”Kun näkee jotain ylläolevan kaltaista, hieraisee ensin silmiään ja sitten sulkee ne kokonaan, jospa se kummallisuus olisikin vain näköharhaa. Kun se ei ole sitä, alkaa ihmetellä ja käännellä päätään puolelta toiselle ja lopulta uskoo, että on tavannut jotain ainutlaatuista. Eikö niin?’
Savihäkkinen (Cribraria argillacea) ei liene kovin harvinainen, mutta minun tielleni se osui ensi kerran pari viikkoa sitten kylätien varresta lahokannon kupeesta melko varjoisalta ja kostealta paikalta. Ei siitä tee ihmeellistä se, että siinä on noin valtavasti kuplannäköisiä osasia eikä se, että se on niin hauskannäköinen, eikä sen värikään, vaan se, että tämä otus on minulle aivan uuden eliöryhmän edustaja, ryhmän jonka opin tuntemaan vasta muutama kuukausi sitten. Eliö kuuluu nimittäin limasieniin ja ne taas eivät enää kuulukaan mihinkään, vaan ovat yksi eliökunnan pääsukuhaaroista, sellaisista kuin aikaisemmin olivat vain kasvit, eläimet, sienet ja bakteerit. Limasienet on siis oma ryhmänsä, hyvin lähellä ameeboita.
Limasienet ovat lisäksi eläinten ohella toinen ryhmä, joka liikkuu paikasta toiseen omin avuin, ei siis tuulen, jonkin toisen eliön tai veden avulla, vaan itse. Ne ryömivät limakkona, yhdyskuntana, paikasta toiseen. Tosin liike on hyvin hidasta, mutta kuitenkin, tänään täällä huomenna tuolla. Näin savihäkkinenkin.
Kaiken tämän ja paljon enemmänkin opin uudesta hienosta Limasienikirjasta, joka ilmestyi kesän alussa. Aikaisemmin tiesin tästä ryhmästä vain huhupuheita ja tunsin paravoin ja sudenmaidon. Nyt olen selaillut kirjaa antaumuksella ja oppinut koko ajan lisää ja ihmetellyt. Kyllä luonto on monimuotoinen ja rikas. Tällaisiakin on. Tosin näiden kerääminen ja tallentaminen, jopa tunnistaminen on hyvin vaikeaa ja en heti alkuun aiokaan opetella kaikkia Suomen yli kahtasataa lajia, mutta vähitellen, kun ne vastaan ’kävelevät’.
Tässä on kirjan kansilehti. Jo siitä näkee, kuinka värikkäästä ja hauskasta eliöryhmästä on kyse. Marja Härkönen ja Elina Sivonen ovat tehneet hienon työn saattamalla tutkimustuloksensa kaikkien katseltaviksi. Siitä heille kaunis kiitos. Kirja on paitsi kaunis, niin myös hyvin seikkaperäisesti kirjoitettu. Kun luin sitä ensi kerran kesän alussa, teki mieli heti rynnätä metsään etsimään kaikkea tuota kaunista. Sitten luin eteenpäin ja totesin sen olevan enemmän kuin haastavaa. Eliöt ovat pieniä, niitä on vaikea havaita oikeaan aikaan, sillä ne muuttavat muotoaan ja ne ovat monetkin melko harvinaisia. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta ja niinpä olen jo bongannut paitsi savihäkkisen niin myös paravoin ja sudenmaidon.
Lajien suomalaisista nimistä suuri osa on annettu tätä kirjaa tehtäessä ja mielestäni tässä on onnistuttu loistavasti. Koska kyse on pienistä eliöistä, sopii diminutiivimuoto niille hyvin. Niinpä nyt Suomessa asustaa suuri joukko eliöitä, joilla on nimessään tuttu sana: häkkinen, varjonen, vähänen, silonen, kuuranen, nuoranen, takkunen, tupponen tms. Vain vanhat tutut paravoi ja sudenmaito poikkeavat linjasta. Oikeastaan olisin toivonut yhden nimen kyllä muuttuvan. Kun sanoo katselevansa ja etsivänsä limasieniä, niin kuulijalle tulee yleensä äglöttävä olo ja kun kyseessä ei edes ole sienet. Olisiko koko ryhmälle voinut antaa jonkin kauniimman tai sopivamman nimen, esim. ryömijät tai vaeltajat. Onhan määmyyräkin saanut luovuttaa nimensä ja muuttua kontiaiseksi ja partatiaisesta tuli viiksitimaali.
Kun en niitä kesän alussa löytänyt, olin väärään aikaan niitä etsimässä. Nyt on se aika. Syksyllä nämä kummajaiset ryömivät koloistaan meidän löydettäviksemme, joten sienimetsässä kannattaa katsella pienempiäkin väriläiskiä tarkkaan. Kirjasta löytyvät sitten ohjeet, miten näitä otuksia pitää tallentaa tai kerätä kokoelmiin.
Härkönen, M. & Sivonen, E. 2011: Limasienet (The Myxomycetes of Finlans). -Norrlinia 22: 1 – 224.
