’Kun on kauniita ja kuulaita päiviä riittänyt, kiertelin mielikseni ihan kunnon ja hyödyn kannalta Kukkian rantoja ja samalla etsin rantasammalia. Mitään kovin erikoista ei löytynyt, mutta ei se ollutkaan koko retken tarkoitus. Mielenkiintoisin taisi olla pieni maksasammaliin kuuluva kantokorvasammal (Jungermannia leiantha), joka tällä hetkellä kuuluu silmälläpidettäviin sammaliin. Mutta niitä etsiessäni löysin kuvan mukaisen kasan rantapenkereen päältä. Ensin katselin ja hieman nuuhkaisinkin, sitten uskalsin jo koskeakin ja lopulta taputtelin ja yritin irroittaa kelpo vandaalin tapaan pahkuroita maasta. Tällöin lopulta kävi selväksi, ettei kyseessä olekaan mikään irrallinen uloke tai uloste, ei sieni eikä limasieni, ei kivi eikä maatuva oksennuspallo. Kyseessä olikin tuiki tavallinen lepän juurinystyräpaakku.’
Tervalepän tyvelle muodostuu usein versojuurija, jotka ovat kasvaneet vähän samaan tapaan kuin mangrovemetsien ilmajuuritiheiköt. Meillä kaikki on vaatimatonta ja niinpä tervalepän ilmajuuret yleensä jäävät karikkeen sisään eikä niitä juurikaan huomaa. Suuri osa niistä kuivuu ja kuolee, mutta muutamat pääsevät maahan asti ja lisäävät lepän vedensaantia. Koska leppä on melko lyhytikäinen puu, se tekee myös runsaasti juurivesoja. Näin se jatkaa elämäänsä ja samalla valtaa kasvupaikkaa itselleen kasvattamalla uusia versojuuria. Lopulta rantapenger saattaa olla yhtenäistä tervalepän juurimätästä pitkältä matkalta. Tällaisesta paikasta löysin sekä korvasammalen että nuo kuvan nystyrät.
Tervaleppä kuluttaa paljon vettä. Siksi sen juuret ovat jakaneet työt keskenään. Osa juurista kerää vettä syvältä rantahiekasta ja osa juurista venyy maan pinnan läheisyydessä ja kerää ravintoa kasvin tarpeisiin. Ilmeisesti leppä on kova kuluttaja niin veden kuin ravinnonkin suhteen. Ravintojuurissa on lisäksi kummallisia nystyröitä. Niitä näkee jo aivan pienissäkin taimissa, mutta suurien puiden nystyrät ovat tietenkin näkyvämpiä jopa kananmunan kokoisia turpeita sykeröitä. Näiden sisällä elää sädesieniä (Frankia ssp.), joilla on kyky käyttää ilmasta ottamaansa typpikaasua ja hyödyntää näin isäntäkasviaan ja ympäröivää maaperää.
Ennen opetettiin, että leppä on rikas ja sillä on varaa pudottaa lehtensä vihreinä, koska sen ei tarvitse säästellä lehtivihreäänsä niin kuin muiden puiden. Nyt sekin on asetettu kyseenalaiseksi. Luin juuri jostain lehdestä artikkelin, jossa asetettiin tällainen säästösuunnitelma kokonaan vääräksi tiedoksi. Mikä sitten on oikeaa, sitä tutkitaan. Ehkä myöhemmin saamme tietää. Mutta joka tapauksessa leppä tuottaa itse typpiravintoa ja elää sen turvin ja symbioosissa pienen sädesienen kanssa. Nuo mukurat kuvassa ovat siis näitä sädesientä sisältäviä juurinystyröitä. Siis varsin hyödyllisiä juttuja.
Arvioimassani Ian McEwanin kirjassa Polte tiedemies kehitteli menetelmää, jolla voitaisiin lehtivihreän yhteyttämistä käyttää ihmiskunnan hyödyksi myös keinotekoisesti. Onkohan koskaan mietitty, kuinka paljon meille olisi hyötyä, jos osaisimme viisaina ihmisinä tehdä ilman typpikaasusta ravinteita, lannoitteita, pienen sädesienen tapaan. Olemmeko muka luomakunnan viisaimpia, kun emme tätäkään osaa? Evoluution mukaanhan tämäkin on syntynyt sattumalta ja luonnonvalinta on sitä ohjannut sitten oikeaan suuntaan. Taidamme olla vielä lapsen kengissä taidoissamme.
