Aihearkisto: Yleistä

Tiedotukset, selvitykset, informaatio

Muistoa kunnioittaen

Julkaistu , kirjoittanut
4

kangasvuokko

’Kevät on uuden elämän aikaa. Maa työntää versoa ja kukkaa, vanha häviää. Ehkä kuvan vuokko ei vielä kuki, mutta ei siihen enää kauaa mene. Pääsiäinen on riemun juhla elämän voittaessa. Tänään saatamme läheisten kanssa isäni viimeiselle matkalleen. Uskonsa mukaan hän kohtaa äidin ja riemuitsee iankaikkisuudessa. Viimeisinä viikkoina hän nukkui, uneksi, pelkäsi, huusi painajaisia, sodan käynyt mies. 96 vuoden ikään mahtuu paljon iloa ja surua, lähes koko maamme itsenäisyys. Muistoissani isä oli ahkera ja tunnollinen, häneen saattoi luottaa. Toisaalta hän oli tiukka ja vaativa, mitä lapsena ei aina ymmärtänyt, mutta aikuisena kiitti. Nöyrällä ja kiitollisella mielellä saatan hänet matkalleen. Muistoksi monien hyvien ajatusten myötä annan hänelle lapsuutensa maisemien kangasvuokot, jotka edelleen kasvavat Tuuloksessa isän syntymäpitäjässä.’

Uusi lintu(bongaus)vuosi

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

sorsa

’Mikähän se saa ihmisen bongaamaan? Lintuharrastajien keskuudessa asia on viety lähes sairauteen saakka, bongataan lintulajeja ajan, paikan, löytötavan, ties minkä tahansa asian vuoksi. Joku bongaa lajeja ikkunasta, TV:stä, joku lehdistä, kuka matkustaa satoja kilometrejä jonkin linnun perässä, joku valvoo yökauden järven rannalla saadakseen taas yhden pinnan tilastoonsa. Niin tilastoistahan tässä on kyse ja samalla myös kilpailusta.

Samantyyppinen bongaus on nyt yleistymässä myös kasviharrastajien puolella. Jokaisen itseään kunnioittavan harrastajan on omistettava kuva lajista, joka kasvaa vain yhdellä paikalla maassamme. Tämäkin on nähty. Olen ollut mukana retkellä, jossa kymmenet osallistujat kulkivat jonossa harvinaisuuden ohi ja jokainen bongasi kasvin ottamalla siitä kuvan, kuka kännykällä kuka digipokkarilla kuka milläkin vempaimella ja sitten taas eteenpäin. Tuntuu surulliselta. Olemmeko niin kiireisiä, ettemme malta itse etsiä, itse pysähtyä ja itse nauttia löydöstämme? 

Enpä itsekään ole välttynyt tältä tavalta. Joka vuosi lasken lintulajeja ja teenpä retkiäkin sen mukaan, että näkisin jonkin uuden lajin sille vuodelle. Vuodenvaihteessa ystävien kesken vertaillaan sitten lukemia ja sitä kuka tarjoaa kahvit ja kenelle. Onpa tullut siinä ohessa verrattua vuosiakin ja todettua, että nyt näin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Lisääkö se paineita seuraavalle vuodelle? Koiranulkoilutuksella kiersinkin heti uudenvuodenpäivänä voimalan sulan lauhdelammikon kautta ja bongasin sinisorsan (kuva yllä).

Kasvibongaukseen en ole vielä syyllistynyt, mutta kukapa tulevaisuutta tietää. Kun itse otan vuosittain tuhansia kasvikuvia ja yritän saada niihin oikean tunnelman, valon ja ympäristön, en voi juosta paikasta toiseen vain sen vuoksi, että näkisin mahdollisimman monta lajia ja harvinaisuuksia. Ehkä tässäkin pätee vanha sanonta, että ei määrä saa korvata laatua.

Jokainenhan päättää itse harrastuksensa laadun ja tason. Hämmästyttävää kuitenkin on, kuinka joukko vie mennessään ja yhtäkkiä huomaa itsessään uusia outoja piirteitä, kuten bongaushalukkuutta. Ehkä kaiken tämän pohdinnan jälkeen onkin syytä toivottaa myös kaikille bongareille onnekasta vuotta harrastuksensa parissa.’

Vuoden viimeisenä päivänä

Julkaistu , kirjoittanut
2

hohtosammal

’Tämä on vuoden viimeinen kirjoitus. Aamulla satoi räntää ja maa on nyt valkoinen. Eilen Jyväsjärvi loi jääpeitteensä toisen kerran tänä vuonna. Uusi vuosi alkaa siis vapain aalloin, minkä jotkut ottivat jo iloiten vastaan ja lähtivät soutelemaan. Sataman edustalla uiskentelee yli 200 harmaalokkia, mukana yksi isolokkikin. Jossain vaiheessa haistelin jo kevättä, vaikka talvikaan ei ole vielä tullut.

Kävin eilen vuoden viimeisellä sammalretkellä ja löysin vuoden viimeisen uutuuden, loukkohohtosammalen (Herzogiella striatella). Tämä pieni palmikkosammaliin kuuluva kasvi kasvoi valuvetisellä kalliojyrkänteellä täällä Jyväskylässä. Se on sisämaassa suuri harvinaisuus, enkä sitä ole muuallakaan aikaisemmin nähnyt. Jospa ensi kesänä etsisin sen myös Luopioisista, kun nyt opin sen tuntemaan.

Tällä tavalla hieno vuosi sai arvoisensa päätöksen. Huomenna vuoden vaihduttua voisi lähteä etsimään uusia hienouksia, kun kerran säät näyttävät sallivan. Valoisaa aikaa on vain niin kovin vähän, joten retket on suunniteltava tarkkaan sen mukaan. Tosin hohtosammalenkin löysin otsalampun avulla. Makrokuvaamisesta maastossa ei tahdo tulla mitään, joten yllä oleva kuva onkin otettu lämpimässä ja valoisassa paikassa työpöydän ääressä.

Retkeily kannattaa aina – säistä riippumatta! Näillä eväillä haluan toivottaa kaikille lukijoille 

Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta!

Vuosikatsaus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Varvarinkulma

’Meillä ihmisillä on monella taipumus tehdä elämästään tilasto; mitä on tullut tehtyä, nähtyä,  toimitettua. Vuoden loppu on inventaarioiden aikaa kaupallisessa maailmassa mutta myös ainakin minun elämässäni. Vuoden kierto on tullut taas siihen kohtaan. Joskus miettii, kuinka paljon helpompaa elämä olisi ilman aikaa. Moni meidän mielestämme alkukantainen ihmisyhteisö ei mittaa aikaa, ei tiedä kuinka vanhoja ollaan tai mikä on ihmisen ikä. Nyt eletään, sitten kuollaan!

Tässä blogissa olen tämän vuoden aikana julkaissut 30 kirja-arviointia ja 128 muuta kirjoitusta. Lukemistani kirjoista olen arvioinut noin puolet. Muut artikkelit ovat pitäneet sisällään mm. luonnonilmiöitä, retkiä, uusia löytöjä, tiedotuksia ja erilaisia kannanottoja. Monet kirjoitukset ovat syntyneet retkillä havaituista erikoisista ilmiöistä.

Blogi syntyi aikoinaan kasvisivujen kylkiäiseksi ja sen oli tarkoitus tiedottaa uusista löydöistä ja mielenkiintoisista retkipaikoista. Ehkä se on edelleenkin tämän blogin päätarkoitus, vaikka matkalla on tullut mukaan paljon muutakin, esim. kirja-arvioinnit.

Mitä uutta sitten löytyi tämän vuoden aikana? Ensinnäkin Luopioisten kasvikartoitus lähenee loppuaan. Kartoitin 22 uutta ruutua ja täydensin muutamaa vanhaa. Jäljellä on vielä n. 30 kokonaan tekemätöntä ruutua lähinnä Aitoon suunnalta. Mitään mullistavan hienoja paikkoja ei löytynyt. Neljä uutta lajia kuitenkin merkittiin kasvioon: etelänhoikkaängelmä, ojakaali, keltapeippi ja piiankieli. Näistä kaksi ensimmäistä ovat uhanalaisia (VU) ja kaksi jälkimmäistä lähinnä satunnaiskasveja. Edelleenkin alueelta puuttuu muutama siellä melko varmasti kasvava laji, joten haasteita löytyy myös tulevaisuuteen. Hienoja löytöjä olivat myös ahonoidanlukko, pensaikkotatar ja sahalehti, joista oli tiedossa vain vanhoja tai jo kadonneeksi luultuja löytöpaikkoja.

Sammalten osalta vuosi oli antoisampi, sillä uusia tai uudelleen löydettyjä lajeja havaittiin peräti 22 lajia. Ne on merkitty sammallajiluetteloon merkinnällä UUSI!. Näistä lajeista ei mikään ole perin järisyttävä, lähinnä silmälläpidettäviä ja aivan tavallisia. Kuitenkin esim. tammihiippasammal on uusi laajalle alueelle, samoin käyrälehtirahkasammal. Jälkimmäinen löytyi Luopioisten tämän hetken ainoalta tunnetulta letolta, joka sekin löytyi viime kesänä. Niin vähiin ovat käyneet Etelä-Suomen ravinteiset suot.

Jäkälät jäivät tänä vuonna kovin vähälle huomioille. Olen odotellut rupijäkälistä kertovan kirjan ilmestymistä. Luetteloihin taisi tulla vain yksi uusi laji, norjantorvijäkälä. Rupijäkälät ovat kaksi kolmasosaa kaikista lajeista, joten niissä olisi paljon tutkittavaa, ovat vain niin vaikeita.

Mikrosienten osalta kesä olisi ollut suotuisa, mutta aika ei antanut periksi kiertää vain niitä etsimässä ja kun keskittyi kartoitukseen, jäivät sienet sivuun. Niinpä lajimäärä on edelleen vaatimaton. Tulevan vuoden aikana on tarkoitus saattaa taudinaiheuttajasienten osio julkaistuksi kasvisivuilla. Tähän asti siellä on ollut vasta joitain kokeiluja ilman linkitystä.

Luonto on täynnä ihmeteltävää eikä sitä loppuun asti pysty ammentamaan koskaan, mm. yläkuvan itiöpesäkkeellinen lettosiipisammal. Niinpä ensi vuodeksi voi rauhassa asettaa tavoitteeksi muutaman uuden lajin löytämisen, uusien sivujen julkaisun ja hauskojen kirjojen lukemisen. Paineita ei kuitenkaan pidä ottaa liikaa.’

Jouluntoivotus!

Julkaistu , kirjoittanut
2

Joulukoriste2

’Kun maas ei oo hakea ja järvetkin tuskin jäässä, voiko juhlan tuntua tulla? Onneksi laulussa on jatko: –  ja hyvä lämmin hellä, on mieli jokaisen. Tätä laulua olen hyräillyt useasti kesken juhlavalmistelujen. Joulu on kuitenkin yksi vuoden kohokohdista. Silloin pimeys kääntyy valoon, kesä lähenee, saamme hiljentyä työn keskellä. Kun jouluviraat saapuvat, on vähät väliä sillä, miltä ulkona näyttää. Mielen täyttää silloin lämpö ja rauha. Moni vanha asia nousee mieleen vuosien takaa: oman lapsuuden joulujuhla, kuusenhakumatka, joululahjan odotus, joulupäivän unettava raukeus aikaisen kirkossakäynnin jälkeen. Perinteet siirtyvät kauttamme ja uudet syntyvät. Joulu ja sen sanoma on kuitenkin aina sama.’

Rauhaisaa Joulua ja valoisaa Uutta Vuotta kaikille lukijoille!

Itsenäisyys

Julkaistu , kirjoittanut
2

talo1

’Olen viime aikoina lukenut monta kirjaa, joissa kuvataan 1900-luvun historiaa. Joistakin olen tehnyt arvionkin tähän blogiin. Varsinkin ensimmäisen maailmansodan aika tuntuu olleen hyvin epävakaata ja kuohuvaa aikaa. Silloin maamme itsenäistyi. Ehkä se oli niissä sekasortoisissa oloissa sille otollinen aika; oli Venäjän vallankumous ja Euroopan hajoittanut suursota mutta myös kyvykkäät, rohkeat päättäjät.

Toisen maailmansodan myllerrykset olivat vähällä kaataa nuoren valtion, mutta kiitos taas päättäväisten ja rohkeiden ihmisten, säilytimme itsenäisyytemme. En mielelläni lue sotakirjoja. Niistä tulee ahdistava ja surullinen ole. Tuntuu kuin ihminen ei osaisi elää sovussa lähimmäistensä kanssa. Tästä huolimatta olen kiitollinen niille, jotka ovat sodasta kirjoittaneet. He ovat antaneet meille sodan ajan jälkeisille ihmisille kuvan sodan mielettömyydestä. Kiitos tietenkin kuuluu myös niille, jotka sodassa olivat. Ilman heitä ja heidän uhrauksiaan maailmamme olisi erilainen, ei varmaankaan niin hyvä kuin se on tällä hetkellä.

Tämän kaiken pidän mielessäni, kun menen huomenna 95-vuotiaan isäni, sotaveteraanin ja -invalidin, kanssa yhteiseen itsenäisyysjuhlaan Hämeenlinnan Ilveskotiin.’

Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!

Myrskytuhoja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

vesi1’Luonnossa liikkuessa on nyt se aika, jolloin ei voi luottaa jalansijaansa sokeasti, jos sitten koskaan voi. Tämän huomasin eilen aamulla, kun olin koiran kanssa aamulenkillä. Se sipsutteli kevyenä pitkin pitkospuiden reunoja ja hyppi mättäikössä kastelematta tassujaan, mutta minä kömpelönä kolusin kaikki kolot. Lumi peitti alleen petollisella tavalla silmäkkeet ja virtapaikat. Pakkanen ei ehtinyt jäädyttää vesialueita kokonaan ja niinpä moni suonreuna on edelleen avoin ja petollinen. Kuvassa olevalle alueelle en menisi ainakaan maastokengillä, saappaillakin vain varovasti. Liian usein kastelee jalkansa rohkeutensa seurauksena.’

Viimeaikaiset myrskyt ovat kaataneet runsaasti puita metsistä. Vanhat koirapolut ovat rydön alla ja uudet eivät ole vielä muotoutuneet. Joutuu kiertelemään. Miksi sitten nämä nykymyrskyt kaatavat puita? Eihän se mitään uutta ole, ennenkin on kaatunut, mutta jotenkin tällä hetkellä puita kaatuu liian helposti ja liian paljon. Sähköyhtiöt leventävät linjojen reittejä estääkseen tuhoja, siitä huolimatta sähköt ovat olleet poissa kymmeniltä tuhansilta niin Einon kuin Oskarinkin jäljiltä. Joitain linjoja kun katselee, alkaa epäillä jo hätävarjelun liioitteluksi, kun Suomen pisinkään kuusi ei yltäisi reunalta linjalle (Se muuten kaatui Eino-myrskyssä Muuramen Kuusimäessä).

Itse olen ajatellut, että syitä näihin myrskytuhoihin voisi olla useitakin: Tuulten voimakkuus (ainakin puuskissa), metsien harvennukset, puiden juuriston kehittymättömyys, syksyn märkyys, puun laatu. Yleensä kuusi kaatu juurineen, mänty katkeaa. Tämä johtuu kuusen maanmyötäisestä juurakosta ja männyn paalujuuresta. Jos metsä harvennetaan kesällä tai syksyllä, ei kuusen juuristo ehdi vahventua ennen talvimyrskyjä ja puu kaatuu helpommin, varsinkin kosteilla alueilla. Ennen puut kaadettiin pääasiassa talvella, joilloin jäävien puiden juuristolla oli koko kasvukausi aikaa vahvistua ennen myrskyjä. Metsissä on nykyään syksyllä enemmän vettä kuin aikaisemmin. Vuosikymmeniä metsiä ja kosteikkoja ojitettiin, jotta vesi saatiin pois puiden juurilta. Nyt ojat ovat tukossa tai hävinneet kokonaan. Märässä maassa hyvinkasvanut kuusi ei kestä kovaa tuulta, vaan kaatuu. Sen havukerros on tuuheampi ja ottaa ilmaa vastaan tehokkaammin kuin sitkaan kasvaneen vanhanajan kuusen oksisto.

Ehkäpä ilmastonmuutoskin on osasyynä metsätuhoihin. Lapuudesta muistan kovia tuulia ja myrskyjäkin, mutta en juurikaan puustotuhoja. Vain yksi on kaikkien sen ajan ihmisten mielessä. Vieläkin puhutaan Maire-myrskystä, vaikka sen tuhoista on kulunut jo 52 vuotta. Se oli kuitenkin yksinäinen kummajainen vaikkakin tuhoisa. Tämänkaltaisia, ehkä kuitenkin pienempiä, on nykyään vuosittain useita. Yksi mallihan ennustaa ilmastonmuutoksen lisäävän myrskyjä Pohjoismaiden alueelle. Metsät eivät pysty sopeutumaan nopeasti muutokseen ja se saattaa muuttaa metsien rakennetta suurestikin maassamme lähivuosikymmeninä. Onko meidän se vain hyväksyttävä ja alistuttava siihen voimattomina vai voimmeko tehdä jotain – tulisiko tehdä jotain? 90-vuotiaan presidentin sanoin: Tarttis tehdä jotain!

Lajien levinneisyydestä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Sinivuokkokartta’Usein tulee miettineeksi, kuinka laajalle joku meillä yleinen laji on maailmalla levinnyt. Kirjoista voi lukea, että lajia tavataan esim. Euroopasta tai Euraaisiasta, mutta tarkempi tieto puuttuu. Kun lähetin tämän vuoden havaintoja Kasvimuseolle, sain paluupostissa nettiosoitteen, josta pääsee vilkaisemaan maailmanlaajuisia karttoja lajien levinneisyydestä. Hain heti esiin sinivuokon kartan. Kaappasin sen tuohon otsikkokuvaksi. Eli siinä on sinivuokon levinneisyys maapallolla; aikalailla eurooppalainen laji se näyttää olevan. Joitakin pisteitä löytyy niin Amerikasta kuin Japanistakin. Ne sinivuokot lienevät kulkeutuneet sinne ihmisten mukana.

Kuinka luotettava tällainen kartta sitten on? Siihen on koottu vain ilmoitetut havainnot ja tietenkin vain niista maista, mistä tiedostoja on järjestelmään lähetetty. Esimerkiksi Itä-Eurooppa tuntuu suurelta osin puuttuvan. Sen näkee havaintopisteiden suorasta itärajasta. Myöskään kaikkien maiden kartoitus ei ole yhtä pitkällä kuin esimerkiksi meillä. Karttaa voi tsuumata tarkemmaksi +-painikkeella. Sinivuokon Suomen levinneisyys näkyy seuraavasta kuvasta.

sinivuokkokartta2

Tästä kartasta huomaa heti, kuinka vuokko on keskittynyt eteläiseen osaan maatamme, mutta ei varmaankaan noin epätasaisesti. Miksi se esiintyisi tuollaisina ryppäinä? Kun karttaa edelleen lähentää esim. Pälkäneen kohdalle, huomaa, että siellä pisteet ovat aika säännöllisesti kunnan rajoja myöten. Seuraavassa kuvassa sinivuokon kasvualue Pälkäneen ja sen ympäristön kohdalta.

sinivuokkokartta3

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, ettei sinivuokkoa kasvaisi Pälkäneen kunnanrajan ulkopuolellakin yhtä runsaana kuin sisäpuolella. Sitä ei vain ole sieltä kartoitettu eikä ilmoitettu rekisteriin. Niinpä näiden karttojen käyttö onkin vain suuntaa-antavaa, sikäli kuitenkin mielenkiintoista. Kävipä ilmi samasta Kasvimuseon palautteesta, että Pälkäne on Suomen toiseksi tarkimmin havainnoitu kunta kasvien osalta. Vain saaristokunta Parainen ohittaa sen havaintojen lukumäärässä.

Noihin karttoihin pääsee tutustumaan osoitteessa http://www.gbif.org. Aukeavan etusivun ylälaidassa on valikko Data, josta valitaan Explore species. Hankaluutena voi olla ainoastaan se, että hakusanan pitää olla lajin tieteellinen nimi. Samasta sivustosta löytyy toki muidenkin eliöiden levinneisyyksiä kuin vain kasvien, mutta ainakin itse huomasin siellä aikamoisia kummallisuuksia, juuri havaintojen epätasaisesta ilmoittamisesta johtuen. Katsopa vaikka suden levinneisyyttä, siis Canis lupus. Suomen osuus on kokolailla nolla, mutta Ranska lienee suden luvattu kotimaa nykyään. No, näihin juttuihin on aina käytettävä myös tervettä järkeä, mutta kaikesta huolimatta mielenkiintoisia retkia eliöiden levinneisyyskarttojen äärellä, eikä unohdeta sitä, että Suomen kasvien levinneisyydet löytyvät hienoimmin osoitteesta kasviatlas.’

Valokuvaaja

Julkaistu , kirjoittanut
6

valokuva’Luonnossa liikkuva valokuvaaja on oikeastaan hyvin yksinäinen ihminen. Hän pääsee harvoin niihin enemmän tai vähemmän onnistuneisiin kuviin, joita hän ottaa. Joskus näkee itselaukaisilla otettuja potretteja ja olen siihen itsekin muutaman kerran syyllistynyt, kun olen halunnut saada dokumentin siitä, että olin täällä minäkin.

Itse en yleensä haluakaan kuviin. Jotenkin, kun on ikänsä ottanut kuvia toisista, niin tuntuu luontevalta, ettei itse ole mukana. Oman kuvan julkaiseminen blogissa, Facebookissa tai muualla netissä, ei tunnu nykyään edes järkevältä. Näistä varoitellaan ahkeraan, vaikka mitään hävettävää naamataulussa ei olisikaan. Niinpä en myöskään täällä omassa blogissa näytä yleensä kuvia, joissa on ihmisiä, en ainakaan luvatta tai tunnistettavasti. Jotkut ovat tämän jopa kieltäneet. Luonnossa on sen verran paljon kuvattavaa ilman valokuvaajan naamaakin, että sen luusi riittävän. Yläkuvassa olen mukana. Sovin somasti kahden männyn varjon väliin auringonlaskun valossa. Eihän tuo nyt hääppönen kuva ole eikä kohdekaan kaksinen, mutta siinä minä olen.

Kai se on niin, että nykyaikana, kun eletään tätä minä-minä- kautta, itsensä esiintuomiselle on monesti ja monelle selvä tavoite. Se ei aina tunnu hyvältä. Esimerkiksi en juurikaan enää viitsi avata radiota, kun sieltä tulee niitä itsensäkehujien höpötysohjelmia, tiedot etsittynä Wikipediasta tai puhdasta suunsoittoa. Muistan kaiholla sitä aikaa, kun joku kertoi jostain mielenkiintoisesta asiasta sotkemata siihen mukaan omia mielipiteitään. Ketä ne kiinnostaa! Taidan olla aika tylsä. Toisaalta tällainen blogi on juuri sitä samaa. Ehkä nytkin joku lukija miettii samalla tavalla. Seurantasivut kertovat, että lukijoita blogilla on, vaikka kommentteja tuleekin kovin harvakseen. Koska edelleen luonto on täynnä mielenkiintoisia ja yllättäviä asioita, aion jatkaa, vaikka se ei sitten ketään kiinostaisikaan.’