Aihearkisto: Putkilokasvit

Lilavuokko

Julkaistu , kirjoittanut
3

sinivuokko

’ Syksyn ruska alkaa olla jo takanapäin tältä vuodelta. Keltaiset koivut ovat pudottaneet lehtensä, haavat eivät enää havise eikä vaahteranlehdissäkään näy enää tervatäpläsienen koristelemia värikuvioita. Olemme tulleet syksyn tummimpaan aikaan, samalla kun alkoi myös talviaika. Metsä on kuitenkin edelleen täynnä värejä, ne on vain etsittävä, huomattava ja kumarruttava katsomaan. Lila on syksyn väri siinä missä keltainenkin. Lilaksi muuttuuvat monet maahan pudonneet lehdet, kun vesi liottaa niistä loputkin kirkkaat värit pois. Varsinkin useiden pajujen lehdissä on ennen maatumista voimakasta lilaa sävyä. Kuvassa on sinivuokon lehtiä. Uudet saman kesän lehdet ovat pieniä ja heleän vihreitä, uusia ja puhtaita. Vanhemmat lehdet ovat liloja. Tämä ei ole ruskaa. Lilanvärisiä lehtiä sinivuokolla on kaikkina vuodenaikoina, mutta ehkä ne helpoimmin huomaa syksyisin. Olen yrittänyt etsiä syytä tähän ilmiöön, mutta en ole löytänyt. Hämäläisessä metsässä kohtaa liloja sinivuokkoja melko usein eikä väri näytä ajan myötä häviävän tai hävittävän lehteä. Samassa verossa saattaa olla liloja lehtiä vuodesta toiseen. Sitä en ole seurannut, muuttuvatko ne keväällä vihreiksi ja taas syksyllä liloiksi tai kuolevatko lilat lehdet talvella ja menneen kesän uusista lehdistä syntyy uusia liloja lehtiä. Tämä voisi olla mielenkiintoinen tutkimuskohde näin harrastajalle ja luonnon aktiiviselle ihmettelijälle. Ken tietää kertokoon!’

Yllättävä koristepuu

Julkaistu , kirjoittanut
6

pyökki

’Syksyn koleus ja märkyys tekevät joskus kepposia. Tavallinen paatsama saattaa muistuttaa eksoottista kanukkaa ja pajun lehdet kimallella kuin tuhkapensaat. Niinpä hieraisin silmääni oikein kunnolla, kun ystäväni kanssa syksyn hämärässä näimme kuvan kiiltävät lehdet pilkottamassa sammaleista kiveä vasten vanhan autiotalon pihapiirissä. Mikä kumma kasvusto tuo on? Onko se ollenkaan todellinen? Omenapuu vai kirsikka? Eipä ollutkaan, ei mikään ensin arvaamistamme. Kun oksaa ja koko pensasmaista puuta katsoi tarkemmin, oli pakko päätyä pyökkiin, niin mahdotomalta kuin se tuntuikin etelähämälaisessä metsässä.’

Pyökki (Fagus sylvatica) on kesävihanta lehtipuu, joka vaaleanharmaa runko on paksu ja sileä. Lehdet ovat ehyet ja soikeat, yleensä ehytlaitaiset suippotyviset ja -kärkiset sekä kiiltävän kovat. Silmut (näkyy kuvassa) ovat pitkät, hoikat ja suipot. Näillä tuntomerkeillä sitä ei juuri sekoita mihinkään muuhun puuhun maassamme.

Pyökki on eurooppalainen puu. Sen kasvualuetta ovat runsasravinteiset metsät Länsi- ja Keski-Euroopassa. Tavallisesti se muodostaa lähes puhtaita metsiköitä ja niinpä tällaiset metsät parikymmenmetrisine puineen ovat juhlava näky. Se on taloudellisesti merkittävä puu, esim. Saksassa sitä hakataan vuosittain noin 10 miljoonaa kuutiota. Se onkin Saksan yleisin puu. Suomessa pyökkiä on kasvatettu hyvin harvinaisena koristepuuna. Itse olen nähnyt sen vain arboreettumissa ja kasvitieteellisessä puutarhassa. Siementaimia on löydetty muutaman kerran Ahvenanmaalta ja Varsinais-Suomesta. Joskus näkee puistossa tumman violetinruskean veripyökin (’Atropunicea’).

Pyökki on arvokas puu, jota käytetään rakennuspuuna, parkettien raaka-aineena ja kovuutensa vuoksi myös työkaluissa, huonekaluissa ja koristeissa. Meillä siihen helpoimmin törmää juuri parkettikaupassa tai yllättäen syödessään jäätelöä. Tikkujäätelön puinen tikku on usein juuri pyökkiä. Aikoinaan puu on ollut hyvinkin merkittävä myös kirjoitustaidon kannalta, sillä Saksassa kaiverrettiin vanhimmat kirjaimet juuri pyökkiin. Niinpä se onkin antanut nimensä saksankielessä kirjaimelle, englannissa kirja (book) taas periytyy saksan kielestä ja ruotsissakin kirja ja pyökki ovat sama asia. Lieneekö Guttenbergkin rakennellut irtokirjasimiaan myös pyökistä kehitellessään kirjapainotaitoa?

Eipä siis ole ihme, että hieraisimme silmiämme, sillä kyseessä on suuri harvinaisuus. Luopioisten metsässä viljelyjäänteenä kasvava pyökki kiinnosti sen verran, että kyselin paikallisilta asukkailtakin sen alkuperää, mutta kukaan ei sitä muistanut. Autiotalossa aikoinaan asunut muisteli veljensä olleen joskus Ruotsissa töissä ja mietti, olisiko tämä tuonut siemenen tai taimen mukanaan, mutta epäili, ettei veljellä ollut tällaisia harrastuksia. Talo on jäänyt autioksi jo vuosikymmeniä sitten eikä sitä ole sen jälkeen asumiseen käytetty edes kesämökkinä. Niinpä pyökin ikä, vaikka se edelleenkin on pensasmainen, lienee useita kymmeniä vuosia. Kuitenkin se oli edelleen rehevä ja elinvoimainen kasvaessaan pahasti villiytyneessä puutarhassa sen reunalla kuusten katveessa, varjokasvi kun on.

Mikä sitten on tuon kasvin tulevaisuus? Metsä on hyvää kyytiä valtaamassa pihapiiriä, sireenit kutistuvat, ruusut lopettavat kukintansa, heinä valtaa kukkapenkit. Pyökin on peittänyt alleen suuri kuusi ja mikäli se jatkaa kasvuaan samalla voimalla, ovat pyökin päivät luetut. Mietin, uskaltaisiko sitä hiukan auttaa, vaikka vain vähän katkomalla pahimpia kuusenoksia? Ehkäpä sen teen, niin pyökki saisi vielä monta hyvää vuotta elämäänsä.

Kannustaa

Julkaistu , kirjoittanut
2

Slide 1

’Hyvin usein, kun fyysisesti väsyneenä palaa metsästä koko päivän kartoitusretkeltä, ajattelee koko touhun merkitystä. Kohta kolmekymmentä vuotta olen enemmän tai vähemmän ahkerasti merkinnyt muistiin Luopioisten alueen kasvimaailmaa ja ilmoittanut tulokset kasvirekisteriin Helsinkiin. Mitä hyötyä? Katsooko kukaan niitä? Itseänikö varten teen? Jos tätä työtä joku pystyy hyödyntämään, se on suuri asia – ainakin minulle!’

Kesän alussa oli Mexikossa maailmanlaajuinen konferenssi luonnon ekosysteemeistä ja siellä esiteltiin Jyväskylän yliopiston Bio- ja ympäristötieteen laitoksen tutkimusohjelma, jossa pohditaan luonnon ekosysteemeiden ihmisille tarjoamia palveluita. Itse en asiasta kovinkaan paljon tiedä ja tuollainen palveluajattelu on jotenkin jopa vieras, mutta tuosta kokoontumisesta ja tutkimusohjelmasta teki mielenkiintoisen se, että siinä on nyt ensimmäisen kerran hyödynnetty tekemääni kartoitustyötä Luopioisissa.

Kun suhteellisen pieneltä alueelta tutkitaan kaikki mahdolliset kasvilajit tarkkaan ja huolellisesti, saadaan aineisto, josta voi tehdä monenlaisia tutkimuksia. Varsinkin vertaamalla eri alueiden kasvillisuutta, löytyy runsaasti pohdittavaa. Ekosysteemien ihmiselle tarjoamat palvelut saattavat olla ristiriidassa luonnonsuojelullisten arvojen kanssa. Tässä nyt esitellyssä tutkimuksessa verrattiin näiden kahden käsitteen mukaisia palveluita ja arvoja maankäytön suunnittelun ja vaikutusten arvioinnin yhteydessä. Menetelmänä käytettiin karttatarkastelua ja paikkatietojärjestelmiä. Aineisto tähän saatiin luontoarvoja varten kokoamastani Luopioisten kasviatlaksesta ja ekosysteemipalveluita varten valtakunnan metsien inventointiohjelman tuloksista. Luontoarvot tutkimuksessa laskettiin putkilokasvien esiintymisen avulla siten, että paikka on sitä arvokkaampi mitä enemmän kasvilajeja sillä on havaittu. Ekosysteemipalvelut ovat erittäin laaja alue, mutta tässä ne supistettiin koskemaan vain Suomen luonnon mittavinta ekosysteemipalvelua eli puun tuotantoa metsäteollisuuden tarpeisiin. Korrelaatiota tutkimuksessa ei havaittu eli sellaisilla alueilla, missä on erityisen suuria luontoarvoja (esimerkkinä Luopioinen) ei ole merkittävästi tarjolla taloudelliseen hyötykäyttöön sopivaa puustoa ja toisinpäin.Näitä arvoja on enemmän mm. ympäröivillä pelto-, suo-, niitty- ja piennaralueilla kuin metsissä.

Käsite ekosysteemipalvelut on syntynyt taloustieteilijöiden luomana. Siihen on kuulunut alun perin ajatus muuttaa kaikki palvelut rahallisiksi palveluiksi. Tämä taas sopii aika huonosti, kun siirrytään lähelle luonnon ekologisia, sosiaalisia ja kulttuurisia merkityksiä. Voidaanko luonnon arvoja mitata rahassa? Kuinka mitoitetaan aistinautinnot tai tunteet? Luonnosta saatavat konkreettiset hyödykkeet, kuten puu, marjat, sienet yms., on tietenkin helpompia arvottaa rahassa. Ne kaikki ovat ekosysteemipalveluita.

Slide 1

Tämä nyt esitelty hanke on kuitenkin vasta osa suuremmasta kokonaisuudesta, jota Jyväskylän yliopiston Bio- ja ympäristötieteenlaitoksella tutkitaan ekologiapalveluiden osalta. Tällä hetkellä Luopioisten aineistoa on käytetty jo useammassa opinnäytetyössä. Kaksi opiskelijagradua on valmiina ja kaksi on tekeillä. Samasta aihepiiristä on tekeillä myös ainakin yksi väitöskirja. Nämäkin asiat ovat kiinni rahasta ja siksi eri säätiöiden ja Suomen akatemian rahoitus hankkeille on välttämätön.

Kun metsässä tarpoo, ei aina tiedä sen tarpeellisuutta. Itse sain uutta ponneketta harrastukseeni huomatessani, ettei se kaikki ihan hukkaan ole mennytkään.

Vieraslajit

Julkaistu , kirjoittanut
1

palsami

’Näin syksyllä herätään useinkin liian myöhään torjumaan ns. vieraslajeja luonnostamme. Niistä puhutaan silloin, kun ne jo kukkivat ja kun niiden kitkeminen on työn ja tuskan takana, usein toivottoman suuri urakka. Kuvan jättipalsamikasvusto (Impatiens grandulifera) on tähän aikaan hyvin yleinen näky maaseudullakin.’

Vieraslajiksi luokitellaan laji, joka on levinnyt ihmisen mukana tahallisesti tai tahattomasti uudelle alueelle luontaiselta levinneisyysalueeltaan. Siis ihmisvaikutus on keskeistä viraslajien leviämiselle ja ne saattavat alkuperältään tulla hyvinkin kaukaa, jopa maapallon toiselta puolelta. Yleensä ne tuhoutuvat epäsopivassa ilmastossa nopeasti, mutta jotkut muodostavat lisääntyvän kannan ja vakiintuvat uuteen ympäristöönsä. Tällöin ne saattavat aiheuttaa vahinkoa alkuperäiselle eliöstölle jopa ihmiselle. Ne voivat aiheuttaa myös vahinkoa maa- ja metsätaloudelle, ihmisten ja eläinten terveydelle, kiinteistöille tai ihmisten sosiaaliselle elämälle. Niistä siis voi olla paljon enemmänkin haittaa kuin yleisesti luullaan.

Viime maaliskuun lopulla luovutettiin silloiselle maa- ja metsätalousministerille ehdotus kansalliseksi vieraslajistrategiaksi. Tällä pyritään saamaan asia tulevaisuudessa lainsäädännöllisesti hoidetuksi ja viraslajit kuriin maassamme. Samaan pyritään monessa muussakin maassa.

Työryhmä käsitteli asiaa pari vuotta ja löysi yli 150 haitallista vieraslajia maastamme, joista yli sadalla on vaikutusta nimenomaan maa- ja metsätaloudelle. Näistä nimettiin nelisenkymmentä karanteenilajeiksi, koska ne ovat vaarallisia kasvintuhoojia. Strategian mukainen järjestelmä viraslajien torjumiseksi ja tuhoamiseksi pitäisi olla käytössä vuoden 2016 loppuun mennessä.

Näin siis on suunniteltu. Me maastossa kulkijat näemme näiden lajien jatkuvan etenemisen ja silloin vuosi 2016 tuntuu olevan toivottoman kaukana. Kuvassa jättipalsami etenee Kuohijoen lehdossa maantien varressa vuosi vuodelta pidemmälle lähteiseen kosteikkoon, joka on ennen ollut karjanlaidunta. Näin se etenee muuallakin ja näyttää siltä, ettei sille pystytä tekemään yhtään mitään. Tämän kuvan osoittamassa tapauksessa se on lisäksi erittäin valitettavaa, koska juuri tuolla paikalla sijaitsee Luopioisten ainoa tunnettu tesmayrttin (Adoxa moschatellina) kasvupaikka. Kasvi on pieni kevätkukkija ja saattaa olla jäänyt kartoituksissa sen vuoksi liian vähälle huomiolle, mutta missään tapauksessa se ei ole yleinen kasvi alueella. Vuosi vuodelta sen kasvusto on pienentynyt ja nyt sen tulevaisuus on uhattuna myös tämän vieraslajin vuoksi. Tässä on hyvä esimerkki siitä, mitä ne aiheuttavat meidän omille kasveillemme.

Luopioisista on tavattu seuraavat vieraslajit (tässä vain putkilokasvit): isotuomipihlaja, pajuasteri, hukkakaura, karhunköynnös, kanadanvesirutto, amerikanhorsmat (2), japanintatar, jättitatar, paimenmatara, isosorsimo, jättiputket (2), jättipalsami, rikkapalsami, komealupiini, etelänruttojuuri, rikkanenätti, kurtturuusu, terttuselja sekä koristepiiskut (3). Tässä ovat lähes kaikki maassamme tavattavat putkilokasvivieraat. Jokaisesta voisi kirjoittaa oman juttunsa, mutta en siihen nyt ainakaan vielä ryhdy. Kasvisivuilta voi käydä katsomassa, millaisesta kasvista on kyse. Kaikki eivät ole yhtä pahoja, mutta kaikkiin on suhtauduttava viraslajistatuksen antamalla tarkkuudella. Pahimmat ovat lupiini, jättipalsami ja karhunköynnös, maatalouden puolesta varmaankin hukkakaura, joka kuitenkin on aika hyvin pysynyt hallinnassa.

Joskus miettii koko käsitettä vieraslaji. Eikö kaikki lajit ole jossain vaiheessa historiaansa olleet vieraslajeja. Vain muutama kasvilaji on syntynyt tällä alueella, muut ovat tänne tuleet muualta. Nyt kuitenkaan ei ole kyse kasvien luontaisesta siirtymisestä, vaan ihmisen toiminnasta. Tässä on ero. Jokainen voi vaikuttaa tähän omalla toiminnallaan. Puutarharoskien vieminen metsään levittää paitsi koristekarkulaisia niin myös vieraslajeja, tahallinen lupiinin kylväminen pientareille ei ole kasvin kauneudesta huolimatta sopivaa. Myös kitkemällä palsamintaimet alkukesästä omalta maaltaan edesauttaa sen leviämisen pysäyttämistä. Tämä kuitenkin pitää tehdä ennen kasvin kukkimista, vaikka silloin kasvin huomaaminen onkin vaikeaa. Loppukesästä palsami on jo turvannut jälkeläistensä menestymisen ampumalla siemenensä metrien päähän kasvupaikaltaan.

Yritetään kuitenkin.

Yleistymässä vai ei?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

peltotädyke

’Tänä kesänä olen sattunut useamman kerran kasviruutuja tehdessäni puutarhaan, jossa kasvaa meillä harvinaiseksi luokiteltua peltotädykettä. Miksi sen vasta nyt huomaan? Onko se aina ollut täällä vai onko se jostain syystä yleistynyt? Näitä mietin nyt, kun kasvukausi on kääntymässä lopuilleen.’

Peltotädykettä (Veronica agrestis) on vanhastaan pidetty harvinaisena etelähämäläisissä maaseutukylissä eikä siihen ole tullut törmättyä kovinkaan montaa kertaa vuosikymmenien aikana. Muistan ensimmäisen tapaamisen syyspellolla viljan puimisen jälkeen ja ihmettelin kovasti, mikä kumma ilmestys tämä on, kunnes kasvikirjan avulla sain sen määritettyä peltotädykkeeksi. Tämä tapahtui 80-luvun puolivälissä omilla laitumilla. Sitten kului vuosikymmeniä, kunnes kasvi ilmoitettiin Rautajärveltä Kartanon kasvimaalta ja kävin sitä oikein varta vasten siellä katsomassa. Otin kuviakin ja ihmettelin ystäväni kanssa tädykkeen pientä kokoa ja vaatimatonta kukkaa. Sittemmin hän ilmoitti kasvia kasvavan myös pelloilla harvakseltaan.

Niinpä tämä kesä on ollut kummallinen, koska olen törmännyt peltotädykkeeseen kokonaista neljä kertaa. Jokainen nyt löydetty paikka on tullut yllätyksenä ja on sijainnut kasvimaalla. Kun olen talojen asukkaiden kanssa asiaa pohtinut ja kasvin heille näyttänyt, he ovat poikkeuksetta naurahtaneet tai tuhahtaneet harmista, sillä kasvi on heidän mukaansa ollut siinä aina ja on mitä mahdottomin rikkaruoho, jota ei saa millään häviämään, ei edes jatkuvalla kitkemisellä.

Onko niin, että peltotädyke on kasvanut näillä kasvimailla rikkaruohona iät ja ajat, vai onko se saapunut sinne nyt, kun kesät ovat olleet lämpimämpiä kuin aikaisemmin? Luulisin, että olisin huomannut sen useammin menneinä vuosina, jos sitä olisi ollut, sillä olen kiertänyt vuosien saatossa lukemattomia porkkanapenkkejä ja sipulimaita sitä löytämättä. Kuitenkin talojen asukkaathan sen paremmin tietävät. Jokaisessa löydetyssä paikassa se todellakin näytti pahalta rikkaruoholta, joka vesiheinän tavoin kietoutuu hyötykasvien ympärille ja tukahduttaa ne alleen, jos sitä ei kitke pois.

Kirjatietojen mukaan peltotädyke on yleinen rikkakasvi Keski-Euroopassa, mutta pohjoisempana harvinainen. Suomessa sitä tavataan Ahvenanmaalla ja etelärannikolla sekä jonkin verran Etelä-Hämeessä vanhoissa puutarhoissa. Se suosii hyvin lannoitettuja multavia vähäkalkkisia kasvupaikkoja ja niitä luulisi olevan sille tarjolla pilvin pimein. Kuitenkin aikaisemmin se on ollut kirjojenkin mukaan hyvin harvinainen. Kun olen talojen asukkaille sanonut sitä harvinaiseksi ja pyytänyt vähän katsomaan sen perään, olen saanut vinon katseen ja hymähdyksen osakseni. Luulen, että he mieluummin kitkisivät sen kokonaan pois. Ehkä minäkin tekisin niin, jos se meidän kasvimaalle tulisi. Ainahan on helppo suojella, kun suojeltava on kaukana.

Peltotädykkeen tuntee helposti suikertavasta varresta ja yksittäin lehtihangoista lähtevistä lähes valkoisista kukista. Lisäksi sen hedelmät ovat nystykarvaiset ja sen voi varmistaa helposti lupilla. Muita samanlaisia rikkaruohoina tavattavia tädykkeitä ovat keto- ja kevättädyke sekä persiantädyke, jota kuitenkin toistaiseksi on täältä hyvin harvoin tavattu ja ilmoitettu.

Niin, onko peltotädyke yleistynyt vai ei, se jää arvoitukseksi, mutta jospa pitäisi jatkossa silmänsä auki tämänkin kasvin suhteen esimerkiksi nyt, kun pellot on puitu muttei kynnetty ja katselisi vähän tarkemmin jalkoihinsa millaisessa ruohostossa kahlaa.

Uusien lajien kesä!

Julkaistu , kirjoittanut
2


litulaukka’Tänään oli taas sellainen päivä, jolloin kannatti lähteä retkelle. Sain sähköpostia pari päivää sitten ja houkuttelevan kutsun tulla tutustumaan erään talon kasvimaailmaan. Kunpa tällaisia kutsuja tulisi enemmän!’

Vieressä on kuva kasvista, joka on taas uusi laji jo muutenkin uskomattomaan kesään. Litulaukka (Alliaria petiolata) on sellainen kasvi, jota en osannut ollenkaan odottaa löytyvän Luopioisista, onhan se oikeastaan aivan rannikkoseutujen kevätkukkija. Niinpä sen kotiutuminen hämäläiskylään Nokelan talon pihapiiriin Käenniemellä onkin hämmästyttävää. Talonväen mukaan se on kasvanut siellä jo kymmenkunta vuotta leviten vähitellen aina uusille kasvupaikoille. Kuva on jo syksyisestä versosta, jossa kukkien paikalla kohoavat pitkät harmaat lidut. Mutta minulle tämä kasvi on kuitenkin tuttu pääkaupunkiseudulta, missä sitä kasvaa pensasaidoissa ja puistoissa suurin määrin. On varmaankin syytä mennä kuvaamaan kasvi uudelleen ensi keväänä, kun se on vihreä ja kauniisti kukkiva. Hieno uusi kasvi jälleen kerran Luopioisten kasvistoon.

Mutta litulaukka ei ollutkaan se kasvi, miksi minut taloon kutsuttiin. Tien pientareella kasvoi nimittäin yksi jo loppuunkukkinut ja siemenvaiheessa oleva hirvenkello (Campanula cervicaria).

hirvenkello

Tästä kookkaasta kellokasvista on vanhoja suusanallisia tietoja entuudestaan samalta alueelta, mutta tarkempi paikka ja määrä on ollut tähän asti piilossa. Nyt se sitten löytyi, tosin vain yksi kappale, mutta uusi laji silti. Hirvenkello kuuluu maamme vaarantuneisiin lajeihin ja ei ole missään kovin yleinen. Lisäksi sen kasvu on kovin oikullista, tänä vuonna sitä on mutta ensi vuonna ei, tai se kasvaa ihan eri paikassa. Niinpä nyt löytynyt kasvi saattaa kuulua siihen jo aikaisemmin löydettyyn kasvustoon, mutta on noussut vasta nyt esiin. Kuva on todellakin jo ohikukkineesta versosta eikä siitä näe se heleän vaaleansinistä väriä. Kuva ei kerro myöskään, että kasvin varsi on karvainen, paksu ja liki metrin korkuinen. Kyllä sen yleensä huomaa, jos se jossain kasvaa eikä sitä voi sekoittaa kuin vaaleakukkaiseen peurankelloon. Suikeat lehdet varressa kuitenkin erottavat sen peurankellosta, jolla on ruodilliset alalehdet.

Eivätkä yllätykset loppuneet vielä tähänkään. Koska talon emäntä on kasveista kiinnostunut, hän saattoi esitellä minulle monia harvinaisuuksia kotinsa läheisyydestä, niitä joita hän on hoitanut ja suojellut. Niinpä kävimme kauniilla kedolla, jossa kissankellot ja ketoneilikat värjäsivät ruohostoa. Keväällä siellä kukkivat keväthanhikit (Potentilla cranzii). Tämä kasvi on löydetty Luopioisista vain kahdesta paikasta aikaisemmin: Vanhalta hautausmaalta ja Rautajärven kartanon perinneniityltä, joten hieno kasvi tämäkin. Hanhikin kasvupaikka on vanha. Se on jo iät ja ajat siellä kasvanut ja tämä paikka on varmasti Luopioisten näyttävin ja suurin esiintymä. Laskimme pihasta puolen tusinaa ruusuketta ja kedolta toista kymmentä. Lisää hienouksia löytyi sitten Isännänsaaresta, josta laskimme kymmeniä lehtoneidonvaippoja (Epipactis helleborine). Tämä orkidea on viime vuosina yleistynyt ilahduttavasti ja jos pusikoituminen saadaan pysymään aisoissa peltojen ja lehtojen laidoilla, kasvi lisää edelleen kasvualuettaan.

Vaikka ehdin kiertää vasta osan Käenniemen neliökilometriruutua, löytyi sieltä kolmisen sataa kasvilajia, mikä on selvästi keskivertoruutua suurempi määrä. Kaunis kiitos Nokelan talon asukkaille ystävällisestä kutsusta ja vieraanvaraisuudesta. Ilman heitä nämäkin kasvit olisivat todennäköisesti jääneet muistiinmerkitsemättä.

Loinen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

humalanvieras

’Jospa siirtyisin taas kasvien maailmaan. Linnut suuntaavat kohta etelään, mutta kasveja voi katsella vielä monta kuukautta. Omassa pihassa on kasvanut jo vuosikymmeniä kasvi, joka tuntuu hakevan aina uuden paikan ja ilmaantuvan odottamatta pientareille. Se on humalanvieras (Cuscuta europaea), maamme ainoa täysloinen kasvimaailmassa.’

Humalanvieras ei ole yleinen. Oikeataan se on huomattavasti taantunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Sitä tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa harvakseltaan vanhojen talojen ja kartanoiden läheisyydestä. Sanotaan, että se kuuluu vanhan kulttuurin seuralaislajeihin yhdessä monen muun taantuvan lajin kanssa. Lapsuudesta muistan sen versoja kiertyneen nokkospuskiin ja heinänkorsiin enemmänkin usealla paikalla, mutta nykyään sitä saa hakemalla hakea eikä joka vuosi löydä ollenkaan, ei tutuiltakaan paikoilta. Merenrannoilla elää sen toinen alalaji, joka on ilmeisesti päälajia yleisempi.

Humalanvieras on siis loinen. Se kasvaa siemenestä niin kuin muutkin kasvit. Sen verso luikertaa jo pienenä kohti muita korkeampia kasveja ja alkaa kiertyä niiden ympärille yhä tiiviimmin ja tiiviimmin. Kun se saa tukevan jalansijan kasvin varrelta se työntää imujuurensa isäntäkasvin solukkoon ja alkaa elää loisena. Samalla se katkeaa alhaalta ja yhteys maahan, ravinnon lähteeseen, on poissa. Nyt se elää pelkästään isäntäkasvinsa ravinnolla. Sillä ei ole edes yhteyttävää lehtivihreällistä solukkoa, ei lehtiä eikä siis tavallisia juuriakaan, väriltään se on kellanvalkea. Kirjallisuuden mukaan se loisii nimensä mukaan humalalla, mutta myös nokkosella, apilalla, virnoilla, keltamataralla, maitohorsmalla ja monilla heinillä. Listassa on toista sataa lajia. Kuvan kasvi loisi juolavehnällä, nokkosella ja vuohenputkella.

Luopioisista on tätä kasvia löydetty kuudelta eri paikalta, mutta nykyään se ei enää näillä kaikilla kasva. Vuosittain käyn tarkistamassa omat tuntemani paikat ja saan usein todeta kasvuston hävinneen tai siirtyneen toiseen paikkaan. Oman pihan kasvusto vaihtelee muutaman kymmenen mertin säteellä ensimmäisestä löytöpaikasta. Kasvin siemenet, joita kehttyy runsaasti, itävät kuitenkin hitaasti ja niinpä syntyneessä siemenpankissa saattaa olla kasvuvoimaa useaksi vuodeksi. Huonoina kesinä se ei idä ollenkaan tai kasvusto jää hyvin pieneksi jopa täysin kukkimattomaksi, siksi siemenpankki onkin hyvä turva kasvin säilymiselle. Mikä sen sitten tekee harvinaiseksi ja mikä saa häviämään? Sitä ei tiedetä. Itse luulin, että se viihtyy karjatalouden typpipitoisessa maassa, mutta omalla pihalla karjaa ei ole tallustanut enää yli kolmeenkymmeneen vuoteen eikä maata ole lannoitettu sen jälkeen. Kuitenkin se vielä löytyy. Toisaalta toimivien karjatalouksien läheltä sitä saa turhaan hakea. Sopivia nokkospuskia ja muita isäntäkasveja löytyy pilvin pimein kasvin kasvualustaksi. Outo kasvi, monella tapaa, mutta siinähän luonnon moninaisuus onkin, on monenlaista ja -tapaista kasvajaa ja kulkijaa.

Humalanvieras kukkii paraikaa, joten nyt sen huomaa ja helpoimmin löytää. Silmät auki ja kasvi tarkkailuun, on se sen verran oudon näköinen, että sen kyllä tavallinen kulkijakin huomaa.

Jälleen uutta

Julkaistu , kirjoittanut
2

medicago_lupulina

’Sateisen päivän kunniaksi ei ollut syytä painua metsään. Nyt saattoi keskittyä merkitsemään muistiin jo kerättyä tietoa. Sen verran kuitenkin, että voi sanoa käyneensä jossakin. Jo monta vuotta sitten sain tiedon Aitoon urheilukentän erikoisista kasveista. Nyt sen katsominen tuli ajankohtaiseksi.’

Hernekasveissa on monia mielenkiintoisia lajeja. Monet kulkevat ihmisen mukana sinne minne hänkin ja kasvavat ihmisen muokkaamissa paikoissa. Herne on vanha viljelykasvi, samoin papu. Eläimille syötetään rehuna apilaa, virveliä, palkokasveja eikä niitä ihminenkään vieroksu, ei ennen eikä nyt. Itse olen kasvattanut paitsi herneitä niin myös härkäpapua, leikkopapua, ruusupapuakin. Lupiini innostuu kasvamaan sielläkin missä sitä ei kaivattaisi ja mesikät kaunistavat joutomaita. Kaikki hernekasveja. Käyttäähän ihminen niitä maanparannusaineenakin, koska ne juurinystyröillään valmistavat ilman typestä lannoitetta maahan.

Kasvisivujeni uutuudet ovat monesti olleet hernekasveja: masmalo, keltamaite, tunturikurjenherne, tämän vuoden keulankärkikin. Ne kaikki ovat kulkeutuneet kasvupaikoilleen teiden pientareille ihmisen mukana. Eikä tämä näytä loppuvan tähän. Tänään sain siitä hyvän todistuksen Aitoon urheilukentän länsipäädyssä.

Hannu Alen taisi olla se, joka kertoi, että kentällä kasvaa mesiköitä. Vuosi oli muistaaksen 2006. Aikaisemmin en ole saanut itseäni lähtemään pitäjän toiselle puolelle mesiköitä katsomaan, olenhan niitä tuijotellut tarpeekseni kaatopaikoilla ja kaupunkien pientareilla niin Jyväskylässä kuin muuallakin. Nyt menin ja se kannatti.

Kentän länsipäädyssä todellakin kasvoi mesiköitä: keltaista rohtomesikkää (Melilotus officinalis) ja valkoista valkomesikkää (Melilotus albus). Molemmat näyttivät voivan hyvin ja kasvustot olivat kookkaita ja näyttäviä. Kentän hoidossa ne yleensä tuhotaan, mutta taitaa siemenpankissa riittää kapasiteettia ja kasvit kasvavat joka vuosi uudelleen. Kuvasin niitä innoissani, kunnes pysähdyin ja katsoin jalkoihini. Miksi sielläkin oli keltaisia mesikänkukkia? Mutta eipä ollutkaan, sillä siellä luikersi aivan eri kasvi: nurmimailanen (Medicago lupulina), joka on uusi kasvi koko alueelle. Tämäkin hernekasvi kulkeutuu mesiköiden tapaan ihmisen mukana joutomaille ja nurmikoille. Se siementää runsaasti ja säilyy siksi sinnikkäästi paikoilla, joille on tiensä löytänyt. Niinpä todennäköisesti Aitoon urheilukenttä saa jatkossakin nauttia tästä pienestä koristeesta.

Mutta eipä yllätykset loppuneet vielä tähän. Kun aikani olin tanssinut mesiköiden ja mailasen ympärillä, silmäni takertuivat pieneen heinään, joka tuppaina kasvoi kaiken keskellä. Mikäs se tämä on? Ja taas löytyi uutta: litteänurmikka (Poa compressa). Aikoinaan luulen löytäneeni sen kirkonkylältä, mutta hukkasin näytteen ja niin kasvi jäi varmaankin ainaiseksi kysymysmerkiksi. Tämä ei jäänyt, sillä nurmikkaa oli runsaasti koko kentänpäädyn alueella ja ihme on, ettei sitä kukaan ole aikaisemmin huomannut, sillä kasvustot näyttivät ainakin yhtä vanhoilta kuin hernekasvienkin kasvustot. Tänä vuonna heinät ovatkin kunnostautuneet uusien kasvien kilvassa, sillä tämä oli jo kolmas uusi heinä Luopioisiin.

Näinkin voi sadepäivää viettää. Kannatti lähteä naapurikylään, kannatti kumartua katsomaan jalkoihinsa ja kannatti tutkia sekin mitätön heinä, joka muistutti suuresti aivan tuiki tavallisia lajeja. Kannatti!

Lajit on päivitetty kasvisivuille ja niiden kuvia voi katsella sieltä enemmän.

Uusia lajeja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kitkerö

’Kuluvan kesän kartoituskausi alkoi vihdoinkin. Nyt optimaalisin määrä kasveja on tunnistettavassa muodossa ja niin saan ruudut kartoitettua lähes kerralla, vain kevätkasvit on tarkistettava myöhemmin. Ensimmäinen ruutu on aina haastavin. Se vaatii erikoista keskittymistä, että silmä sopeutuu taas katsomaan oikein, näkemään eri lajit ja löytämään ne vielä papereistakin. Samalla kun merkitsen muistiin Niittylahden kasvimaailmaa, voin iloita siitä, että Luopioisiin on tänä kesänä löytynyt monta uutta lajia.’

Alkukesästä löytyi keulankärki (Oxytropis campestris), josta jo aikaisemmin kerroinkin. Se oli ensimmäinen.

Juhannuksen aikoihin Lauri Oesch sitten kierteli tienvierustoita Rautajärven ja Kirkonkylän välillä ja niinpä löytyi peräti kaksi uutta lajia: heinäkaura (Arrhenatherum elatius) ja pehmytmesiheinä (Holcus mollis). Molemmat heinät kasvoivat tien penkereissä ja kasvustot näyttivät vanhoilta. Ne vain olivat jääneet huomaamatta, kun autolla ajetaan ohi. Kuka sitä nyt kaikkia heiniä huomioisi. Mesiheinää kasvoi useammallakin kasvupaikalla. Jotkut paikat saattoivat jäädä huomiotta, koska pientareet niitettiin juuri siihen aikaan. Heinäkauraa kasvoi Kirkonkylän Pälkäneen puoleisen liittymän kohdalla maantienojan molemmilla luiskilla ja metsänpuolelta se jäi niittämättä. Toisen kasvuston löysin sitten itse ensimmäisen kartoituksen yhteydessä Niittylahdesta samanlaiselta paikalta. Molemmat heinät ovat satunnaisia ja niiden luontainen kasvupaikka on jossain muualla, lähempänä rannikkoa tai peräti maamme rajojen ulkopuolella. Heinät lienevät sitä perua, kun tietä parannettiin 80-luvulla ja tien luiskat nurmetettiin ulkomaisella siemenellä.

Jo keväällä Lauri Oesch kertoi nähneensä Rankkimäen jäteaseman aumassa oudon ristikukkaisen kasvin. Pari päivää sitten Hannu Alen ilmoitti löytäneensä St1-huoltamon läheltä kalustokentältä ukonpalkoa (Bunias orientalis). Jäteaseman kasvikin osoittautui lopulta ukonpaloksi. Kasvin on aikaisemmin Luopioisista löytänyt Irja Ahonen 1928, mutta tarkkaa kasvupaikkaa ei silloin kasvinäytteeseen merkitty, joten sitä ei pystytty enää myöhemmin paikallistamaan. Nyt löydetyt kasvustot olivat pieniä. Ne saattavat kyllä levitä, sillä kasvi tekee runsaasti siemeniä. Ukonpalkoa on paljon mm. Hämeenlinnassa ja Pälkäneen kirkonkylästäkin sitä on kohtuudella löydetty. Sitä pidetään rikkakasvina, joka levisi maahamme venäläisen sotaväen mukana 1800-luvulla.

Samalla ensimmäisen päivän kartoitusretkellä löysin Niittylahdesta myös uuden koristekarkulaisen. Tällaiset kasvit ovat alunperin koristekasveja, mutta voivat suotuisissa olosuhteissa levitä laajallekin ympäristöön. Maksaruohot ovat juuri tällaisia. Nyt löydetty mongolianmaksaruohon (Sedum hybridum) kasvusto oli ensimmäinen karkulaisena löydetty. Se oli siirtynyt pihakiveltä metsäkivelle mahdollisesti puutarhan siivouksen yhteydessä, kun roskia viedään piiloon. Itse maksaruoho on melko yleinen koristekasvi alueella.

Mutta ei päivä ollut vielä lopussa, illalla kävin pyydettynä Leppäjärven talossa aivan Luopioisten ja Padasjoen rajalla. Siinä talon väen kanssa ihailimme kaunista asuinpaikkaa ja sen kaunista puutarhaa. Täältä löytyi näitä istutuksista karanneita koristekasveja lukuisia. Laskin kotona saaneeni papereihin peräti 35 uutta merkintää siihen ruutuun. Se on paljon. Sokerina pohjalla oli sitten kokonaan uusi laji, keltanokitkerö (Picris hieracioides). Tämän kuvan laitoin kirjoituksen alkuun. Ehkä se oli näistä uusista lajeista helpoin kuvattava. Kitkerö ei ole yleinen Pirkanmaalla. Sen sotkee helposti muihin keltakukkaisiin pystyihin sikurikasveihin, kuten valvatteihin, keltanoihin tai kelttoihin. Tällä on kuitenkin ankkurikarvoja varressaan. Ne pitää kyllä katsoa lupilla, sillä niin kovin pieniä ne muuten ovat. Kitkeröä kasvoi pihan niittymäisellä osalla harvakseltaan kaunokkien, kohokkien ja neilikoiden seassa.

Kiitos vain talonväelle kutsusta tulla katsomaan pihakasveja. En olisi uskonut etukäteen tällaiseen tulokseen.

Tänä kesänä on siis kasvisivuille päivitetty jo kuusi uutta lajia. Niiden kuvat ja selosteet löytyvät lajisivuilta. Kirjoitin linkkisivujen luetteloihin sanan UUSI!, että ne paremmin erottuisivat muusta laistosta. Käykääpä katsomassa!

Raunioinen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa


raunioinen’Lapinmatkan jälkeen on hyvä rauhoittua hämäläisessä metsässä. Niinpä vaelsin Rimpunmaan kallioille etsimään mielenkiintoisia sammalia. Vanhastaan muistin kartoituksen yhteydessä löytämäni raunioisen ja ajattelin sen lähellä olevan muutakin mielenkiintoista. Enkä erehtynyt.’

Tummaraunioinen ei ole yleinen kasvi. Aina kun sen löytää huokaa ihastuksesta. Se on jotenkin niin puhdas omassa kauneudessaan ja vaikka se onkin itiökasvi eikä tee kaunista kukkaa, niin ’pillerimäinen’ ulkomuoto ja kanelinruskeat itiöpesäkkeet korvaavat kukkakasvin värit ja muodot.

Luopioisista on löytynyt vain tämä yksi laji raunioisia, mutta kovasti on tehty töitä liuskaraunioisen löytymiseen. Vielä se ei ole tuottanut tulosta, mutta toivotaan kuitenkin jatkossa. Tummaraunioista kasvaa harvinaisena parhailla ravinteisilla kallioalueilla. Graniittikallioilta se puuttuu, mutta löytyy joidenkin liuskekallioiden pystysuorasta raosta varjosta kolojen perältä tai muiden kasvien takaa. Runsaimmat esiintymät ovat Rimpunmaan kallioilla. Löysin tällä retkellä sitä kolmelta eri kalliolta ja jokaisella kasvoi enemmän kuin yksi ruusuke. Koko Luopioisten alueelta sitä on löytynyt neljältä eri kohteelta, joten ei se kovin yleinen ole. Olenkin nimennyt sen alueella silmälläpidettäväksi senkin vuoksi, että sen kasvustot ovat helposti tuhoutuvia, jos kallionedustan puusto kaadetaan taikka kallion pintaa vahingoitetaan.

Rimpunmaalle minut houkutteli raunioinen, mutta katselin siellä enemmän sammalia. Vielä en ole kaikkia pussiini kertyneitä näytteitä inventoinut, mutta jo silmämääräisestikin sieltä löytyi monia mielenkiintoisia lajeja, mm. viuhkasammal, kivikutrisammal ja jokin ruostesammallaji. Varmaan muutakin!

Lähikallioita kannattaa katsella ja etsiä raunioisia. Monesti ne piilottelevat, mutta löytyvät kuitenkin suhteellisen helposti. Ei muuta kuin etsimään! Löydöt voi ilmoittaa minulle.