’Kesä alkaa olla takanapäin ja syksyn pimeydessä jää aikaa kirjoillekin. Tosin sammalkausi jatkuu aina lumeen saakka, mutta pienen kirjan aina ehtii lukea ja tässä on sellainen. Kun olen keräillyt jäkäliä ja tehnyt niihin keräyskortin, olen aina miettinyt jäkälän tieteellisen nimen perässä olevia kirjaimia Nyl. Sehän merkitsee, että joku senniminen henkilö on antanut jäkälälle tieteellisen nimen. Tämä kirja antoi tähän vastauksen. Antoi se paljon muutakin. Tunsin kirjaa lukiessani jonkinlaista hengenheimolaisuutta päähenkilön kanssa. Ehkä tämä keräily ja tutkiminen, ehkä jääräpäisyys. Vaikka kirja on pieni, sen ajatukset ovat suuria.’
Kirjan William N. on kuuluisa suomalainen jäkälätutkija William Nylander, joka eli 1800-luvulla. Kirjailija on mennyt tämän miehen pään sisään ja kirjoittanut hänen päiväkirjaansa eli fiktiivistä elämäkertaa. Mies elää elämänsä ehtoopuolta Pariisissa hylättynä, sairaana ja yksin. Hän pistää muistiin päivän pieniä tapahtumia: syömisiä, kirjeitä, vierailuja, mutta samalla hän kirjoittaa elämänsä käännekohdista: professuureista, tieteellisistä seuroista, muistamisista, palkinnoista. Tekstistä käy selville, että iästään huolimatta hän tekee koko ajan työtä, määrittää jäkäliä, joita hänelle lähetetään ympäri maailman. Pariisissa on talvella kylmä eikä huoneita lämmitetä. Niinpä Willian palelee, yskii ja on usein kuumeessa. Hänen pitkäaikainen taloudenhoitajansa Constance on mennyt naimisiin ”ukon” kanssa, mutta toimittaa edelleen ruokaa tutkijalle, ettei tämän tarvitse jatkuvasti mennä ravintolaan syömään. Naapurin rouva pesee hänen pyykkinsä. Siinä on Williamin maailma, hän ei juuri muita tapaa. Hän on ahkerassa kirjeenvaihdossa sisarensa Elisen sekä lääkäri Thiodolf Saelanin kanssa. Sisar antaa neuvoja ja on huolissaan veljen elämästä ja lääkäri keskustelee tieteen asioista. Monen muun sen ajan kuuluisan kasvitutkijan tai oppineen kanssa Nylander on riidoissa tai ei arvosta heitä, koska hän on eri mieltä heidän kanssaan. Hän ei hyväksy Pasteurin rokotuskokeiluja eikä ruotsalaisen kasvitieteilijä Friesin tutkimuksia. Hän ei usko edes oman alansa tiedemiesten saavutuksiin, kuten sveitsiläisen Schwendenerin päätelmiin, että jäkälä muodostuu kahdesta eliöstä. Nykyaika tuomitsisi Nylanderin vanhoilliseksi, mutta silloin hän oli eräänlainen vastarannan kiiski ja ajatteli omaa rataansa. Kirja päättyy kevääseen 1899, jolloin krookukset ja helmililjat taas puhkeavat kukkaan ja Elise saa suruviestin Pariisista.
Kirja on pieni helmi. Siinä ei tapahdu oikestaan mitään, siinä eletään vanhan miehen tuskaista elämää vajaan kahden vuoden ajan ja kirjailija yrittää saada pieneen tilaan koko suurmiehen elämän lopun. Nylander on tiedemies, ehkä hieman autistinen omassa jääräpäisyydessään, mutta puhtaan tieteen edustaja hän on. Hän ei hyväksy suuria muutoksia, kuten Darwinin oppeja tai Pasteurin saavutuksia, hän haluaa, että asiat ovat järjestyksessä, vaikka Constance sotkeekin aina paikkoja käydessään siivoamassa. William ei luota muiden tutkijoiden tuloksiin, ellei hän itse päädy samaan omissa tutkimuksissaan. Ruotsalainen Fries on tiedemiehenä kuuluisa, mutta Nylanderille vain rikas eikä siksi kovin kummoinen. Naiset ovat hänelle vain turhan pälpättäjiä. Nylander itse ei ole tullut suuren yleisön tietoisuuteen, vaikka hän on yksi suurimmista suomalaisista tutkijoista. Hän on antanut tieteellisen nimen suurelle määrälle jäkäliä ja esitellyt suuren joukon uusia jäkälälajeja (n. 3000 lajia) sekä luonut niiden luokituksen kirjassaan, joka ilmestyi vuonna 1854. Yhdessä Saelanin kanssa hän muotoili kattavan luettelon Suomen kasveista ja sienistä sekä niiden levinneisyydestä. Samalla he loivat vielä nykyisinkin käytössä oleva luonnonhistoriallinen maakuntajako. Hän oli hyvin tuottelias ja hänen tieteellisten artikkeliensa määrä lienee yli 300 kpl. Suurin osa niistä käsittelee jäkäliä ja niiden levinneisyyttä maapallolla. Hänen oma Ranskassa koottu jäkäläkokoelmansa käsittää yli 51 000 näytettä ja sitä käytetään edelleen opetuksessa Helsingin yliopistossa.
Pidin jo Carlsonin edellisestä kirjasta, Herra Darwinin puutarhuri, mutta tämä on vielä parempi. Oikeastaan tuntuu, että kirjassa ei tapahdu ensilukeman aikana yhtään mitään. Kun kirja loppuu, ajattelee vain että tässäkö tämä nyt oli, haluan lisää. Mutta kun lukee sen uudelleen ja ajatuksella, alkaa siitä muotoutua kokonaisuus, joka ei ole kovin kaukana nykymaailmastakaan. Samanlaisia elämästä syrjään joutuneita tiedemiehiä on nykyäänkin, on sivullisia, jotka nousisivat keskeinkertaisuuden yläpuolelle, jos heidät huomattaisiin. Kirjassa N. huokaa: ”Jos tietäisin, miten jäkäliä käytettäisiin polttoaineena, ruoaksi tai kauneudenhoidossa, ack, sinkoaisin ’seurapiireihin’ kuin ilotulitusraketti!” Niin, ei jäkälät ole niin kovin hohdokasta tutkittavaa, vai onko? Hän muuten huomasi jo 1860-luvulla, että jäkälät katoavat kaupunkien keskustoista ja yhdisti tapahtuman ilmansaasteisiin.
En tiedä, mitä pitäisi ajatella näistä fiktiivisistä elämäkerroista (ks. esim. Kärpäsenkesyttäjä, Kivi). Kirjailija pistää jo kuolleen henkilön suuhun puheita ja päiväkirjaan ajatuksia, jotka eivät ole totta tai voihan olla, että N:n elämän loppu oli tällainen, mutta oliko hänen luonteensa kirjailijan luoman mukainen. Emme tiedä! Fiktiivisyys pitää muistaa kirjaa lukiessaan. Tämä ei ole Nylanderin todellinen elämäkerta.
Carlson, Kristina: William N. Päiväkirja. Otava 2011. 153 s.
