen talvea. 
